keskiviikko 11. huhtikuuta 1979

Entisten nuorten sävellahja

Lauantaina 2.3.2008 tuli radiosta tällaista tekstiä:

Olin "nuori Suomen sankari", YK:n rauhanturvaaja vuonna 1979 ensin Siinailla ja sitten samalla reissulla vuoden 1980 kesään asti Golanilla. Reissu kesti toista vuotta. Ikää minulla oli jonkin verran yli kahdenkymmenen ja Nuorten sävellahjaa olin aika säännöllisesti kuunnellut lauantaisin aina ennen kylille lähtöä. Nyt tällä reissulla tuli sävellahjan kuunteluun tauko.

Kirjoittelin kotiin ja taisin mainita asiasta. Kun sitten viikon päästä tuli postia koto-Suomesta, kirjeessä oli c-kasetti. Pikkusisko oli nauhoittanut Nuorten sävellahjan, koko ohjelman eikä vain parhaita levyjä, ja kuuntelin lähetyksen jälkikäteen. Hieman tämä taisi nolottaakin, enkä "karskeille sotilastovereilleni" aluksi asiaa paljon mainostanut, sillä aluksi tuntui jotenkin lapselliselta kuunnella tällaista ohjelmaa näissä "miesten hommissa".

Mutta lähetykset eivät päättyneet tähän yhteen vaan kasettikirje alkoi tulla viikoittain. Systeri oli ostanut ison laatikollisen edullisia kasetteja ja posti kuljetti viikottain ääniterveiset Kollaalle. Saman tuvan miehet - jotka noin karkeasti ottaen olivat enimmäkseen samaa ikäluokkaa, lähempänä kahta- kuin kolmea kymppiä, odottivat myös innolla lähetyksiä, eikä minun tarvinnutkaan hävetä lapsellisuuttani.

Tieto sävellahjakaseteista levisi pataljoonassa laajemminkin ja kasetit kiersivät lainassa siellä täällä, eikä ollut niin tarkkaa oliko lähetys viikon vai kuukauden vanha. Tuolta ajalta meidän porukassa hitiksi nousi Sleeppareiden "Raa-raa-rapsuttaa, varuskunta rapsuttaa…" tai mikä sen Rasputin-version nimi mahtoi ollakaan. En tosin muista soitettiinko tuota herkän kaunista kappaletta Nuorten säviksessä montaa kertaa, mutta kun kasettiposti alkoi kulkemaan, tuli sitä kanavaa pitkin paljon muutakin suomalaista musiikkia, jota ei Damaskosken muuten laajavalikoimaisissa piraattivalikoimissa ollut tarjolla. Pysyimme siis hyvin ajan tasalla, vaikka syrjäseudulla olimmekin.

Tuon jälkeen Entisten nuorten sävellahjassa soinut Sleepy Sleepersien levy sai korvani kuumottamaan - että tämäkö oli minun toivelevyni. Toivottavasti kukaan tuttu ei kuullut eikä tunnistanut. No, asiaa täytyy tarkastella oikeassa kontekstissaan. Millainen tuo vuosi oikein olikaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti