Materiaalia siirretään Siinailta Golanille. Näissä kuljetuksissa ajetaan yhteensä matka, joka vastaa kymmentä kierrosta maapallon ympäri. Eikä yhtään kolaria satu.
Minua jäi hieman vaivaamaan turhan vähillä ansioilla saatu "Siinain mitali". Niinpä kun tilaisuus avautuu, lähden mielelläni paikkaamaan puutetta. Kohta viimeisetkin suomalaiset lähtevät Siinailta pois, on siis korkea aika mennä siellä käymään.
Tiistaina 4.9 lähden Siinaille purkukomennukselle convoyn mukana. Aamupäivällä teemme vielä Takamäen kanssa puhelinasennuksia Zivanissa, mutta iltapäivällä vaihdan ne reissuhommiin. Hävittäjäksi kutsutussa kuormapelissä on tuttu miehitys: Nuutinen 60:ltä ja Laine 67:lta. Autoja saattueessa on useita.
"Hävittäjä" miehistöineen valmiina lähtöön.
Välillä vaihdetaan kuskia. Jerikossa pidetään lepotauko. Eilatiin pysähdytään yöksi. Keskiviikkoaamuna matka jatkuu Siinain eteläkärkeä kohti. Ennen iltaa olemme perillä Abu Rudeisissa, sehän tuntuu melkein kotikylältä.
Ajovuoro minulla Ofirasta ylöspäin kohti edesmennyttä toimialuetta.
Laiva on lastattu... Laine ja Nuutinen jatkavat ajourakkaa, minä jään purkuporukkaan.
Aluksi olen Zenimassa ja heitän ahkerasti sekä keskuspykälää että vartiopykälää. Zenima ei alueena ole minulle täysin tuttu ja ensimmäisen yöpykälän alussa kaveri sanoo, että älä mene ihan lähelle Akia, vartiokoiraa. Kierrosvartio on kolmesta kuuteen enkä ole virkeimmilläni. Yht'äkkiä huomaan tuijottavani silmiin julmetun näköistä sotakoiraa - siis tähän minun ei pitänyt mennä. Peräännyn hätäisesti ja sotkeennun jalkoihini, koira tulee päälleni. Ei, ei tulekaan, liekanaru loppuu ja hurtta jää julmasti haukkumaan minua puolen metrin päähän naamastani. Adrenaliinitasoni pomppaa, nyt olen täysin hereillä. Vetäännyn ja jatkan kierrostani. Seuraavalla rundilla osaan jo reitin. Housussani on palkeenkieli, mutta iholle asti koira ei päässyt tai ei vain halunnut.
Perjantaina viedään lasti Rudeisiin ja sillä reissulla minä jään sinne. Purkukomennuksen loppuajan olen Rudeisissa ja päiväohjelma vakiintuu. Täällä teemme päivät purkuhommaa eikä pykälävuoroja ole ollenkaan. Illat on vapaata saunomista sekä olut- ja konjakkivarastojen tyhjentämistä. Välillä käydään Supatuvalla uimassa tai Zenimassa muilla asioilla. Päivisin tehdään ahkerasti töitä, että uuden convoyn saapuessa meillä on tarjota siihen lastattavaa.
Eräänä aamuna havahdun siihen, että tuntuu jotenkin epätasaiselta. Avaan silmäni ja herään. Kävelen taas unissani. Läpsyttelen hiekkaa pitkin vain sandaali toisessa jalassani. Ilmankos tuntuu epätasaiselta. Aurinko on nousemassa, Ruttukylä nukkuu vielä. En ole onneksi kävellyt kovin kauas, osaan helposti takaisin. Nolottaa, mutta eipä ollut ensimmäinen kerta kun vaeltelen unissani. Onneksi ei ole miinakenttiä vieressä.
Välillä käydään uimassa Supatuvalla.
Tehtävämme on ohi. Keskiviikkona 12.9 lähdemme aamulla aikaisin ajamaan kohti Golania. Viimeisetkin suomalaiset poistuvat Siinailta, kun kapteeni Helasterä luovuttaa Zeniman ja Supatuvan 23.9.1979.
Siinai on nyt luovutettu alue. Suomalaisilta jää sinne vain muistomerkki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti