Näitä tutuksi tulleen lauluntekijän viisuja hoilattiin useamman kerran vartioasema kuudellakympillä tai kenties Tiberiaksen baareissakin. En ryhdy sanoja suomentamaan, ne ymmärtävät, joiden tarvitsee. Minulla oli ilo ja kunnia asua asua tekstinikkarin ja hauskan veliveikon, Härskiksi kutsutun toisella reissullaan olleen vaitterin kanssa kuuskymppisellä ns. viestimajassa.
- 10.4.2009 -
Eräänlainen esipuhe
Nyt on kulunut 30 vuotta siitä kun suomalainen komppania aloitti Golanilla. Iranin pataljoona joutui jättämään tienoon oman maansa dramaattisten tapahtumien vuoksi. Shaahi syöstiin vallasta ja ajatollah Khoheimi palasi Ranskasta maanpaosta kotimaansa uudeksi hengelliseksi ja maalliseksi johtajaksi. Ymmärrettävästi iranilaisella rauhanturvajoukolla ei tämän jälkeen ollut molempien osapuolten luottamusta, joten hekin palasivat kotimaahansa ja suomalaiset täyttivät heidän jättämänsä sotilaallisen tyhjiön. "Kolmas veljes" ja osasto Ilva siirtyivät Golanille.
Tästä en vielä tiedä juuri mitään pääsiäismaanantaina 16.4.1979, 30 vuotta sitten. Heikkisen Hannun kanssa Keskus-Baarissa otamme keskioluet ja soitamme jukeboxista Tapani Kansan Äidin pikkupoikaa (joka lähtee vaikka ulkomaille). Mutta opin pian tietämään. Samana iltana lähdemme matkustamaan kohti Niinisaloa.
Nytkin on pääsiäinen ja vanhojen muistojen virkistämänä päätän ryhtyä kirjoittamaan muistelmia YK-kokemuksistani: jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin. Asiat palautuvat mieleeni montaa kautta: Viime syksynä YK:n päivänä myönnettiin vaittereille, jotka olivat palveluksessa 1988 tai sitä ennen - siis ennen Nobelin rauhanpalkinnon myöntämistä - Nobel 1988 muistoristi. Ylen Entisten nuorten sävellahjassa on soitettu 70-80 -luvun toiveita ja luettu terveisiä, sitäkin kautta YK-ajat palasivat mieleeni. Lisäksi Tapani Kansa on tehnyt uuden biisin: Äidin pikkupojan paluu, joka tuntuu soivan radiossa sietämättömän usein.
Tämän vuoden alussa sain vihdoin aloitetuksi ja päätetyksi ikuisen aikomisen asteelle jääväksi luulemani diakuvien skännäysprojektin. Valokuvani vuodesta 1979 jonnekin 1980-luvun alkuvuosille ovat dioina laatikoissa, projektori huonokuntoinen, eikä niitä kuvia kovin usein ole tullut katselluksi. Siirsin helmi-maaliskuun ainana yli tuhat diakuvaa digitaaliseen muotoon ja siinä monet asiat palautuivat mieleeni. Sanotaan, että vanhojen valokuvien katselu on hyvää hoitoa dementiaa vastaan - nyt kun ikää on jo yli viisikymmentä, täytyy hoitaa itseään tälläkin tavalla. Lisäksi löysin vanhat päiväkirjani, joten pystyn ajoittamaan valokuvat ja kertomukset oikealle kohdalleen. Kaikkia nimiä en millään muista, mutta aika monta kuitenkin.
Jos olit samoissa paikoissa samoihin aikoihin, ota toki yhteyttä: vaitteri.kahkonen@gmail.com
Minulla saattaa olla kuva sinustakin.
Mutta nyt jatkakaamme kertomusta sieltä minne jäimme. Olemme Keskus-Baarissa ja jukeboxissa soi Äidin pikkupoika. Taskussa on palvelukseenastumismääräys ja matkalitterat. Edessä on elämäni ensimmäinen ulkomaanmatka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti