Puoli seitsemältä aamulla lähdemme ajamaan kohti Golania. Tällä kertaa minä olen kuskina. Passatissa on lisäkseni Eero ja Paakku viestijoukkueesta sekä komppanian äiti, Ari Hilden. Saattueessa on useampia autoja.
Lähtö Siinailta
Ensin ajelemme kohti Siinain niemimaan eteläistä kärkeä. Sitten alkaa nousu kohti Eilatia Siinain itärantaa myötäillen. Eilatiin on matkaa noin viisisataa kilometriä. Ei reitillä merta näe kuin ajoittain, tylsää nukuttavaa hiekkaa on maisema pääosin. Mutta joissain kohti tie kiemurtelee meren partaalla vuorenrinteellä. Tällaisessa kohdassa vuorenrinteen peittämän mutkan takana on yllättäen Israelin sotilashelikopteri, joka on juuri nousemassa tien vieressä olevalta levennykseltä. Hidastan voimakkaasti mutta silti tuntuu kuin auto kopterin lapojen ilmavirrassa nytkähtäisi mittansa verran sivulle päin. Tiellä pysymme kuitenkin, mutta kokemus on virkistävä.
Lämmintä on. Paita on märkä. Taukoja pidetään, Eilatissa käydään syömässä ja muualla pysähdellään muuten vain: Kuollut meri, Jeriko, Tiberias.
Kuollut meri
Jeriko
Ilta jo pimenee ja viilenee, kun Tiberias jää taakse ja aloitamme nousun Golanille. Teemme matkaa myös korkeussuunnassa: Kuollut meri on maailman matalin luonnonmukainen paikka ja yli neljäsataa metriä merenpinnan alapuolella, Golanin ylänkö on jopa kilometrin korkeudella merenpinnasta. Tie kiemurtelee ylös koilliseen Genesaretin järveltä. Kaupunki ja tiet näkyvät valopisteinä jostain alhaalta. Näkymä on vaikuttava.
Saavumme Camp Ziouaniin. Olemme olleet matkalla reilusti yli kellonympäryksen ja viimein pimeä osuus alkoi tuntua jo raskaalta. En kyllä ennen ole yhden päivän aikana tällaista matkaa ajanutkaan. Mutta Zivani on tällä kertaa paljon tutumpi paikka kuin edellisellä saapumisella - kotina tätä on nyt pidettävä.
Camp Zivanin syksyä -> http://vaitteri.blogspot.com/1979/09/camp-ziouani.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti