Jäähyväiset aseille

Lähtöaamuna olemme Camp Ziouanissa valmiina kello neljä. Unet jäävät vähiin. Damasin kentältä lennämme Helsinkiin. Siellä sairaanhoito-opiskelijat ottavat meidät vastaan ja piikittelevät lempeästi. Sitten bussit kuljettavat meidät Niinisaloon. Päivä muuttuu illaksi ja ilta muuttuu yöksi. Silti on valoisaa. Se on ihmeellistä. Bussin ikkunasta vilistävä luonto on vihreää. Se on ihmeellistä. Tämä on hienoa!

Niinisalossa luovutamme varusteemme. Olemme siviilejä ja vapaita lähtemään minne tahansa. Tiedän kyllä suunnan. Meitä on kolmen hengen retkue, jolla on suunta Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen. On kuitenkin keskiyö - vaikkakaan ei aivan pimeä - mutta kulkuyhteydet ovat rajalliset. Toki kasarmilla olisi punkka tarjolla, mutta eteenpäin on menevän mieli. Erästä vaitteria on tultu noutamaan ja siinä tarjolla on kyyti eteenpäin. Otamme tarjouksen vastaan ja aamuyön kahvit nautimme Jyväskylässä. Kello on neljä ja vuorokausi on mennyt samoilla silmillä. Sitten menemme asemalle odottamaan aamua ja junaa.

Kallen ja Hannun kanssa matkustamme kohti Lieksaa. Illalla olemme perillä. Mutta eihän sitä toki nukkumaan ehdi kesäyössä. On vielä käytävä nakkikioskillakin. Kohta kello on taas neljä. Aamulla jätämme Lieksan keskustan ja menemme Hannun kotiin. Päiväunet piha-aitassa ovat makoisat.

Kansallismaisemassa

Jatkamme matkaa Kuhmoon. Palaan kotiin ensimmäiseltä ulkomaanmatkaltani. 

"... tuhlaajapoika palas, isä lämmitti saunan ja äiti-muori itki ja halas."

Kalle ja Hannu jatkavat matkaa Suomussalmen suuntaan. Minä jään tänne. 

Muutama kuva kotiinpaluureissulta: http://picasaweb.google.com/vaitteri.kahkonen/Kotomaa#


Kun ihminen herkistyy tarpeeksi, Mikko Alatalokin kolahtaa kohdalleen


"Kotisaunan lauteilla, kotisaunan lauteilla,
alaston ihminen on.
Mä maailman miekat ja panssarit heitin
saunan taakse lepikkoon.
Kun pihkaiseen seinään mä selkääni nojaan
ja löyly mua hyväilee,
ei mikään muu näillä turhuuden teillä
paremmaksi mieltä tee."


J.K.

Reissu on nyt tehty ja tarina kerrottu loppuun päivälleen 30 vuotta kotiutumispäivää myöhemmin. Alussa oli paljon kerrottavaa, mutta loppupuolella kertomukselle kävi niin kuin koko komennukselle - kaikki alkoi olla jo koettua, kerrottua ja kotiinpaluun odotusta. Rojekti eteni jokatapauksessa aikataulussaan ja oli monessa mielessä tuloksekas. Vanhat muistot palasivat mieleeni, mutta parasta on ollut, että olen ollut yhteydessä moneen vaitteriveljeen ja naamatustenkin tavannut useaa. Päätän kertomuksen tähän, enkä tällä kertaa enää aio valvoa vuorokausitolokulla.

Kiitokset lukijoille!


Helsinki 6.6.2010 klo 23.50
J.K. (vaitteri.kahkonen@gmail.com)

• Etusivu
• Sisällysluettelo
• Aloita alusta
• Valokuva-arkisto

Viimeiset viikot

Toisena pääsiäispäivänä vuosi sitten lähdin kohti Niinisaloa ja uusia seikkailuja. Nyt toisena pääsiäispäivänä lähden Tiberiakseen "kuntolomalle", se tarkoittaa että kiivetään rinnettä ylös ja alas viestin majoituksen ja kuppiloiden välillä. Lisään piruuttani vaikeusastetta ja jätän tällä kertaa kaljanjuonnin kokonaan pois loman ajaksi. Menee se viikko näinkin ja tuntuupahan loma pitemmältä. Jotakin tärkeätä juhlapäivää vietetään tässä huhtikuun puolivälissä, Jom hasoa taitaa olla nimeltään? Sen yhteydessä melkein kaikki paikat ovat kiinni. Toki hotellien baarit palvelevat asiakkaitaan.

Viimeiset viikot täällä kukkuloilla kuluvat kohti loppuaan ja kun kotiutumispäivä on tiedossa niin se on tiedossa. Odottelua on ilmassa ja kaipausta kotomaahan. Kaipaan tuoreen ruohon tuoksua, kaipaan isänmaan parturiksi.

Makkaran paistoa keskuksessa (16.4.1980)

Iltaportin aikana perjantaina 18.4 klo 23 lämpötila oli +18C

Saunaa siivotaan lauantaina ja saunan päälle menen porttivartioon iltayhdeksästä puoleenyöhön. Sunnuntaina bongaan vaitteri-kilpikonnan, jonka selässä teksti "Fincoy Otto". Sitten on taas pykälänheittoa seuraavana yönä, tällä kertaa kiertovartio. Se jääkin laskujeni mukaan viimeiseksi vartiovuoroksi tämän YK-keikan aikana.

Lueskelen mm. Vonnegutia, kirjoittelen kirjeitä ja aktivoin jälleen lenkkeilyn. Meillä käy lehtimiehiäkin kylässä, en tiedä missä julkaisussa esiinnytään. Kenttäkauppakeikalla pääsen purkamaan kaljalastia, heittelemme tuhat olutlaatikkoa varastoon. Pahvi on kastunut ja laatikko pettää, syntyy hauska sarjatuli poksahduksia, kun kymmenkunta olutpulloa tuhoutuu peräjälkeen betonilattialle.

Vappuna käymme Ramin kanssa radion testauskeikalla Tiberiaksessa. Seuraavana aamuna harjoitellaankin sitten sheltterihälytystä ja tehdään ampumaratakeikka Damasin liepeille. 

Toukokuu on kohta puolivälissä ja vielä on lomia on jäljellä. Piipahdan pari päivää Damasissa, kun puolustusministeri Äikäskin on täällä käymässä. Emme kuitenkaan ehdi toisiamme tapaamaan.  Heitän päälle reilun puolentoista viikon peruskierroksen Iippo-puolella. Aika kuluu lähinnä Nataniassa ja Tiberiaksessa. Nataniassa tarinoin muiden maiden YK-hemmojen kanssa, Libanonin Fiji-miesten sekä norskien. Yksi norjalainen on Kautokeinosta, se tuntuu melkein kotimaalta. Zionin baarissa menee joskus aamuun asti ja silloin on virkistävää pulahtaa Genesaretiin aamu-uinnille. Tiberiaksessa on omien lisäksi turistisuomalaisia, erityisesti toiviomatkaajia. Antaudun mielelläni teologisiin keskusteluihin, jotka johtavat joskus kirjeenvaihtoon. Kukaan ei kuitenkaan käännytä ketään. Parin viikon aikana lomaseura ja paikkakuntakin ehtii vaihtua moneen kertaan. Viimeistä lomaa viedään ja vietetään.

Loman päälle juoksen viimeisen Cooperin testin keskiviikkona 21.5.  Matka on se normaali 2700m, en minä muulla vauhdilla osaa näitä juostakaan (toim. huom. on se jo onnistunut, 50v. synttäripäivänä tulos oli 2650m. Ei toki pidä jämähtää vanhoihin kaavoihin.)

Ostelen vielä viimeistä supaa Suomea varten. Pakkaan osan tavaroistani postipaketteihin ja lähetän ne Suomeen. 

Verneri saunakahvilla

Kaarnan Pekka viihdyttää makkaranpaistajia

Matti rikkoo ehjää seinää

Viestin saunalla touhutaan loppuun asti sekä saunomisen että rakentamisen merkeissä. Takaseinään puhkaistaan ovi terassia varten, on lauantai 24.5. Kommakin vierailee taas saunallamme, taitaa viihtyä.

Viestijoukkueen kotiutuvat

Lippujuhlaparaati marssitaan 1JK:n alueella 60:lle. Sen jälkeen ei ole paljon jäljellä.


Lumpiot kotiin twist -> Suomeen

Wovon mann nicht sprechen kann

Eräänlainen välipuhe - 4.4.2010

On jälleen pääsiäinen.  Aloitin tämän kohta loppusuoralla olevan kirjoitusprojektin vuosi sitten. Nyt minusta tuntuu, kaikki on jo kerrottu.  Kolmekymmentä vuotta sitten pääsiäisenä tuntui siltä, että kaikki on jo koettu.
-
Camp Ziouanin arki on kuvattu moneen kertaan, eikä oikeastaan mitään uutta tapahdu. Kotiutuminen häämöttää jo edessä ja mieli valmistautuu tulevaan.
-
Lanaa.
-
Joku heitti epäilyn, etten kuitenkaan ole kertonut kaikkea. En olekaan, meissä kaikissa asuu pieni sisäinen sensori. Rivien väliin olen kirjoittanut kaikenlaista, jonka sieltä ehkä vain itse osaan lukea. On paljon sellaista, mistä ei voi kirjoittaa – sotasalaisuuksia.
-
... darüber muss mann schweigen.
-
Mutta maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on. Siispä kerron näin meidän kesken, ääntäni madaltaen, epävirallisesti ja huhuillen joitakin sattumuksia, jotka ainakin voisivat olla totta.
-
Tupakka, viina ja villit naiset - seikkailu, jännitys ja romantiikka?
-
Tupakka ei ole kyllä aiheena ole kovinkaan mielenkiintoinen. Kerron vain tämän: Saikkonen ei paljon tupakista perustanut. Mutta syntymäpäiviään juhliessa hän poltti muutaman kartongin - avotulella. Moista tuhlausta tietysti paheksuttiin, vaikka lopputulema ei siitä paljon muuttunut.

-
Viinaa on juotu luvan kanssa ja ilman lupaa. Tietysti jälkimmäinen lajike maistuu paremmalta. Salaviina, avot. Olen jo aiemmin kertonut kuinka hyvää Suomesta tuotu Pöytäviina oli kaiken sen konjakin ryystännän sivussa. Joskus viinaa on tarjottu ulkopuolisillekin. Siinailla joku kaatoi pullollisen Finlandia-vodkaa ranskanleipään ja syötti sen aidan takana päivystävälle kamelille. Kameliparka söi leivän ja veti siinä kyttyrän täyteen. Känninen dromedaari mölysi ja könysi polvillaan kolme päivää aidan takana.
-
Olutta ei lasketa viinaksiksi eikä maccabiitä olueksi, vaikka niillä jotakin yhteistä onkin (maccabe sopii kuulemma valkoviiniä paremmin kalan kanssa, kala kun on tottunut veteen). Vaitteri oli päättänyt testata rajojaan ja istui Zionin baarissa helteisenä lomapäivänä. Edessä oli jo kuudes pullo shampoota, eikä vieläkään tarvetta kevennykselle. Siispä tavoite kymmeneen.  Niin vaitterimme sai suorituspisteet ”kymmenen kaljaa kusematta” –rastilta. Lopulta kupla oli jo jonkunmoinen ja olo nautinnollinen. Kaiketi.
-
Meidän lääkärillämme on varoitus: kaikkia sellaisia naisia, jotka antautuvat vaittereiden kanssa mihinkään tekemisiin, kannattaa varoa. Lause lienee loogisesti tosi. Taisi olla Groucho Marx, joka sanoi ettei halua kuulua klubiin, joka hyväksyy hänet jäsenekseen. Niinpä. Syyrian puolella tahattoman liittymisen riskit näihin epämääräisiin klubeihin ovat huomattavasti pienemmät kuin länsinaapurissa, jossa yhdistymisvapautta toteutetaan paljon laajemmin.
-
Turvallinen tapa seurustella naisten kanssa on mennä niin sanottuun haukkabaariin. Heti kun istut pöytään, saat naisseuraa. Hän haluaa keskustella kanssasi. Sitten hän tahtoo sinun tarjoavan hänelle paukun. Oma oluesi on normihintaista, mutta hänelle tarjottu paukku on suhteettoman kallis, etenkin kun siinä ei ole alkoholia. Kuulema. Enhän minä voi tietää, kun en ole tarjonnut. Minä kun etsin todellista tunnetta ja testaan tunteen syvyyttä sortumatta ensimmäiseen houkutukseen. Todellista rakkautta en ole täältä vielä löytänyt, vaikka – herra paratkoon – väsymättä yritän. Sitä paitsi, vaikka olisin joskus tarjonnutkin, on epäkohteliasta juoda toisen lasista. Ja jos olen joskus maistanutkin, en ole tyhjäksi juonut. Jos olen vahingossa tyhjäksi juonut, niin olen toki aina uuden tilannut.
-
Villeistä naisistakin on tarinoita. Eräs vaitteri oli Tiberiaksesta yömyöhällä lomalta palatessaan löytänyt matkaseurakseen tällaisen yksilön ja yritti salakuljettaa tämän Camp Z:n alueelle. Matkaseuralainen oli niin villi, että mekastuksen havaitsi porttivartion lisäksi myös PU. Ei tästäkään hyvä seurannut. Ilolintu ja häkkilintu, lyhyt romanssi sellainen. Pesää tavoitteli, siipeensä sai.
-
Asiasta kolmanteen, olen kyllä ajanut YK-ajokortin, jota aiemmin jo esittelinkin. Komokortti minulta jäi ajamatta, mikä on nyt nöyrästi tunnustettava. Mutta tällä nyt ei ollut mitään tekemistä minkään kanssa..
-
Jos ajatuksia ovat mielekkäät lauseet, ei loppuillan keskusteluissa välttämättä ole ajatuksia takana. Joskus körmähtämisen partaalla olevan vaitterin päähän juolahti jotain, jonka hän muotoili ehdotukseksi kanuskimessiin menosta. Yleensä näin tapahtui silloin, kun oma messi antoi valomerkkinsä. Kanadalaiset hoitavat täällä huollon ja ne hoitavat sen turhankin hyvin. Kanuskien messissä körmytkin ovat kovempia. Huhutaan että siellä olisi joskus käynyt oikein elävä riisuuntumistaiteilija - no, jos sellaista on tapahtunut, se varmaan ollut silloin suruttoman Fincoyn aikana. Vaikka kanuskimessi onkin paheiden pesä meidän pubiimme verrattuna, siellä on tiukat käyttäytymis- ja pukeutumissäännöt. Terassilla ei esimerkiksi olla ilman sukkia helteelläkään. Joku roti se on oltava.
-
Eräänä iltana, tai oikeastaan jo aamupuolella, lähipartio palaa kanuskien puolelta majoitukseensa. Koskapa viivasuora reitti on aina se lyhin, mennään siitä missä on aita – jos ei matalin niin aita ainakin. Ja se aita on nato-lankaa. Aamulla saa sitten ihmetellä, miksi housut on täynnä pieniä reikiä ja kämmenet verillä - mutta esteitä meille ei ole, on vain hidasteita.
-
Viestin nuorukaisista pidetään isällisesti huolta ja käydään noutamassa omalle puolelle, kun meno yltyy liiaksi. Viestin vakiosaunojia ovat oman joukkueenjohtajan ikämieskamut, Werneri etc, jotka väistämättä joutuvat silloin tällöin poikien perään katsomaan.
-
Rajojaan ei ole aina hyvä ylittää. Tai ainakaan toisten rajoja. Eräs vaitteri meni oman messin sulkeuduttua jatkoille kanuskimessiin, mutta lopulta sekin suljettiin. Mikä nyt neuvoksi? Lähin messi on 1JK:ssa posella 60. Eiku menoksi. Raja tosin on suljettu illansuussa ja aukeaa vasta aamulla. Kersantti kiipeili juuri korkean rajaportin päällä aikeenaan loikata Syyrian puolelle, kun iippovartija otti hänet kiinni ja palautti kotipesälle. Häkki heilahti viikoksi. Iipposolttu sai kuulema kovemman tuomion, ohjeen mukaan kun yöllinen rajaloukkaaja olisi pitänyt ensin ampua ja sitten vasta selvittää taustat. Tarkkaa tietoa tilanteen etenemisestä ei ole kellään, kaikkein vähiten invaasion tekijällä itsellään.
-
Pataljoonan johto haluaa laittaa ryyppäämiselle rajoja ja julistaa pääsiäisen nenävalkaisukaudeksi. Messissä ei tarjoilla timppejä. On siis aika kaivaa salaviinat esiin. Jostakin varastoihin on kulkeutunut Stolishnajaa ja Moskovskajaa, jota viestin majoituksen nurkkauksessa maistelemme. From Russia with Love.

Salaviinanjuojat juhlistavat pääsiäistä

Huom: tekstissä on lähdettä mainitsematta useampaan otteeseen lainattu Ludwig Wittgensteinin Tractatus logico-philosophicus'ta ja myös rikottu siinä annettua ohjeita. Syytä tällaiselle lainaamiselle on mahdoton sanoa. Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.

-
Kaikesta huolimatta: Hyvää pääsiäistä!

Viimeiset viikot -> http://vaitteri.blogspot.com/1980/05/viimeiset-viikot.html

Kevät koittaa Golanilla

Maaliskuun alussa on Golanilla vielä hieman koleaa. Lähdemme Variksen kanssa etelän lämpöön, Eilatiin. Siellä on aina lämmintä. Olemme lomalla reilun viikon ja matkan varrella tsekataan Tiberias mennen tullen ja Tel Avivkin tullen. 

Eilatin hiekkaranta on sijoitettu siten, että kentältä nousevat koneet melkein hipovat aurinkovarjoja noustessaan. Heti alkunoususta ne kaartavat, etteivät loukkaisi naapurin ilmatilaa.

Eilat on turistipaikka, täällä on suomalaisiakin aurinkomatkailijoita, sukeltelijoita, kibbutsilaisia, ym. Toiviomatkalaisetkin varmaan piipahtavat Eilatissa, mutta raamatulliselta kannalta tämä ei ole kovin kiinnostava paikka. Tai sitten en ole lukenut kirjaa riittävän tarkasti. 

Eilat. Lahden nimi täältä katsottuna on Eilatin lahti. Aqaba taustalla.

Kevät tulee vauhdilla. Paikat vihertyvät ja peltotyöt etenevät. Israelissa tehdään jo virtasta, siis AIV:tä (tuorerehua, jos tämä terminologia ei auennut) ja se saa farmarin pojan mielen herkäksi - suorastaan koti-ikävä iskee. Välillä lanaa rankasti. Haaveilen jo kotomaasta, siellä pääsen massikan ohjaksiin ja pistän niittosilppurin puhaltamaan. Tällainen isänmaan parturointi on mielessäni. Erityisesti Kettusen kanssa tarinonointi tuo agrikulttuurilliset aiheet mieleen: tämä on se mies, joka hankki ainoana matkatuliaisenaan Damasin supakaupasta alppitorvet leikkuupuimuriin.

Spy Hill vihertää

Muitakin muistoja tulee mieleen Kettusen keskustelutunneilla. Selviää, että olemme tavanneet ennenkin, mutta emme ole kunnolla esittäytyneet aiemmin. Olin Kettusen ryhmän kuskina Javaruksen suunnalla sotaharjoituksessa 1977. Kettunen muistaa ajokkini, jonka polttoainejärjestelmässä oli vikaa, niin että matkanteko oli katkonaista. Niinpä olikin. Terra ei käynyt kunnolla ja jouduin ilmaamaan sitä niin usein, että otin moottorin ja kuskin välissä olleen suojapellin kokonaan pois, että pääsin nopeammin huoltohommiin. Oikeassa etusormessani oli rakko runsaasta ilmaamisesta. Lopulta keksin, että pukkaamalla pakkosyötön päälle, kun kone rupesi kakistelemaan, sain sen pysymään käynnissä ja taas mentiin. Savumerkit kuulema näyttivät muillekin, milloin polttoainejakelu ei ollut kohdallaan. Enpä muista enää, mistä vika löytyi, tukosko vai vuoto.

Palaan lumisista sotamuistoista tähän hetkeen. Arki kulkee tavanomaisella radallaan, eikä mitään ihmeempiä tapahdu. Pykälää, tiskiä, pykälää, joskus käydään ampumaradalla. Kirjeenvaihto Suomeen on ahkeraa. Joskus pitää sairastellakin - olen kunnolla kuumeessa, mutta kahdenkymmenen tunnin yöunien jälkeen taas melkein terve mies.

Suomenmaasta, tai tarkemmin ottaen ei ihan, tulee 20.3 uutisia vakavasta onnettomuudesta: suomalaisia Kostamuksen rakentajia kuljettanut linja-auto ajaa aamulla pahan kolarin Neuvostoliiton puolella rajaa. Kolarissa on kuollut kymmenen ihmistä ja loukkaantunut kolmisenkymmentä eli käytännössä koko bussillinen. Siellä voi olla tuttuja mukana.

Kostamus työllistää paljon suomalaisia, Kainuulle sillä on erittäin suuri merkitys. Kuhmon väkiluku nousee lähivuosina yli 15.000 ja osallistun itsekin myöhemmin tämän umpimetsään nousevan kaivoskaupungin rakentamiseen. 


Kirjoitan tätä päivälleen 30 vuotta myöhemmin tuon kolarin tapahtumisen jälkeen. Kuhmon väkiluku on nyt laskenut alle 10.000. Viime kesänä kävin kolarin muistomerkillä Eskon kanssa, kun teimme kolmen päivän Vienan-Karjalan kierroksen: Kostamus, Vuokkiniemi, Kalevala, Jyskyjärvi. Ja tasan kuukausi sitten olin tuon matkakaverin hautajaisissa. 
-Niin se käy, sanoisi Vonnegut.

Sunnuntaina 30.3 järjestetään kansainvälinen maantieviestijuoksukilpailu. Suomalaisten lisäksi mukana on AUSBATT ja IDF. Kalle osallistuu tapahtumaan omalla lajillaan, joka herättää täällä hieman ihmetystä, hiihtäen. Kallella taitaa olla Lähi-idän ainoat rullasukset ja hän sivakoi Genesaretin järven ympäri. Tapaan kuuskymppisen miehiä ja viime rotaatiossa kotipaikkakunnalta on tullut parikin tuttua kaveria. Pekan kanssa tapasimme ensimmäisen kerran jo kansakoulun ensimmäisellä luokalla. Pulkkisen Ari tuli tutuksi myöhemmin ja  urheilumiehenä osallistuu nyt kisaan itsekin. Urheilija minun sisälläni ei ole vielä herännyt, joten tyydyn katselemaan toisten suorituksia. Maratonit ja muut tämäntyyppiset huvit saavat vielä odottaa. 

Paikoillenne, valmiina, ...

Kuvia:
Eilat
Kevattä Golanilla
Maantieviesti

Vuosi bloginpitoa kohta täynnä -> onko mitään uutta kerrottavaa?

Ismailia

Tiistaina 19. helmikuuta lähdemme autonhakukeikalle kanuskien bussilla. Meitä on neljä suomalaista kanadalaisten ja itävaltalaisten lisäksi tässä retkimiehityksessä, pari kuljetuksen kaveria, Ruopsa pioneereista ja minä viestistä. Lisäksi retkueessa on pari peltopalvelumiestä*, toinen on ruotsalainen ja toinen Etiopiasta (*UN Field Service on tukiorganisaatio, joka vastaa huollosta, logistiikasta, turvallisuusasioista, viestinnästä, kuljetuksesta ym ym). Olen innolla vapaaehtoisena mukana tämäntyyppisissä projekteissa, ja olisiko myös niin joukkueenjohtaja lähettää minut mielellään milloin minnekin ulkohebriiteille pois jaloista pyörimästä.

Matkareittimme kulkee tällä kertaa Siinain pohjoisosan kautta. Ismailia sijaitsee Suezin kaupungista pohjoiseen, kanavan varrella puolivälissä Välimereen. Matkan varrella yövymme mennen tullen Gazassa jonkun YK:n alaisen järjestön toimitiloissa.

Yllättäen putkahtanut toritapahtuma Pohjois-Siinailla

Ismailiassa on meille perintöä jaettavaksi. Saamme UNEF II:n Indonesian pataljoonan ajokalustoa Golanille UNDOF:in käyttöön. Suomalaiset saavat yhteensä 17 uudenkarheata CJ 6 Jeeppiä (Lähde: Kimmo Vainio), mutta tällä reissulla ne eivät varmaankaan kaikki tule, sillä meitä on vain neljä suomalaista ja uskoisin muidenkin haluavan pesästä oman osuutensa. 

Matkanteko on leppoisaa, sillä ensimmäisen päivän ajomatka on tuskin kolmeakaansataa kilometriä. Sitten yövytään ja seuraavana päivä jatketaan Egyptin puolelle. Matkaa jäljellä on suurinpiirtein saman verran. Tämä on kevyt huikonen verrattuna Siinain eteläkärjen kautta kierrettyyn kerralla ajettuun matkaan.

On ällistyttävä näky, kun hiekkadyynin takana autiomaassa on iso laiva. Olemme saapuneet Suezin kanavalle, mutta itse kanavaa ei vielä näy. Kohta näemme kanavankin ja lauttaa odotellessa on ihailemme näitä "autiomaan laivoja".

Kanavalla

Perillä Ismailiassa olemme keskiviikkona illansuussa. Majoitumme ruotsalaisten tiloihin. Ruokala on sulkemassa oviaan, mutta onneksi vielä riittää sapuskaa meillekin. Ainakin jälkiruokaa, nämä ovat jotakin lettuja. Kyllä ne ovat ihan pääruokaa, enemmän suolaista kuin makeaa, mutta ei tämä blini/greppi-ruokakulttuuri ole minulle vielä tuttua.

Torstaipäivänä käydään kalustoa läpi. Saamme kukin omat jeepit peräkärryineen poisajettaviksi. Lähtö on vasta huomenna. Tällä reissulla on leppoisa aikataulu. Iltapäivällä on aikaa tutustua kaupunkiin.

Ismailian Veijo Esso

Ostan Ismailiasta filmirullan, josta jälkikäteen paljastuu, miksi se on niin halpa: siinä ei ole enää kaikkia värejä tallella, kuvista tulee enimmäkseen sinivalkoisia.

Perjantaina lähdemme paluumatkalle. Ajamme pitkänä convoyna ensin Suezin kanavan ylityspaikalle. Odotamme vuoroamme lautalle ja kestää aikansa, ennen kuin koko saattue on päässyt kanavan yli. Ylitys vaatii myös veronsa, huomaan itärannalla että peräkärryssä oleva irtonainen vararengas on jossain vaiheessa hävinnyt. Eipä sitä ihan joka hetki ehtinyt silmällä pitämään ja sinne meni. 

Kanadalainen matkanjohtaja pitää ajotaukoja useasti. "You must drive like sun", hän huomauttaa jos ajelet kuten paikalliset, jotka pahimmillaan vetävät valoitta pimeässäkin ja räpsäyttävät valot juuri kohtaustilanteessa ilmeisenä tarkoituksenaan säikäyttää ja häikästä.  

Jeep-karavaani etenee Pohjois-Siinailla

Pohjois-Siinailla tuiskut on tehneet hiekasta kinoksia puoliksi tiellekin. Jossain tie on menossa kokonaan tukkoon ja paikalle tulee kuorma-autollinen miehiä pitkävartisten lapioiden kanssa aukaisuhommiiin. Täällä ei tunneta meikäläistä lapionvarsimallia.

Yövymme taas Gazassa samassa paikassa kuin aiemmin. Illalla juhlimme seurueemme etiopialaisen Field Service -miehen synttäreitä.

Synttärijuhlintaa Gazassa 22.2.1980. Päivänsankari pöydän päässä.

(Haluan onnitella muitakin tänään syntymäpäiviään viettäviä: Heikkiä, Saria, Jaripekkaa, Tobiasta ja Mattia)

Lauantaina ajelemme Golanille tuliaistemme kanssa. Korjaamon kaverit pääsevät huoltamaan perintöosuuttamme.

--> Kevät koittaa Golanilla

Laskiainen

Saamme päähämme lähteä laskettelemaan Mount Hermonille, sehän on luontevaa puuhaa näin laskiaissunnuntaina. Ja jos kaikille ei riitä suksia, niin kenties rinnebaarissa saa ajan kulumaan. Mutta voi voi surkeutta, voi voi tätä pulaa - yöllä tuli lunta, eikä ehtiny se sulaa. Emme pääse eteenpäin, tie ylempänä on suljettu huonon kelin vuoksi. Täytyy siis turvautua suunnitelmaan B: pizzeria Tiberiaksessa. Menee se pilvinen päivä näinkin.

Turhaan portilla kolkuttelemme,
laskettelukeskus on suljettu lumen vuoksi

. 

Tiberias

Paluumatkalla Cherokeesta tyhjenee rengas. Siinä tulee sopivasti pientä aktiviteettia tällekin päivälle.

Illalla pidämme kuljetuksen majoitustilassa suunnittelupriifinkiä alkavan viikon reissusta. Olen lähdössä autonhakumatkalle Ismailiaan. --> jatkuu ylihuomenna

Myrsky Koillismaassa

Viestijoukkueessa on runsaasti kaljupäitä. Muilla tukanleikkuu on onnistunut tehokkaammin kuin meillä Aqaban parturissa. No, siistitäänpä pikkaisen lisää. Lähtihän se, ihmisen kukka.

Lauantaina 26.1 meillä on damasissaliikkumiskielto. Siellä on kuulema valtavia mielenosoituksia, jotka kohdistuvat rauhansopimusta vastaan. Onkohan väki lähtenyt spontaanisti liikkeelle, vai onko Assad vihjaissut, että nyt olisi hyvä hetki demonstroida.

Sunnuntaina olen keskuksessa aamupykälässä. Vuoro vaihtuu, mutta en malta lähteä pois, kun arolla on tilanne päällä. Seuraamme radioliikennettä. Paavo on joutunut tulituksen kohteeksi. Pojat makaavat partioreitillä kiviaidan suojassa. Komppanianpäällikkö on arskassa ja käskee suojautua, mutta parempaan niitä ei päästetä. Zivanissa keskus kuuluttaa komentajan kuskia ja kohta keula on kohti läheistä kukkulaa, joka on tökitty täyteen antenneja. Tilanne on pian rauhoitettu ja paavolle annetaan lupa tai käsky nousta ylös ja palata arskaan. Komppaukko lupaa suojata tarvittaessa. Ei tarvitse. Tilanne ohi. Kieroutuneen huumoritajun tai turhautumisen lisäksi on vaikea keksiä muita selityksiä tällaiselle konfliktille.

(ks. myös Kimmo Vainio, Siinain hiekalta Golanin kukkuloille s.69 ja Voitto Kiviharju, Teppo Suikkari, Taskara, tabloo ja taboné s.175)

Paikallinen urakoitsija kattaa Camp Ziouanin rakennuksia. Ne ovat kuulema aikanaan olleet Ranskan muukalaislegioonan käytössä. Ne ovat vahvaseinäisiä kasarmirakennuksia, mutta kattoa vailla ovat olleet ties kuinka pitkään. Nyt on yksi rakennus jo peltikatettu.

Vanhat katottomat kasarmirakennukset on komeasti koristeltu sisältä

Maanantaina tuulee kovasti. Meillä on arvovaltaisia vieraita: eduskunnan puolustusvaliokunta. Herrat tarkastavat tilannettamme ja miettivät varmaan myös päivärahamme suuruutta. Loppuvuodestahan oli huhuja, että ns. olosuhdelisämme ollaan poistamassa.


Tuuli yltyy myrskyksi. Myrsky riepottelee irtainta tavaraa. Luonto hyökkää kimppuumme. Tässä taistelussa jääkäri Ylönen haavoittuu. Rakennuslevy lentää tuulessa ja iskee päähän. Mies makaa maassa verisenä ja tajuttomana. Onneksi taju palailee pian ja haava on helppo hoitaa. Lääkintämiehet kiittävät hyvää ennakointia, kun tukka on ajettu pois jo ennen onnettomuutta. Eikka viedään lasarettiin. Minä kiirehdin tärkeään edustustehtävään.


Puolustusvaliokunta saunoo viestin saunalla, sillä se on alueen läyhyin sauna, komentajan saunaakin komeampi. Saunamajurin huki on sattumoisin minulla. Saunalla on herroja ja kansaa. Kansaa edustavat kansanedustajat Mörttinen, Luttinen, Puhakka, Pohto ja Vesterinen. Herroja ovat puolestaan pataljoonan komentaja eversti Seppänen esikuntineen, ei täällä taida majuria vähempiarvoisempaa herraa ollakaan. Ja tässä yhteydessä minutkin lienee laskettava herraksi, olenhan majuri minäkin, nimittäin saunamajuri. Saunamajurin tointa olen hoidellut ahkerasti, lisään kiukaan alle puita yhtenään. Saunatilat ovat siistissä kunnossa, kun vieraat saapuvat. Ulkona myrskyää, mutta sisällä on lämmin ja saunassa varsinkin. Hätkähtäen totean mittarin näyttävän jo 130 °C. Se on ennätys, enkä enää lisää puuta. Kukaan ei kuitenkaan valita, vaan ehkä vieraatkin ajattelevat kuuman saunan kuuluvan asiaan näissä olosuhteissa. Olkoon se sitä olosuhdelisää.


Saunan jälkeen pääsen vielä kolmeksi tunniksi yövartiokiertoon, joka normikelillä tehdään yksin. Myös varustus on määrätty aiempaa raskaammaksi, kypärä luonnollisesti sekä lisäksi sirpaleliivit. Tämä yö jää vähille unille.


Tiistaina on tiskivuoro. Samalla juhlimme keittiöllä Yaffan synttäreitä, tyttö täyttää 17 vuotta. Hänen työsopimustaan on enää vajaa viikko jäljellä. Sairaalalla käymme tarkistamassa Eikan voinnin ja viemme miehelle viihdykettä, radiomankan ja lehtiä. Illalla on messissä pikkuparlamentti, kansanedustajat jalkautuvat keskuuteemme. Meidän pöytäämme tulee Pauli Puhakka, SKDL. Kyllä tässä nyt jonkinlaista lobbausta pyrimme tekemään kansanedustuslaitoksen suuntaan olosuhdelisämme puolesta. Ja olosuhteet ovat oivallisesti ajoittaneet oman demonstraationsa juuri valiokunnan vierailun ajaksi: myrsky riepotti paitsi miestä myös repi vastarakennetun katon rullalle. Millainen takuu urakointityöllä mahtoi olla. Lisäksi toissapäivänä IDF antoi sopivasti tulitukea olosuhdelisällemme. Niinpä päiväraha lopulta säilyykin nykyisen suuruisena.

Ne vahvimmat miehet ei ehjiksi jää...

Myrskyn jälkeen

Tammikuu vaihtuu helmikuuksi samaa tahtia: keskuspykälää, porttipykälää, yökiertoa, tiskiä etc ... ja illalla saunaan.

JATKUU -> Laskiainen

Aqaba - Amman - Allenby Bridge

Olemme huoltoasemalla valtatie 15:n varrella Maanin tuntumassa kysymässä rekkakuskeilta, pääsisikö kyydissä Aqabaan. Miehet puistelevat päätään. Emme oikein tiedä miksi, onko meitä liikaa, kieltääkö laki vai olemme vain pelottavia. Emme saa heiltä kyytiä. Mutta Aqabaan on päästävä. Siispä liftaamaan, se konsti toimi inttiaikanakin. Jonkin ajan kuluttua vanha Land Rover pysähtyy huojahdellen kohdallemme.

Aqaban kyytiä odottamassa

Lantikka näyttää jo täydeltä, mutta vielä sinne sopii. Kuski ja apumies ovat paikallisiin päähineisiin pukeutuneita kavereita ja kyselevät määränpäätämme. Pääsemme heidän kyydissään oikeaan suuntaan mutta emme perille asti. Takana on pieniä poikia, joita kiinnostaa oudot matkalaiset. Tulemme juttuun vaikkei yhteistä kieltä olekaan. Matka on suurelta osin tasaista erämaata mutta jonkinlaisen vuoriston joudumme ylittämään. Lantikan kunto hieman hirvittää, etenkin silloin kun tie reunalta avautuu jyrkkä rotko. Mutta matka etenee.

Lantikassa on tunnelmaa

Sitten auto pysähtyy. Toyota Pickup pysähtyy perään, olemme ajaneet koko matkan peräkkäin. Lantikka ei tule Aqabaan asti vaan siirrymme kaikki - siis me turistit - pickupiin. Eteen ei sovi koko porukka, joten hyppään lavalle. Ei pahemmin satele, siellä on mukava haistella tuulia.

Sitten auto pysähtyy. Vielä yksi liftari tulee kyytiin. Nuori kaveri, joka on pukeutunut puhtaaseen valkeaan lakanaan. Juttelemme minkä osaamme. Viestitys ei ole nopeaa, mutta mikäpä kiire tässä. Tie on tasaista ja Aqaba lähestyy. Vieressä kulkee rata, näemme junankin. Ja kohta ollaan perillä Aqabassa. Sukran sukran, kiitos kyydistä.

Aqaba on rantalomapaikka. Aqaba on Jordanian ainoa merenrantakaupunki, siis tärkeä satamakaupunki Punaisen meren Aqabanlahden rannalla. Rantalomakohteena tämä on aloitteleva, eikä vielä ollenkaan niin kehittynyt kuin lahden toisella puolen oleva Eilat. Sanovat, että sodan aikana naapurit jättivät toisensa rauhaan,  Israel Aqaban ja Jordania Eilatin. Kumpikaan ei halunnut häiritä Punaisen meren herkkää kauppaa ja merenkulkua.

Aqabassa. Lahden takana Eilat. Lähellä, mutta kuitenkin kaukana.

Vietämme siis kulttuuriloman päälle rantalomaa. Asumme rannan hotellissa ja on täällä muitakin turisteja. Polskuttelemme Punaisessa meressä. Teemme kaikkia rantaturistin töitä.

Yhtenä päivänä menemme parturiin. Mieleemme on juolahtanut, että pään voisi ajaa kaljuksi. Istumme parturissa ja odotamme vuoroamme. Täällä parturit ovat miehiä. Vuoromme tulee ja neuvottelemme kuinka lyhyeksi tukka pitäisi leikata. Näissä neuvotteluissa emme pärjää. Parturi ei kertakaikkiaan suostu ajamaan tukkaa kokonaan pois. Selittää, että se ei sovi miehelle. Että tukaton mies on kunniaton mies. Sellainen on rangaistus, ei vapaan miehen teko. Pikkuhiljaa alan uskoa. (Ihmisen tukka on ihmisen kukka, runoili aikanaan Timo K. Mukka.) Tyydymme pieneen siistimiseen. Tarinoimme parturin ja muiden paikalla olevien äijien kanssa niitä näitä. He ovat uteliaita: mistä tulemme, minne menemme, mikä on uskontomme. Kerromme Golanista Syyriassa lähellä Israelin rajaa. Kerromme, että määränämme on mennä Ammanista Allenby-sillan kautta Jerusalemiin. Sieltä palaamme Israelin kautta takaisin Golanille. Miehet kuuntelevat kiinnostuneina ja sanovat, että on varmaan mielenkiintoista nähdä Golanin kukkulat ja Hermon-vuori siitäkin suunnasta. Niinpä. Emme jonkinlaisesta kohteliaisuudesta johtuen viitsi kertoa, että Israel on meille tutumpi kuin rajan itäpuoli. Ja ekumeeniset asiat me monoteistit käsittelemme molemminpuolisen suvaitsevuuden ilmapiirissä "on vain yksi jumala". Mitäpä tässä teologiasta väittelemään, etenkään silloin kun toisella on partaveitsi kädessään.

Lauantaina lähdemme service taxilla Ammaniin. Tällä kertaa majoitumme Hotel Cityyn. Lienemme siis Ammanin keskustassa, paha sanoa. (Nyt epäilen hetken muistiani, olikohan se Suomen konsulaatti sittenkin tämän hotellin vieressä, eikä sen edellisen.) Otamme ohikulkiessamme hotellia vastapäätä olevasta sandwich-paikasta jonkinlaiset hodarit. Isoisä ja pojanpoika selvästikin tämä henkilökunta täällä. Maksan kymmenen dinarin setelillä, mutta ukko vastaa vitosesta. Selitän että se oli kymppi, mutta äijä pitää kantansa ja rahani. Olen varma asiastani, sillä vaihdoin rahaa juuri ennen tätä, eikä minulla ollut kuin kymppejä. Se on kuitenkin satanen Suomen markoissa, joten tällainen huijaus harmittaa. Eikä hodarikaan tämän jälkeen maistu. Näin voi ulkokuori pettää, rehellisen näköinen ukki olikin huijaripukki.

Aamulla ohjelmassa on Allenby-sillan ylitys. Lähdemme hotellista ja vilkaisemme toiselle puolen katua missä on huijariäijän grillikioski. Sieltä huomataan meidät. Ukko tulee ulos ja huitoo meille: hei mister come... Menemme epäillen kadun yli. Mies selittää ja selittää, hän on pahoillaan, hän on illalla laskenut kassan ja siellä oli ylimääräinen viisi dinaria. Se on meidän, hän ojentaa rahan minulle. Anteeksi, hän erehtyi. Sitten hän pyytää odottamaan hetken ja kohta toimittaa samanlaista tilausta kuin eilen. Ei, ei, ei maksa mitään. Nämä sämpylät maistuvat hyviltä. Ammanista jää lopulta hyvä maku suuhun.

Allenby Bridgen ylityspaikka on jännittävä. Meillä on etukäteen tilatut viisumit, jotka on kirjoitettu erillisille paperilla. Jos viisumi olisi passissa, sillä passilla ei tekisi mitään enää Syyriassa, joka ei hyväksy hepreankielistä tekstiä eikä mitään Israeliin viittaavaa. Erillisen paperin voi aina piilottaa. Turvatarkastus Jordaniasta Israelin puolelle mennessä on tiukka: on metallinpaljastimia, on kysymyksiä ja kameran sisältökin halutaan tarkastaa. (Länsimaissa päästään tälle turvatarkastustasolle vasta syyskuun yhdennentoista tapahtumien jälkeen yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin.)

Ylitämme rajan ja olemme Israelissa. Matka jatkuu Jerusalemiin. Taas yksi kaupunkivanhus reitillämme. Tällä kertaa emme mene vanhaan kaupunkiin  tekemään kauppoja vaan aterioitsemme ja hyppäämme Avivin bussiin. Loppuloman kohteemme ovat jo vanhoja tuttuja, illalla syömme pizzaa ja käymme Hayarkon Streetillä Kaktuksessa ja Frankfurtissa. Asumme tutussa Netsioonissa.

Lähdemme tutkimaan olisiko Avivista rantalomapaikaksi. Ranta on autio ja tyhjä. Tammikuun tuuli saa takitkin pysymään päällämme. Jatkamme Israelin kierrosta Nataniaan. Yövymme Blue Bay hotellissa. Sitten matka jatkuu Haifaan, jossa yövymme jossain varsin surkeassa läävässä. Haifasta suuntaamme Tiberiakseen ja tsekkaamme Zionin baarin. Majoitumme omassa viestin osakehuoneistossa. Se on muuten täydellinen koti, mutta sinne on raskas kiivetä illan lopuksi. Tämäkin kaupunki kun on rinteelle rakennettu ja elämä ja ilot on alhaalla veden äärellä. Haifassa sentään oli rinnemetro, mutta täällä on käveltävä.

Suoritamme Israelin tarkistuskierroksen vajaassa viikossa. Kaikki tuntuu olevan ennallaan, joten voimme palata takasin Camp Zivaniin. Tammikuuta on vielä muutama päivä jäljellä

View Larger Map
Klikkaa yltä (View Larger Map) niin näet Israelin osuuden reittikartan. Kartalla Damaskos kirjoitettu pelkästään arabiaksi ja sen löytää menemällä Golanilta (Zivanista ja Quneitrasta) koilliseen liikenteen solmupisteeseen (kartta). Petra ja Maan löytyvät kartalta Ammanin ja Aqaban väliltä.

Tammikuun touhut Camp Ziouanissa jatkuvat -> Myrsky ja mylväys. Eduskunnan puolustusasiain valiokunnan vierailu.

Petra

Opasta ei tarvitse etsiä, hän löytää meidät. Hän myy meille itsensä. Hän on Zaid, käytössämme lähituntien ajan. Saisimme myös ratsut, tai kärrykyydin, mutta haluamme kävellä. Viivymme kierroksella monta tuntia.

Kaupunkiin päästään kapeaa solaa pitkin

Ahtaasta portista meidän kilvoiteltava

Ihmeiden edessä ihminen tuntee itsensä pieneksi. Kuninkaan hauta.

Täällä me nyt olemme. Tämä tuli meille tilaamatta ja yllättäen, toisinkuin Johann Ludwig Burckhardtille vuonna 1812. Hän tiesi etsiä tätä, ja hän löysi. Meillä ei ollut tästä aavistustakaan, mutta onneksi mekin löydämme tämän antiikin kahdeksantena ihmeenä pidetyn paikan. Wonderful!

Amfiteatteri

Jossain Petra-kierroksen puolivälissä tapaamme jälleen mr. Wonderfulin. Tervehdimme normaalit tervehdykset, nyt adjektiivit irtoat meiltäkin jo luontevasti. Burckhardtin jälkeen täällä on käyneet monet: Tintti, Indiana Jones, Jaakko Frösén...

Lopulta palaamme hautojen kaupungista. Zaid vie meidät kotiinsa. Nautimme Zaidin äidin tarjoilemaa teetä. Äiti on pukeutunut mustiin ja hänen kasvonsa hätkähdyttävät hieman, ne on tatuoitu kauttaaltaan hyvin tummiksi. Joku selittää minulle jälkeenpäin, että se on leskeksi jääneiden naisten tapa osoittaa suruaan.

Hyvästelemme Zaidin perheineen ja otamme taksin. Maaniin ja valtatien varteen.

Petra on sen verran vaikuttava elämys, että sen ymmärtää vasta jälkeen päin. Siihen saattaa mennä kymmeniäkin vuosia. Että tällaiseen paikkaan sattuukin tulemaan vahingossa... 
Luen myöhemmin luen Hergén Tintti-kirjaa: Seikkailu Punaisella merellä. Tintti ja kapteeni Haddock saapuvat tutulta näyttävään kalliokaupunkiin. Kirja on ilmestynyt jo 1958 (suomeksi 1970). Katselen Indiana Jones  -elokuvaa. Sarjan kolmatta leffaa Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (1989) kuvattiin myös Petrassa. Tiedän, että kuninkaan hauta on sisältä erilainen kuin näissä fiktioissa. 


Suomalainen Jaakko Frösén tutkimusryhmineen tekee ansiokasta työtä Petrassa, ja se työ jatkuu edelleen. Vuonna 2002 käyn Amos Andersonin museon Petra-näyttelyssä ja tohkeissani selitän lapsilleni, kuinka vaikuttava kokemus Petran löytyminen oli.
-Sinäkö sen löysit, isä?
Me ollaan sankareita kaikki.

Matka jatkuu -> http://vaitteri.blogspot.com/2010/01/aqaba-amman-allenby-bridge.html

Jordania

Ostan uuden kameran, kun edellisten kanssa on ollut vaihtelevaa menestystä. Siinä lukee Nikon, mutta kyllä se on minun. Nyt onkin hyvä lähteä reissun päälle uutta vehjettä testaamaan.

Maanantaina 14.1 lähdemme lomalle koetellun kaukopartioryhmän kanssa. Matka suuntautuu aluksi Damaskokseen. Asetumme Hotelli Semiramis'iin ja teemme tuttuja turistin töitä, ostamme supaa ja otamme olutta. Alkuun minua ihmetytti että islaminuskoisesta maasta yleensä saa alkoholia, mutta ei täällä mitenkään erityisesti ainakaan turistin elämää ole rajoitettu.  En ihmettele enää, nähty mikä nähty. Paikallisia juoppoja näkee kyllä harvemmin kuin kotomaassa. No, emme ole olutturisteja, vaan syömme hienosti ja pitkän kaavan mukaan Maximissa, joka on paras tietämämme Damasin ravintoloista.

Suosittelen vahvasti ravintola Maximia 

(sattuikohan tähän oikea kortti?)

Päivällisen jälkeen käymme elokuvissa. Elokuvan nimi on Convoy, mutta sen juoni on hieman erilainen kuin sen convoyn jossa olin syksyllä mukana. Juoni, hmmmm... Mielenkiintoista on seurata paikallisen yleisön eläytymistä leffan kulkuun erityisesti toimintakohtauksissa. Että minun pitääkin olla tiukkapipoinen realisti, joka ei antaudu täysillä virran vietäväksi. (Pitäisiköhän tarkistaa miltä elokuva näyttää ja tuntuu nyt 30 vuotta myöhemmin: Convoy, suom. Raivopäät, ohjaus Sam Peckinpah)

Tiistaina lähdemme bussilla Ammaniin. Matkaa taitaa olla parisen sataa kilometriä. Rajamuodollisuudet hoituvat ilman isompaa numeroa. Olemme Jordaniassa. Pääkaupunki on rakennettu kauan kauan sitten seitsemälle kukkulalle, joku tietää. Tämäkin on yksi maailma vanhimmista yhä toimivista kaupungeista. Tulimme juuri toisesta vanhasta, ehkä vielä tätäkin vanhemmasta, Damaskoksesta. Ja lännessä rajan takana odottaa Jerusalem, ei sekään mikään teini enää ole. Itäisessä rajanaapurissa Irakissa olisi myös samaan geriatriseen kerhoon kuuluva pääkaupunki, Bagdad, sarjassamme tosi vanhukset. Kaikissa ei millään ehdi käymään, mutta aika monessa kuitenkin.

Majoitumme Hotelli Caravaniin. Tutustumme kevyesti Ammaniin ilman tarkempaa suunnitelmaa ja tuumimme reitityksiä tulevalle parille viikolle. Ei ole oikeastaan muita rajoja kuin muiden asettamia. Piipahdamme Alian toimistossa ja otamme matkaesitteen - voisihan sitä vaikka lentää jonnekin. Mietimme erilaisia mahdollisuuksia pitkin matkaa ja hotellissa. Saudi-Arabia kuulostaa kiinnostavalta, mutta lienee niin, ettei ainakaan Mekkaan ole vääräuskoisilla asiaa. Jeddaan olisi lentoja kohtuuhintaan. Muistelemme, että se on pääkaupunki tai sitten suurin kaupunki.

Illalla menemme syömään läheiseen viihtyisänoloiseen ravintolaan, jolla on mukava nimi: Uncle Johas Restaurant. Paikka on mukava, ruoka on hyvää, kaikki on kohdallaan. Pöydissä on kauniit taotut tuhkakupit, joissa lukee Uncle Juha, kirjoitettuna nimenomaan uulla. Himoitsen sellaista itselleni. Vielä vuosia myöhemmin harmittelen, kun minusta ei ole varkaaksi. Ruoka saapuu pöytään ruukuissa, jotka ovat tosi kuumia. Mitähän tuli tilattua. Taikinakuoren alla on haudutettua lihaa ja lisukkeita. Nam nam, tämä on hyvää!

Saudi-Arabia polttelee edelleen mielessämme. Nyt kun olemme käyneet jo kaikissa Israelin naapureissa reviiriä voisi laajentaa. Lentoon menee rahaa ja kaupunki saattaa olla kallis, mutta meillä on kahden viikon lomabudjetti. Tuumimme, että lomaviinat kannattaa varmaan juoda pois ennen matkaa, voi olla ettei saudit tykkää viinaksista.

Keskiviikkoaamuna menemme Saudi-Arabian suurlähetystöön. Pihalla on tarkat jonotusohjeet viisumia varten. Jonotamme ohjeen mukaan kiltisti ja metelöimättä, melkein jopa hymyilemättä. Selitämme viisumitarpeemme ja saamme lyhyen vastauksen: "Saudi-Arabia is not tourist country". Se sanotaan sillä tyylillä, että neuvotteleminen ei kannata. Se siitä sitten.

Tutkimme karttaa ja päätämme lähteä etelään. Päätämme mennä Aqabaan ja katsella matkan varrella muutakin. Etsimme service taxi -aseman. Kadut ovat paikoin tosi kuraisia ja pikkukengillä täytyy astua varoen.

Ammanissa Service taxi -asemalla. Kuljettaja kuvassa keskellä.

Neuvottelemme kyydistä. Hieman ihmetellään toivettamme jäädä Maaniin, mutta artisti maksaa ja asiakas on oikeassa. Nousemme mersuun, jonka kuski on roteva huntuveikko. Istun kuskin vieressä, Paakku reunassa, Eero on takana ja siellä on vielä pari muutakin matkustajaa. Ajamme peräkanaa toisen taksin kanssa. Torkahtelen reilun parin sadan kilometrin aikana moneen kertaan. Kuulema nukun pitkät pätkät kuskin jykevää olkaa vasten. Hätkähdän useasti, että joku on jäämässä auton alle, mutta se onkin vain mersun nokalla oleva koristetupsu.

Maan-tiellä

Olemme Maanissa. Tässä on jonkilainen tori, jossa on miehiä kuluttamassa aikaansa. Kuski kysyy vielä, olemmeko varmoja, että haluamme jäädä tänne. Samalla rahalla ja kyydillä pääsemme Aqabaan asti, siellä on kaikkea. Me olemme varmoja, kai.

Auto lähtee. Paikalliset ovat uteliaita. Kysymme hotellia. "Nou hotel", ei täällä mitään hotellia ole. Mitäs nyt tehdään? Nukutaanko ensi yö jonkun savimajan lattialla? Pitikö valita matkakohde sormella umpimähkään tökäten?

"Ei täällä mitää hotellia ole..."

Selviää, että Petrassa on hotelli. Missä se Petra on? Ei pahan kaukana. Taksi. Taksi tulee ja ottaa meidät kyytiin. Mennään sinne Petraan, vaikkemme tiedä, missä se on ja mikä se on, siellä on kuulema kuitenkin hotelli. Toivotaan.

Löytyyhän se Petra ja sieltä hotelli. Rakennus on uudehko ja huoneet siistit. Kelpaa hyvin varsinkin kun kilpailua ei ole. Asetumme taloksi ja mietimme missä oikein olemme. Vaikuttaa että täällä on jotain nähtävyyksiä, voihan noita huomenna vilkasta, kun kerran tänne olemme sattuneet. Juttelemme jonkun turistin kanssa, joka vaikuttaa kovin innostuneelta. Nimeämme hänet mr. Wonderfuliksi. Hän käyttää myös sanoja amazing, inspiring, extraordinary, glorious. Kohteliaasti lupaamme hänelle tutustua huomenna paikkaan mekin.

Yö on kylmä. On tammikuu ja olemme jossain vuorella kai. Huoneessa ei ole lämmitys päällä. Yöllä joutuu pukemaan vaatetta päälle. Tällaista se on etelän maissa.

Tapaamme aamiaisella mr. Wonderfulin. Hän jo lopettelee malttamattomana aamupalaansa ja kiirehtii tämänpäiväiselle tutkimusmatkalleen. Jutut ovat samanlaisia kuin eilenkin, adjektiivipitoisia.

--> Petra

Valokuvia reissun varrelta