Myrsky Koillismaassa

Viestijoukkueessa on runsaasti kaljupäitä. Muilla tukanleikkuu on onnistunut tehokkaammin kuin meillä Aqaban parturissa. No, siistitäänpä pikkaisen lisää. Lähtihän se, ihmisen kukka.

Lauantaina 26.1 meillä on damasissaliikkumiskielto. Siellä on kuulema valtavia mielenosoituksia, jotka kohdistuvat rauhansopimusta vastaan. Onkohan väki lähtenyt spontaanisti liikkeelle, vai onko Assad vihjaissut, että nyt olisi hyvä hetki demonstroida.

Sunnuntaina olen keskuksessa aamupykälässä. Vuoro vaihtuu, mutta en malta lähteä pois, kun arolla on tilanne päällä. Seuraamme radioliikennettä. Paavo on joutunut tulituksen kohteeksi. Pojat makaavat partioreitillä kiviaidan suojassa. Komppanianpäällikkö on arskassa ja käskee suojautua, mutta parempaan niitä ei päästetä. Zivanissa keskus kuuluttaa komentajan kuskia ja kohta keula on kohti läheistä kukkulaa, joka on tökitty täyteen antenneja. Tilanne on pian rauhoitettu ja paavolle annetaan lupa tai käsky nousta ylös ja palata arskaan. Komppaukko lupaa suojata tarvittaessa. Ei tarvitse. Tilanne ohi. Kieroutuneen huumoritajun tai turhautumisen lisäksi on vaikea keksiä muita selityksiä tällaiselle konfliktille.

(ks. myös Kimmo Vainio, Siinain hiekalta Golanin kukkuloille s.69 ja Voitto Kiviharju, Teppo Suikkari, Taskara, tabloo ja taboné s.175)

Paikallinen urakoitsija kattaa Camp Ziouanin rakennuksia. Ne ovat kuulema aikanaan olleet Ranskan muukalaislegioonan käytössä. Ne ovat vahvaseinäisiä kasarmirakennuksia, mutta kattoa vailla ovat olleet ties kuinka pitkään. Nyt on yksi rakennus jo peltikatettu.

Vanhat katottomat kasarmirakennukset on komeasti koristeltu sisältä

Maanantaina tuulee kovasti. Meillä on arvovaltaisia vieraita: eduskunnan puolustusvaliokunta. Herrat tarkastavat tilannettamme ja miettivät varmaan myös päivärahamme suuruutta. Loppuvuodestahan oli huhuja, että ns. olosuhdelisämme ollaan poistamassa.


Tuuli yltyy myrskyksi. Myrsky riepottelee irtainta tavaraa. Luonto hyökkää kimppuumme. Tässä taistelussa jääkäri Ylönen haavoittuu. Rakennuslevy lentää tuulessa ja iskee päähän. Mies makaa maassa verisenä ja tajuttomana. Onneksi taju palailee pian ja haava on helppo hoitaa. Lääkintämiehet kiittävät hyvää ennakointia, kun tukka on ajettu pois jo ennen onnettomuutta. Eikka viedään lasarettiin. Minä kiirehdin tärkeään edustustehtävään.


Puolustusvaliokunta saunoo viestin saunalla, sillä se on alueen läyhyin sauna, komentajan saunaakin komeampi. Saunamajurin huki on sattumoisin minulla. Saunalla on herroja ja kansaa. Kansaa edustavat kansanedustajat Mörttinen, Luttinen, Puhakka, Pohto ja Vesterinen. Herroja ovat puolestaan pataljoonan komentaja eversti Seppänen esikuntineen, ei täällä taida majuria vähempiarvoisempaa herraa ollakaan. Ja tässä yhteydessä minutkin lienee laskettava herraksi, olenhan majuri minäkin, nimittäin saunamajuri. Saunamajurin tointa olen hoidellut ahkerasti, lisään kiukaan alle puita yhtenään. Saunatilat ovat siistissä kunnossa, kun vieraat saapuvat. Ulkona myrskyää, mutta sisällä on lämmin ja saunassa varsinkin. Hätkähtäen totean mittarin näyttävän jo 130 °C. Se on ennätys, enkä enää lisää puuta. Kukaan ei kuitenkaan valita, vaan ehkä vieraatkin ajattelevat kuuman saunan kuuluvan asiaan näissä olosuhteissa. Olkoon se sitä olosuhdelisää.


Saunan jälkeen pääsen vielä kolmeksi tunniksi yövartiokiertoon, joka normikelillä tehdään yksin. Myös varustus on määrätty aiempaa raskaammaksi, kypärä luonnollisesti sekä lisäksi sirpaleliivit. Tämä yö jää vähille unille.


Tiistaina on tiskivuoro. Samalla juhlimme keittiöllä Yaffan synttäreitä, tyttö täyttää 17 vuotta. Hänen työsopimustaan on enää vajaa viikko jäljellä. Sairaalalla käymme tarkistamassa Eikan voinnin ja viemme miehelle viihdykettä, radiomankan ja lehtiä. Illalla on messissä pikkuparlamentti, kansanedustajat jalkautuvat keskuuteemme. Meidän pöytäämme tulee Pauli Puhakka, SKDL. Kyllä tässä nyt jonkinlaista lobbausta pyrimme tekemään kansanedustuslaitoksen suuntaan olosuhdelisämme puolesta. Ja olosuhteet ovat oivallisesti ajoittaneet oman demonstraationsa juuri valiokunnan vierailun ajaksi: myrsky riepotti paitsi miestä myös repi vastarakennetun katon rullalle. Millainen takuu urakointityöllä mahtoi olla. Lisäksi toissapäivänä IDF antoi sopivasti tulitukea olosuhdelisällemme. Niinpä päiväraha lopulta säilyykin nykyisen suuruisena.

Ne vahvimmat miehet ei ehjiksi jää...

Myrskyn jälkeen

Tammikuu vaihtuu helmikuuksi samaa tahtia: keskuspykälää, porttipykälää, yökiertoa, tiskiä etc ... ja illalla saunaan.

JATKUU -> Laskiainen

Aqaba - Amman - Allenby Bridge

Olemme huoltoasemalla valtatie 15:n varrella Maanin tuntumassa kysymässä rekkakuskeilta, pääsisikö kyydissä Aqabaan. Miehet puistelevat päätään. Emme oikein tiedä miksi, onko meitä liikaa, kieltääkö laki vai olemme vain pelottavia. Emme saa heiltä kyytiä. Mutta Aqabaan on päästävä. Siispä liftaamaan, se konsti toimi inttiaikanakin. Jonkin ajan kuluttua vanha Land Rover pysähtyy huojahdellen kohdallemme.

Aqaban kyytiä odottamassa

Lantikka näyttää jo täydeltä, mutta vielä sinne sopii. Kuski ja apumies ovat paikallisiin päähineisiin pukeutuneita kavereita ja kyselevät määränpäätämme. Pääsemme heidän kyydissään oikeaan suuntaan mutta emme perille asti. Takana on pieniä poikia, joita kiinnostaa oudot matkalaiset. Tulemme juttuun vaikkei yhteistä kieltä olekaan. Matka on suurelta osin tasaista erämaata mutta jonkinlaisen vuoriston joudumme ylittämään. Lantikan kunto hieman hirvittää, etenkin silloin kun tie reunalta avautuu jyrkkä rotko. Mutta matka etenee.

Lantikassa on tunnelmaa

Sitten auto pysähtyy. Toyota Pickup pysähtyy perään, olemme ajaneet koko matkan peräkkäin. Lantikka ei tule Aqabaan asti vaan siirrymme kaikki - siis me turistit - pickupiin. Eteen ei sovi koko porukka, joten hyppään lavalle. Ei pahemmin satele, siellä on mukava haistella tuulia.

Sitten auto pysähtyy. Vielä yksi liftari tulee kyytiin. Nuori kaveri, joka on pukeutunut puhtaaseen valkeaan lakanaan. Juttelemme minkä osaamme. Viestitys ei ole nopeaa, mutta mikäpä kiire tässä. Tie on tasaista ja Aqaba lähestyy. Vieressä kulkee rata, näemme junankin. Ja kohta ollaan perillä Aqabassa. Sukran sukran, kiitos kyydistä.

Aqaba on rantalomapaikka. Aqaba on Jordanian ainoa merenrantakaupunki, siis tärkeä satamakaupunki Punaisen meren Aqabanlahden rannalla. Rantalomakohteena tämä on aloitteleva, eikä vielä ollenkaan niin kehittynyt kuin lahden toisella puolen oleva Eilat. Sanovat, että sodan aikana naapurit jättivät toisensa rauhaan,  Israel Aqaban ja Jordania Eilatin. Kumpikaan ei halunnut häiritä Punaisen meren herkkää kauppaa ja merenkulkua.

Aqabassa. Lahden takana Eilat. Lähellä, mutta kuitenkin kaukana.

Vietämme siis kulttuuriloman päälle rantalomaa. Asumme rannan hotellissa ja on täällä muitakin turisteja. Polskuttelemme Punaisessa meressä. Teemme kaikkia rantaturistin töitä.

Yhtenä päivänä menemme parturiin. Mieleemme on juolahtanut, että pään voisi ajaa kaljuksi. Istumme parturissa ja odotamme vuoroamme. Täällä parturit ovat miehiä. Vuoromme tulee ja neuvottelemme kuinka lyhyeksi tukka pitäisi leikata. Näissä neuvotteluissa emme pärjää. Parturi ei kertakaikkiaan suostu ajamaan tukkaa kokonaan pois. Selittää, että se ei sovi miehelle. Että tukaton mies on kunniaton mies. Sellainen on rangaistus, ei vapaan miehen teko. Pikkuhiljaa alan uskoa. (Ihmisen tukka on ihmisen kukka, runoili aikanaan Timo K. Mukka.) Tyydymme pieneen siistimiseen. Tarinoimme parturin ja muiden paikalla olevien äijien kanssa niitä näitä. He ovat uteliaita: mistä tulemme, minne menemme, mikä on uskontomme. Kerromme Golanista Syyriassa lähellä Israelin rajaa. Kerromme, että määränämme on mennä Ammanista Allenby-sillan kautta Jerusalemiin. Sieltä palaamme Israelin kautta takaisin Golanille. Miehet kuuntelevat kiinnostuneina ja sanovat, että on varmaan mielenkiintoista nähdä Golanin kukkulat ja Hermon-vuori siitäkin suunnasta. Niinpä. Emme jonkinlaisesta kohteliaisuudesta johtuen viitsi kertoa, että Israel on meille tutumpi kuin rajan itäpuoli. Ja ekumeeniset asiat me monoteistit käsittelemme molemminpuolisen suvaitsevuuden ilmapiirissä "on vain yksi jumala". Mitäpä tässä teologiasta väittelemään, etenkään silloin kun toisella on partaveitsi kädessään.

Lauantaina lähdemme service taxilla Ammaniin. Tällä kertaa majoitumme Hotel Cityyn. Lienemme siis Ammanin keskustassa, paha sanoa. (Nyt epäilen hetken muistiani, olikohan se Suomen konsulaatti sittenkin tämän hotellin vieressä, eikä sen edellisen.) Otamme ohikulkiessamme hotellia vastapäätä olevasta sandwich-paikasta jonkinlaiset hodarit. Isoisä ja pojanpoika selvästikin tämä henkilökunta täällä. Maksan kymmenen dinarin setelillä, mutta ukko vastaa vitosesta. Selitän että se oli kymppi, mutta äijä pitää kantansa ja rahani. Olen varma asiastani, sillä vaihdoin rahaa juuri ennen tätä, eikä minulla ollut kuin kymppejä. Se on kuitenkin satanen Suomen markoissa, joten tällainen huijaus harmittaa. Eikä hodarikaan tämän jälkeen maistu. Näin voi ulkokuori pettää, rehellisen näköinen ukki olikin huijaripukki.

Aamulla ohjelmassa on Allenby-sillan ylitys. Lähdemme hotellista ja vilkaisemme toiselle puolen katua missä on huijariäijän grillikioski. Sieltä huomataan meidät. Ukko tulee ulos ja huitoo meille: hei mister come... Menemme epäillen kadun yli. Mies selittää ja selittää, hän on pahoillaan, hän on illalla laskenut kassan ja siellä oli ylimääräinen viisi dinaria. Se on meidän, hän ojentaa rahan minulle. Anteeksi, hän erehtyi. Sitten hän pyytää odottamaan hetken ja kohta toimittaa samanlaista tilausta kuin eilen. Ei, ei, ei maksa mitään. Nämä sämpylät maistuvat hyviltä. Ammanista jää lopulta hyvä maku suuhun.

Allenby Bridgen ylityspaikka on jännittävä. Meillä on etukäteen tilatut viisumit, jotka on kirjoitettu erillisille paperilla. Jos viisumi olisi passissa, sillä passilla ei tekisi mitään enää Syyriassa, joka ei hyväksy hepreankielistä tekstiä eikä mitään Israeliin viittaavaa. Erillisen paperin voi aina piilottaa. Turvatarkastus Jordaniasta Israelin puolelle mennessä on tiukka: on metallinpaljastimia, on kysymyksiä ja kameran sisältökin halutaan tarkastaa. (Länsimaissa päästään tälle turvatarkastustasolle vasta syyskuun yhdennentoista tapahtumien jälkeen yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin.)

Ylitämme rajan ja olemme Israelissa. Matka jatkuu Jerusalemiin. Taas yksi kaupunkivanhus reitillämme. Tällä kertaa emme mene vanhaan kaupunkiin  tekemään kauppoja vaan aterioitsemme ja hyppäämme Avivin bussiin. Loppuloman kohteemme ovat jo vanhoja tuttuja, illalla syömme pizzaa ja käymme Hayarkon Streetillä Kaktuksessa ja Frankfurtissa. Asumme tutussa Netsioonissa.

Lähdemme tutkimaan olisiko Avivista rantalomapaikaksi. Ranta on autio ja tyhjä. Tammikuun tuuli saa takitkin pysymään päällämme. Jatkamme Israelin kierrosta Nataniaan. Yövymme Blue Bay hotellissa. Sitten matka jatkuu Haifaan, jossa yövymme jossain varsin surkeassa läävässä. Haifasta suuntaamme Tiberiakseen ja tsekkaamme Zionin baarin. Majoitumme omassa viestin osakehuoneistossa. Se on muuten täydellinen koti, mutta sinne on raskas kiivetä illan lopuksi. Tämäkin kaupunki kun on rinteelle rakennettu ja elämä ja ilot on alhaalla veden äärellä. Haifassa sentään oli rinnemetro, mutta täällä on käveltävä.

Suoritamme Israelin tarkistuskierroksen vajaassa viikossa. Kaikki tuntuu olevan ennallaan, joten voimme palata takasin Camp Zivaniin. Tammikuuta on vielä muutama päivä jäljellä

View Larger Map
Klikkaa yltä (View Larger Map) niin näet Israelin osuuden reittikartan. Kartalla Damaskos kirjoitettu pelkästään arabiaksi ja sen löytää menemällä Golanilta (Zivanista ja Quneitrasta) koilliseen liikenteen solmupisteeseen (kartta). Petra ja Maan löytyvät kartalta Ammanin ja Aqaban väliltä.

Tammikuun touhut Camp Ziouanissa jatkuvat -> Myrsky ja mylväys. Eduskunnan puolustusasiain valiokunnan vierailu.

Petra

Opasta ei tarvitse etsiä, hän löytää meidät. Hän myy meille itsensä. Hän on Zaid, käytössämme lähituntien ajan. Saisimme myös ratsut, tai kärrykyydin, mutta haluamme kävellä. Viivymme kierroksella monta tuntia.

Kaupunkiin päästään kapeaa solaa pitkin

Ahtaasta portista meidän kilvoiteltava

Ihmeiden edessä ihminen tuntee itsensä pieneksi. Kuninkaan hauta.

Täällä me nyt olemme. Tämä tuli meille tilaamatta ja yllättäen, toisinkuin Johann Ludwig Burckhardtille vuonna 1812. Hän tiesi etsiä tätä, ja hän löysi. Meillä ei ollut tästä aavistustakaan, mutta onneksi mekin löydämme tämän antiikin kahdeksantena ihmeenä pidetyn paikan. Wonderful!

Amfiteatteri

Jossain Petra-kierroksen puolivälissä tapaamme jälleen mr. Wonderfulin. Tervehdimme normaalit tervehdykset, nyt adjektiivit irtoat meiltäkin jo luontevasti. Burckhardtin jälkeen täällä on käyneet monet: Tintti, Indiana Jones, Jaakko Frösén...

Lopulta palaamme hautojen kaupungista. Zaid vie meidät kotiinsa. Nautimme Zaidin äidin tarjoilemaa teetä. Äiti on pukeutunut mustiin ja hänen kasvonsa hätkähdyttävät hieman, ne on tatuoitu kauttaaltaan hyvin tummiksi. Joku selittää minulle jälkeenpäin, että se on leskeksi jääneiden naisten tapa osoittaa suruaan.

Hyvästelemme Zaidin perheineen ja otamme taksin. Maaniin ja valtatien varteen.

Petra on sen verran vaikuttava elämys, että sen ymmärtää vasta jälkeen päin. Siihen saattaa mennä kymmeniäkin vuosia. Että tällaiseen paikkaan sattuukin tulemaan vahingossa... 
Luen myöhemmin luen Hergén Tintti-kirjaa: Seikkailu Punaisella merellä. Tintti ja kapteeni Haddock saapuvat tutulta näyttävään kalliokaupunkiin. Kirja on ilmestynyt jo 1958 (suomeksi 1970). Katselen Indiana Jones  -elokuvaa. Sarjan kolmatta leffaa Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (1989) kuvattiin myös Petrassa. Tiedän, että kuninkaan hauta on sisältä erilainen kuin näissä fiktioissa. 


Suomalainen Jaakko Frösén tutkimusryhmineen tekee ansiokasta työtä Petrassa, ja se työ jatkuu edelleen. Vuonna 2002 käyn Amos Andersonin museon Petra-näyttelyssä ja tohkeissani selitän lapsilleni, kuinka vaikuttava kokemus Petran löytyminen oli.
-Sinäkö sen löysit, isä?
Me ollaan sankareita kaikki.

Matka jatkuu -> http://vaitteri.blogspot.com/2010/01/aqaba-amman-allenby-bridge.html

Jordania

Ostan uuden kameran, kun edellisten kanssa on ollut vaihtelevaa menestystä. Siinä lukee Nikon, mutta kyllä se on minun. Nyt onkin hyvä lähteä reissun päälle uutta vehjettä testaamaan.

Maanantaina 14.1 lähdemme lomalle koetellun kaukopartioryhmän kanssa. Matka suuntautuu aluksi Damaskokseen. Asetumme Hotelli Semiramis'iin ja teemme tuttuja turistin töitä, ostamme supaa ja otamme olutta. Alkuun minua ihmetytti että islaminuskoisesta maasta yleensä saa alkoholia, mutta ei täällä mitenkään erityisesti ainakaan turistin elämää ole rajoitettu.  En ihmettele enää, nähty mikä nähty. Paikallisia juoppoja näkee kyllä harvemmin kuin kotomaassa. No, emme ole olutturisteja, vaan syömme hienosti ja pitkän kaavan mukaan Maximissa, joka on paras tietämämme Damasin ravintoloista.

Suosittelen vahvasti ravintola Maximia 

(sattuikohan tähän oikea kortti?)

Päivällisen jälkeen käymme elokuvissa. Elokuvan nimi on Convoy, mutta sen juoni on hieman erilainen kuin sen convoyn jossa olin syksyllä mukana. Juoni, hmmmm... Mielenkiintoista on seurata paikallisen yleisön eläytymistä leffan kulkuun erityisesti toimintakohtauksissa. Että minun pitääkin olla tiukkapipoinen realisti, joka ei antaudu täysillä virran vietäväksi. (Pitäisiköhän tarkistaa miltä elokuva näyttää ja tuntuu nyt 30 vuotta myöhemmin: Convoy, suom. Raivopäät, ohjaus Sam Peckinpah)

Tiistaina lähdemme bussilla Ammaniin. Matkaa taitaa olla parisen sataa kilometriä. Rajamuodollisuudet hoituvat ilman isompaa numeroa. Olemme Jordaniassa. Pääkaupunki on rakennettu kauan kauan sitten seitsemälle kukkulalle, joku tietää. Tämäkin on yksi maailma vanhimmista yhä toimivista kaupungeista. Tulimme juuri toisesta vanhasta, ehkä vielä tätäkin vanhemmasta, Damaskoksesta. Ja lännessä rajan takana odottaa Jerusalem, ei sekään mikään teini enää ole. Itäisessä rajanaapurissa Irakissa olisi myös samaan geriatriseen kerhoon kuuluva pääkaupunki, Bagdad, sarjassamme tosi vanhukset. Kaikissa ei millään ehdi käymään, mutta aika monessa kuitenkin.

Majoitumme Hotelli Caravaniin. Tutustumme kevyesti Ammaniin ilman tarkempaa suunnitelmaa ja tuumimme reitityksiä tulevalle parille viikolle. Ei ole oikeastaan muita rajoja kuin muiden asettamia. Piipahdamme Alian toimistossa ja otamme matkaesitteen - voisihan sitä vaikka lentää jonnekin. Mietimme erilaisia mahdollisuuksia pitkin matkaa ja hotellissa. Saudi-Arabia kuulostaa kiinnostavalta, mutta lienee niin, ettei ainakaan Mekkaan ole vääräuskoisilla asiaa. Jeddaan olisi lentoja kohtuuhintaan. Muistelemme, että se on pääkaupunki tai sitten suurin kaupunki.

Illalla menemme syömään läheiseen viihtyisänoloiseen ravintolaan, jolla on mukava nimi: Uncle Johas Restaurant. Paikka on mukava, ruoka on hyvää, kaikki on kohdallaan. Pöydissä on kauniit taotut tuhkakupit, joissa lukee Uncle Juha, kirjoitettuna nimenomaan uulla. Himoitsen sellaista itselleni. Vielä vuosia myöhemmin harmittelen, kun minusta ei ole varkaaksi. Ruoka saapuu pöytään ruukuissa, jotka ovat tosi kuumia. Mitähän tuli tilattua. Taikinakuoren alla on haudutettua lihaa ja lisukkeita. Nam nam, tämä on hyvää!

Saudi-Arabia polttelee edelleen mielessämme. Nyt kun olemme käyneet jo kaikissa Israelin naapureissa reviiriä voisi laajentaa. Lentoon menee rahaa ja kaupunki saattaa olla kallis, mutta meillä on kahden viikon lomabudjetti. Tuumimme, että lomaviinat kannattaa varmaan juoda pois ennen matkaa, voi olla ettei saudit tykkää viinaksista.

Keskiviikkoaamuna menemme Saudi-Arabian suurlähetystöön. Pihalla on tarkat jonotusohjeet viisumia varten. Jonotamme ohjeen mukaan kiltisti ja metelöimättä, melkein jopa hymyilemättä. Selitämme viisumitarpeemme ja saamme lyhyen vastauksen: "Saudi-Arabia is not tourist country". Se sanotaan sillä tyylillä, että neuvotteleminen ei kannata. Se siitä sitten.

Tutkimme karttaa ja päätämme lähteä etelään. Päätämme mennä Aqabaan ja katsella matkan varrella muutakin. Etsimme service taxi -aseman. Kadut ovat paikoin tosi kuraisia ja pikkukengillä täytyy astua varoen.

Ammanissa Service taxi -asemalla. Kuljettaja kuvassa keskellä.

Neuvottelemme kyydistä. Hieman ihmetellään toivettamme jäädä Maaniin, mutta artisti maksaa ja asiakas on oikeassa. Nousemme mersuun, jonka kuski on roteva huntuveikko. Istun kuskin vieressä, Paakku reunassa, Eero on takana ja siellä on vielä pari muutakin matkustajaa. Ajamme peräkanaa toisen taksin kanssa. Torkahtelen reilun parin sadan kilometrin aikana moneen kertaan. Kuulema nukun pitkät pätkät kuskin jykevää olkaa vasten. Hätkähdän useasti, että joku on jäämässä auton alle, mutta se onkin vain mersun nokalla oleva koristetupsu.

Maan-tiellä

Olemme Maanissa. Tässä on jonkilainen tori, jossa on miehiä kuluttamassa aikaansa. Kuski kysyy vielä, olemmeko varmoja, että haluamme jäädä tänne. Samalla rahalla ja kyydillä pääsemme Aqabaan asti, siellä on kaikkea. Me olemme varmoja, kai.

Auto lähtee. Paikalliset ovat uteliaita. Kysymme hotellia. "Nou hotel", ei täällä mitään hotellia ole. Mitäs nyt tehdään? Nukutaanko ensi yö jonkun savimajan lattialla? Pitikö valita matkakohde sormella umpimähkään tökäten?

"Ei täällä mitää hotellia ole..."

Selviää, että Petrassa on hotelli. Missä se Petra on? Ei pahan kaukana. Taksi. Taksi tulee ja ottaa meidät kyytiin. Mennään sinne Petraan, vaikkemme tiedä, missä se on ja mikä se on, siellä on kuulema kuitenkin hotelli. Toivotaan.

Löytyyhän se Petra ja sieltä hotelli. Rakennus on uudehko ja huoneet siistit. Kelpaa hyvin varsinkin kun kilpailua ei ole. Asetumme taloksi ja mietimme missä oikein olemme. Vaikuttaa että täällä on jotain nähtävyyksiä, voihan noita huomenna vilkasta, kun kerran tänne olemme sattuneet. Juttelemme jonkun turistin kanssa, joka vaikuttaa kovin innostuneelta. Nimeämme hänet mr. Wonderfuliksi. Hän käyttää myös sanoja amazing, inspiring, extraordinary, glorious. Kohteliaasti lupaamme hänelle tutustua huomenna paikkaan mekin.

Yö on kylmä. On tammikuu ja olemme jossain vuorella kai. Huoneessa ei ole lämmitys päällä. Yöllä joutuu pukemaan vaatetta päälle. Tällaista se on etelän maissa.

Tapaamme aamiaisella mr. Wonderfulin. Hän jo lopettelee malttamattomana aamupalaansa ja kiirehtii tämänpäiväiselle tutkimusmatkalleen. Jutut ovat samanlaisia kuin eilenkin, adjektiivipitoisia.

--> Petra

Valokuvia reissun varrelta 

Vuoden 1980 ensilumi

Vuosi ja vuosikymmen vaihtuivat: on tammikuu 1980.

Kokeilen joulusyöminkien jälkeen uutta kujetta eli paastoa. Tähän kokeiluun ei ole mitään järkevää syytä - joulusyömingit kun eivät edes ole mitenkään ylettömät - vaan tokko sitä tarvitsee kaikkeen järkeviä syitä etsiä. Asioita täytyy tehdä ihan vain perustutkimuksen vuoksi. En toki ole yksin kokeilussa vaan pari muutakin viestihemmoa on testissä mukana. Mehuja saa juoda ja niistä saa kyllä riittävästi energiaa. Pari ensimmäistä päivää tuntuu vaikeammalta mutta sitten syömättömyyteen tottuu. Mutta pitää varoa ettei käy kuin entisen miehen hevoselle, juuri kun oppii olemaan syömättä...

Sataa niin että vedenpinta ammussheltterissä nousee. Se on tyhjennettävä. Tulee testattua kuinka reipas fyysinen suoritus sujuu viiden syömättömän paivän jälkeen. Hyvin sujuu. Syöminen on turhan yliarvostettua touhua. Viikon kokeilun jälkeen siirryn varovasti takaisin normaaliin ruokavalioon.

Luvattomat rajanylittäjät Syyrian puolelta lähestyvät Israelia aivan alueen eteläosassa Jordanian rajan tuntumassa. Olen mukana viestijeepillä jäljityksessä. Lehmät saadaan ajettua takaisin kotimaahansa, onnekkaasti ne eivät osu miinakenttään.

Sataa edelleen. Ilma kylmenee ja vesisade muuttuu lumeksi. Ensilumi Golanille tulee tammikuun alussa. Tämä suomalaisten ensimmäinen talvikokemus Golanilla. Ihmettelemme tätä outoa valkoista ainetta. Lunta vain tulee ja tulee. Vierestä menevä tie on poikki. Sähköt ovat poikki. Voimakonemiehille tulee hommia. Antenneja rikkoutuu lumilastin alla. Kattojen kestävyyteen ei uskalla luottaa. Korjaamolla asennetaan autoihin lumiketjuja, joita kuljetusupseeri on naurunalaiseksi leimautumista pelkäämättä tilannut jo hyvän sään aikana. Nyt ne ovat tarpeen. Hyvin kulkee Proto-Sisu ja muutkin kansallisuudet pääsevät nauttimaan suomalaisten toimivista kuljetuspalveluksista. Saamme nauttia talvesta muutaman päivän ajan.

Golanin sää näyttää meille uuden puolensa

Asento! Lumet katolta poista!

Katso lisää talvisia kuvia: lunta Golanilla

Loppiaisen jälkeen valmistaudumme täyttämään raskaan velvollisuuden, josta jokaisen on vuorollaan suoriuduttava - on lähdettävä lomalle. Edessä on parin viikon kiertue ja aivan ennenkäymätön maa: -> Jordania.