lauantai 5. tammikuuta 1980

Vuoden 1980 ensilumi


Vuosi ja vuosikymmen vaihtuivat: on tammikuu 1980.

Kokeilen joulusyöminkien jälkeen uutta kujetta eli paastoa. Tähän kokeiluun ei ole mitään järkevää syytä - joulusyömingit kun eivät edes ole mitenkään ylettömät - vaan tokko sitä tarvitsee kaikkeen järkeviä syitä etsiä. Asioita täytyy tehdä ihan vain perustutkimuksen vuoksi. En toki ole yksin kokeilussa vaan pari muutakin viestihemmoa on testissä mukana. Mehuja saa juoda ja niistä saa kyllä riittävästi energiaa. Pari ensimmäistä päivää tuntuu vaikeammalta mutta sitten syömättömyyteen tottuu. Mutta pitää varoa ettei käy kuin entisen miehen hevoselle, juuri kun oppii olemaan syömättä...

Sataa niin että vedenpinta ammussheltterissä nousee. Se on tyhjennettävä. Tulee testattua kuinka reipas fyysinen suoritus sujuu viiden syömättömän paivän jälkeen. Hyvin sujuu. Syöminen on turhan yliarvostettua touhua. Viikon kokeilun jälkeen siirryn varovasti takaisin normaaliin ruokavalioon.

Luvattomat rajanylittäjät Syyrian puolelta lähestyvät Israelia aivan alueen eteläosassa Jordanian rajan tuntumassa. Olen mukana viestijeepillä jäljityksessä. Lehmät saadaan ajettua takaisin kotimaahansa, onnekkaasti ne eivät osu miinakenttään.

Sataa edelleen. Ilma kylmenee ja vesisade muuttuu lumeksi. Ensilumi Golanille tulee tammikuun alussa. Tämä suomalaisten ensimmäinen talvikokemus Golanilla. Ihmettelemme tätä outoa valkoista ainetta. Lunta vain tulee ja tulee. Vierestä menevä tie on poikki. Sähköt ovat poikki. Voimakonemiehille tulee hommia. Antenneja rikkoutuu lumilastin alla. Kattojen kestävyyteen ei uskalla luottaa. Korjaamolla asennetaan autoihin lumiketjuja, joita kuljetusupseeri on naurunalaiseksi leimautumista pelkäämättä tilannut jo hyvän sään aikana. Nyt ne ovat tarpeen. Hyvin kulkee Proto-Sisu ja muutkin kansallisuudet pääsevät nauttimaan suomalaisten toimivista kuljetuspalveluksista. Saamme nauttia talvesta muutaman päivän ajan.


Golanin sää näyttää meille uuden puolensa


Asento! Lumet katolta poista!

Katso lisää talvisia kuvia: lunta Golanilla

Loppiaisen jälkeen valmistaudumme täyttämään raskaan velvollisuuden, josta jokaisen on vuorollaan suoriuduttava - on lähdettävä lomalle. Edessä on parin viikon kiertue ja aivan ennenkäymätön maa: -> Jordania.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti