Sunnuntaina 8.7 lähden taas kuuskymppiselle. Komennus ei ole vastentahtoinen vaikka äkkinäinen niin voisi luulla. Esikunnan ja arokomppanian välillä on eroavuuksia vähän kuten pääkaupungin ja provinssin välillä. Eroavuuksia on esim. mukavuuksissa - esikunnassa on parhaat ravintolakokit, arolla kokkeja saattoi olla moneen lähtöön (meillä on hyvä!), esikunnassa on hieman enemmän varuskuntamaista, arolla on ellun kanan vapaus - tässä totuuksia ja osatotuuksia. Lisäksi on vielä muistettava että tässä vaiheessa on vasta FINCOY, siis yksi suomalainen komppania jakaantuneena molemmin puolin rajaa.
Kuuskymppinen ja ja sen miehistö ovat tuttuja ja hyväksi havaittuja. Rajan takana olemisessa on määrätty vapaudentuntunsa, sinne ei kerpat huomaamatta tule, eivätkä iltaisin rajan sulkeuduttua ollenkaan. Jumalan selän takana täällä ollaan - siis suojassa ;-)
Asema 60:n arki ja pyhä pyörivät toisiinsa sekoittuen. Jotkut lähtevät lomille, joku Suomeen asti. Pykäliä pyöritetään sillä miehityksellä mikä milloinkin on. Välillä jalla kaataa porukkaa ja loput vetävät tiukemmin rinkiä. Kun tulee tiukka paikka, kokkikin jättää kauhanvarren ja tarttuu kivääriin. Aseman oma vartiopaikka on miehitettynä 24h. Päivävartio ja partio toimivat vain valoisaan aikaan. Arskaan ja paavoon ajetaan lantikalla parin kilometrin päähän päällystettyä, mutta erittäin kaitaa tietä. LV-radion kestävyyskin tulee testattua, se kestää ainakin kahdeksankympin vauhdissa uloslentämisen kun kuppaisella tiellä auton takaovi lentää auki.
18.7.1979 on mitaliparaatipäivä. Sitä varten harjoitellaan. Kapteeni Rautavaara tarkastaa. Mitalinsaajat ovat 60:ltä, 67:lta ja 68:lta. Taustalla vasemmanpuoleinen rakennus on "viestimaja". Siellä asumme Härskin kanssa. Etuvasemmalla näkyy vielä lentopallokentän nurkkaa. Kun elo-syyskuun vaiheessa FINCOY:n aika päättyy tähänkin kohtaan nousee uusi parakki. Viestimodulikin "peruskorjataan" ennenpitkää.
Pidän kesän aikana toisenkin jallan, tällä kertaa oikein kunnollisen. Kuumetta on 39 useamman päivän ajan ja vatsassa tuntuu niin kuin joku tarttuisi tongilla suoleen ja vääntäisi. Vessassa - tai tarkemmin sanottuna peltiseinäisessä puuseessä - pitää juosta aika ajoin helpotusta hakemassa, vaikka vatsassa ei ole päiviin ollut mitään annettavaa. Siirryn base campille sairastamaan, toisaalta samapa se olisi kummalla puolella rajaa punkassa makaa. Juuri muuta ravintoa kuin sokeroitua teetä en nauti viikkoon. Nimitän tautiani amebaksi mutta tarkka diagnoosi jää tekemättä.
Vartioasemamme koiran nimi on myös Ameba. Se on nimensä saanut kauniin värityksensä vuoksi. Ameba on syntyperäinen paikallinen.
Koirat ovat täällä vapaita ja vastuuttomia, juoksevat ja räksyttävät niin kuin koiran kuuluukin. Eivät ne ole mitään rotua, ovat vain sellaisia kuin ovat, kylän koiria. Damasin tiellä voi nähdä auton alle jääneen koiran. Ei sitä kukaan korjaa pois. Ensin se on siinä iskunvaimentimia koettelevana möykkynä, joka olisi parempi kiertää. Pikkuhiljaa se mataloituu tiestä nousevaksi karvatupsuksi ja lopulta tuuli käy sen ylitse eikä sitä enää ole.
Koirat voivat tulla lenkillä joskus liian tuttavallisiksi. Lääkärimme ohje koiranpureman varalle on, että sen pää kannattaa tuoda tutkittavaksi, josko sattuisi raivotautia tai vesikauhua olemaan.
Tämä kaikki joka edellä koirista kerrottiin, ei koske Amebaa. Ameba on poikkeus, sillä on käynyt satumainen onni, se on päässyt vakituiseen virkaan vartioaseman koiraksi. Sille on päivittäinen ruokavero taattu. Se on myynyt vapautensa Yhdistyneille Kansakunnille. Koska tahansa se saisi vapautensa takaisin, mutta ei se toki sellaista halua. Ei vapautta voi syödä.
Ameba Cooperin testissä. Toisen kaverin nimi on päässyt unohtumaan.
Aloitan päivittäisen lenkkeilyn, jota kestää koko vartioasemalla oloni ajan. Tällainen ei ole ollenkaan tapaistani. Lenkin pituus on parhaimmillaan 12 km, sellainen matka tuntuu minusta numeroina hurjalta, mutta kun kunto on kohdallaan, ei itse juoksu tunnu enää pahalta. Väinön ja Veksin kanssa juoksemme joskus 67:lle ja 68:lle asti. Kun viikonlopun tai lyhyen loman yhteydessä lenkkeilyyn tulee tauko, on seuraava lenkki paha: jalka on niin kipeä että se tuntuu olevan katkeamaisillaan. Minulla lienee penikkataudin oireita, vaikka en sellaisesta taudista mitään tiedäkään. Lenkkeilykauteni päättyy elokuun lopussa muiden mullistusten myötä. Cooperin testeissä juoksen aina 2700 metriä tasaisella tahdillani.
Kaikki harrastukset eivät ole yhtä terveellisiä. Väliin pidetään priifinkiä ja sitä varten haetaan viskiä Kuneitran baarista taikka Ausbatin messistä. Joskus painitaankin supana. Aamulla saattaa vähä hottuuttaa.
Lantikalla Quneitrassa. Quneitran entinen loisto on nyt entinen.
67:n ja 68:n pojat ovat priifaamassa 60:llä, kun minulla yöpykälävuoro puolesta yöstä kolmeen. Sitten kuskaan äijät yöllä takaisin omille asemilleen. Köröttelen Lantikalla ja pidän sisävalon päällä ja vielä taskulamppua kädessäni niin että se valaisee kasvoni ja ennen kaikkea YK-kokardin. Syyrialaiset vartiomiehet saattavat kuulema olla yöaikaan hermostuneita ja liipasinsormi herkällä yllättävien kulkijoiden suhteen. Tällaiset puheet hermostuttavat hieman minuakin ja erityisesti yksinäinen paluumatka on jännittävä.
Hannun synttäreitä juhlitaan heinäkuun lopulla, ikämies kun täyttää jo 25. No, tosi vanhat körmyt ovat kolmenkympin tienoilla, joku ylikin.
Äijälauma saa päähänsä parturoida päänsä muliksi. Kun puolet vartioaseman miehistä on kaljuja, ei heitä enää tunne takaapäin, vaan on kierrettävä etupuolelle tunnistaakseen kaverin. Tuuli tuntuu tukattomaan päähän kylmältä. Rajaa ylittäessä syyrialainen vartiomies kysyy osaaottavasti, mistä minua on rangaistu. Ei usko rehellistä vastausta.
On kuiva aika ja skorpionit liikkuvat öisit. Päivisin niitä löytää kiviä kääntelemällä, yöllä taskulampun kanssa. Aamulla varhain, kun muut vielä nukkuvat, kokki vetää kumikengät jalkaansa, ottaa luudan käteensä ja menee lakaisemaan keittiöstä skorpparit pihalle. Jostain syystä ne vaeltavat öisin oven alta kynnyksettömään kivilattiaiseen köökkiimme. Myös käärmeitä on, oikein pitkiä mustia lieroja näkee teillä ja pienempiä vaaleita myös. Joku niistä on kuulema palestiinankyy.
Istumme iltaa "ruokasalissa", joka on elämänluukulla erotettu keittiöstä. Yhtäkkiä joku huomaa käärmeen huoneen nurkassa: alkaa hillitön jahti, jossa kymmenen ukkoa hätistelee yhtä kärmestä uskaltamatta kuitenkaan mennä lähelle. Lajimääritys jää tekemättä. Käärme pelastautuu jääkaapin alle. Tilanne ratkeaa lopulta rynnäkkökiväärillä. Sota vaatii uhrinsa, sen heikomman osapuolen, aseettoman, siviilin, kuten niin monesti käy.
Myöhemmin, kun kuiva kausi on ohi, skorpionit piiloutuvat jonnekin talvivarastoihinsa. Silloin on kilpikonnien vuoro esittäytyä.
Damaskoskella käydään ostelemassa supaa. Damaskus on yksi maailman vanhimmista kaupungeista ja sen basaarialue on suuri. Damasiin ei ole pahasti matkaa, olisiko kuutisenkymmentä kilometriä ja käyn siellä aika monta kertaa. Myös kultaa sieltä ostetaan. Kultabasaarit ovat muista poikketen auki perjantaisin, muslimien pyhäpäivänä, ja kiinni sunnuntaisin. Siitä tiedämme, että kultakauppiaat ovat pääasiassa kristittyjä. Ostan pirunsormuksen ja sen kasaamisen opettelu kiristää pinnaani usean päivän ajan.
Kahdeksan- ja neljäosaiset pirunsormukset
Aaseja meillä on joka lähtöön. Joskus nelijalkainen aasi tulee vartioaseman pihaan. Silloin on aika pitää öinen rodeo. Yksi aasi tulee kuolemaan vartioaseman aidan viereen - sille on järjestettävä polttohautaus sille paikalle.
Aasit Aasiassa
Lainaan kamerani Jermulle, joka lähtee lomareissulle Kyprokselle. Siellä hän kertoo tavanneensa näyttelijä Risto Mäkelän, joka on tuttu monesta elokuvasta ja tv-sarjasta Merirosvoradio. Minun on syytä olla ylpeä, että kamerani on nyt hänellä. Jermun yllätti lomamatkalla akuutti finanssikriisi, josta hän selvisi myymällä kamerani. Materiaan ei ole syytä kiintyä.
Elokuun loppupuoliskolla jotkut kerpat käyvät tarkistelemassa asemaa ja selviää että lentopallokentällemme käy huonosti. Joukkomme kasvaa pataljoonan vahvuiseksi ja lisää majoitustiloja rakennetaan. Uusi parakki nousee lentopallokentän paikalle.
Torstaiaamuna 30.8 heitän aamupaavon ja palaan sen jälkeen kevyellä siirtymäriitillä Camp Ziouaniin iltakeskuspykälään. Elokuu vaihtuu syyskuuksi ja FINCOY vaihtuu FINBATTiksi. Elämä muuttuu hieman erilaiseksi.
Asemapiirros, piirt. Juha 21v. 26.8.1979
Elokuisena keskiviikkoiltana tyttäreni kysyy: Piirteletkö sä iskä koskaan niinku me piirrellään? Mä en oo nähny sun piirtävän. Piirtelitkö sä lapsena?
Kaivan arkistostani tämän piirustuksen - se on päivälleen 30 vuoden takaa.
Valokuvia asema 60:n arjesta FINCOY:n aikana [linkki kuviin]
Syyskuussa Camp Ziouaniin -> FINBATT UNDOF - teksti valmistuu 30 vuoden viiveellä
