Hiekalta kukkuloille

Maanantai oli ankea juhlapäivä ja tiistaina on lähtö Siinailta. Vielä viimeinen visiitti Supatuvalle, ja sitten lähdemme kohti Golania. Meitä on Passatissa neljä äijää, muut kolme ovat vakinaisesti Golanilla ja täällä käymäseltään. Heillä ei ole paljon matkatavaroita ja niinpä koko minun varustukseni sopii helposti kyytiin. Ei minulla kovin paljon omaisuutta ole: merimiessäkki, laukku ja rynnäkkökivääri. Laukut sopivat takakonttiin. Rynkyn sijoittelua mietitään jonkun aikaa ja sille löytyy paikka Passatin takapenkin alta.

Ajamme ensin kohti Siinain eteläkärkeä ja sieltä takaisin ylös itärantaa. Mutkaa se tekee, mutta suorempaan ei pääse. Maisema ei tarjoa paljon vaihtelua, hiekkaa ja vuoria. Merenrantaa näkee vähän, vaikka äkkiä karttaa vilkaisemalla reittiä saattaisi luulla merelliseksi.

Hiekalle on jäänyt lelut keräämättä, kun leikki loppui. Lienevät jo kuuden päivän sodasta 1967, tuskin Jom kippur -sota 1973 tänne asti ulottui.

Saavumme Eilatiin ja yövymme Moon Valley -motellissa. Matkaa kertyy vajaat viisisataa kilometriä.

Yö on lämmin ja pimeä. Teemme baarikierroksen. Maistan katukeittiön pizzasiivua - ai että on hyvää. Otan toisenkin. Kyllä toki kotona Sirkan kioskin hampurilaisetkin ovat tosi hyviä, mutta tällaista herkkua en ole ennen saanut. Pizzaa täytyy maistaa vielä toistekin.

Motellin huone on viileä ja yöllä herään kylmään. Unisena en osaa säädellä air cooleria, vaan nykäisen töpselin seinästä. Aamulla huone on turhankin lämmin.

Jatkamme matkaa ja reittinämme on koukata Jerusalemin kautta, Opsin kavereilla on siellä firman asioita hoidettavana. Kuolleen meren rannalla on iippojen check point ja siellä meidät tarkastetaan. Joudumme tyhjentämään matkatavarat autosta ja kukin vuorollaan esittelee oman laukkunsa. Minulla on eniten esiteltävää. Hieman kauempaa meitä katsellaan piippua pitkin, ei tee mieli tehdä ylimääräisiä liikkeitä. Kokemus on outo, uus, ei pelkästään miellyttävä. Ei tunnu kivalta, kun tuolla tavalla osoitellaan. Muistan isän opetukset aseiden käytöstä: ei pidä osoittaa toista, vaikka siinä ei olisi reikääkään. Lapsena emme saaneet leikkipyssylläkään osoittaa toista kohti. No, varusmiespalveluksessa asiaa täsmennettiin: älä koskaan kohdista asetta muuta ihmistä kuin vihollista kohti. Vihollinen laskettiin siis kuitenkin ihmiseksí... Täällä meillä ei ole vihollisia vaan osapuolia ja itse olemme puolueettomia. Mutta emme kuitenkaan rikkeettömiä, sillä joidenkin valtioiden YK-sotilaita on narahtanut asekaupasta ja -salakuljetuksesta. Suomalaisten maine on hyvä, mutta entäpäs kun löytävät sen rynkyn takapenkin alta. Auttaako yhtään, jos osaan sarjanumeron ulkoa. Kassini ja merimiessäkkini on tarkastettu ja mietin, miten minun olisi pitänyt rynkkyni kanssa menetellä, mutta en viitsi sitä toisiltakaan enää kysellä, myöhäistä se on tässä vaiheessa kun paskat on jo housussa.

Tuskin ymmärrän kun israelilaissotilaat kehottavat meitä pakkaamaan tavaramme takaisin autoon ja jatkamaan matkaa. En väitä vastaan. Lähdemme.

Jälkikäteisspekuloinneissa päättelemme, ettei rynkkyä saisi näin huolettomasti kuljettaa toimialueelta toiselle, ja että ne on aiemmin viety YK:n omilla lennoilla. Siinailla Israelin ja Egyptin välissä toimii UNEF II (United Nations Emergency Force), mutta ei toimi enää kauan sillä rauhansopimus tehtiin jo viime vuoden puolella Camp Davidissa, ja rauhan pitäisi pysyä jatkossa ilman turvaamista. Golanilla YK:n organisaatio Syyrian ja Israelin loitontajana on puolestaan UNDOF (United Nations Disengagement Observer Force). Näiden alueiden välissä Israelissa meillä ei ole mandaattia kantaa asetta. Tein tietämättäni virheen, eikä kukaan minua arvannut tässä opastaa. Mutta virheen tekivät myös iippotsekkarin kaverit, kun eivät autoamme kunnolla tarkastaneet. Nämä virheet nyt sopivasti kompensoivat toisensa ja matkamme saa jatkua. Ollaan sitten sujut.

Käymme Jerunsalmen UN-offiisissa. Täällä kai Siilasvuonkin työpöytä on, vaikka kuvittelen hänen viihtyvän enemmän kenttähommissa kuin pöydän ääressä. Ehdin nähdä legendaarisen kenraalin ja YK:n Lähi-idän pääkoordinaattorin myöhemmin.

Jatkamme kohti Golania. Pysähdymme Tiberiaksen kaupungissa Genesaretin-järven rannalla ja jatkamme matkaamme jo pimentyvässä illassa kohti kukkuloita. Alkaa mutkitteleva nousu ja kaupungin valot järven rannalla etääntyvät ja jäävät alas. Lopulta olemme perillä Camp Ziouanissa ja päivälle on kertynyt kilometrejä jonkun verran yli viisisataa. Siinailta tänne tullessa saa helposti tuhannen kilometriä mittariin eikä siihen tarvitse tarkoituksella turhaan mutkitella.

Saavumme Golanilla illalla. Majoitun viestiporukan isoon parakkihuoneeseen ja tapaan uusia joukkuekavereita. Käymme messissä. Täällä ei ole erillistä upseeri- ja miehistömessiä, vaan kaikki mahtuvat samaan tilaan. Kylmä olut maistuu pitkän matkan päälle. Olo on hieman orpo, kun tulen yksin uutena porukkaan. Siinaille menin uutena muiden uusien kanssa, mutta nyt olen ihan ypö. Olo ei todellakaan ole kuin Antti Rokalla tai Suen Tassulla: "Missä sie tarvihet oikein hyvää miestä". Paljon on sulateltavaa enkä ensimmäisenä iltana ei muista edes esiteltyjen nimiä.

Golanilla on suomalainen komppania, FINCOY, täyttämässä IRANBATTin jättämää tilaa. Esikunta on Camp Ziouanissa Israelin puolella rajaa. Täällä on myös kanadalaiset huoltoporukat, CANLOG. Rajan toisella puolella, Syyrian puolella, suomalaiset miehittävät kolmea vartioasemaa, asemia 60, 67 ja 68. Loput vartioasemat ovat AUSBATTin eli itävaltalaisten hallussa ja puolalaiset hoitavat mm. vesi- ja maitohuoltoa. Ensimmäiset suomalaiset tulivat tänne maaliskuussa kolmanneksi veljekseksi nimetyn nyrkin mukana vai oliko nimi Osasto Ilva. Nyt täällä joka tapauksessa pidetään iranilaisen pataljoonan jättämiä paikkoja komppanian voimin, komppanianpäällikkö on majuri Ilva.

Että näillä eväillä jatketaan. Kesäkuu Golanilla ->