Camp Ziouani

Camp Ziouanissa rakennetaan ahkerasti syksyn aikana. Parakkeja pystytetään, sähköjä asennetaan ja leirin teitä kunnostetaan kestämään talven kurakelejä. Meille tärkein talkooprojekti on viestin sauna, jonka tuunaamisessa kuluu monet vapaahetket.

Kyllä muutakin ehditään iltaisin tekemään. Käymme kanuskien elokuvissa. Ahkerat valokuvaajat saavat paluupostissa filmirullan toisensa jälkeen paperikuvina tai dioina. Moni hankkii kaitafilmikameran ja leffat pyörivät omassa luukussa.

Harrastan kirjeenvaihtoa, jota voi ajoittain ahkeraksikin kutsua. Saan postia kotoa ja kavereilta Suomesta. Myös jo kotiutuneitten vaittereiden kanssa vaihdellaan kuulumisia. Ja joidenkin lomatuttavuuksienkin kanssa on aikaa kirjoitella.

Vakituinen virka on keskuksessa ja viestin tiloissa. Välillä käydään vierailulla rajan takana. Sitten pitää tietysti hoitaa kertyneitä lomia pois päiväjärjestyksestä. Paakun kanssa syntyi briifinkiveljeys Siinain purkuporukassa. Syyskuisena perjantaina lähdemme yhdessä lomalle Iippo-puolelle.

Israelia ristiin rastiin

Lomakuljetuksella pääsisi Aviviin asti. Menemme Natanian kaupungiin, joka on Välimeren rannalla Tel Avivin pohjoispuolella. Hotelleja, hiekkarantoja ja katukuppiloita. Eikä ole kylmä yölläkään, mikäpä täällä on hengaillessa.

Seuraava päivänä matkaamme pohjoiseen, Haifaan. Haifa on satamakaupunki, jota jonkinlaisella rinnemetrolla pääsee katselemaan ylempääkin. Käymme jopa taidenäyttelyssä, mutta sitten rantakatujen kapakat vetävät puoleensa. Kadulla kuuluu kovaa mölinää ja naureskelemme metelin pitäjille. Kun mekkaloiva joukko tulee lähemmäs erotamme älämälööstä kielen: suomalaisia merimiehiä! Liitymme joukkoon ja kohta kaverit kutsuvat meidät laivalleen. Mikäs siinä. Satamavahti kyselee kortteja ja tutkii sinisiä ID cardejamme. Ei hyväksy. Emme astu laivaan. Jäämme tutkimaan Haifaa.

Haifa hämärtyy

Veri on levoton ja on paljon nähtävää. Emme siis ole kuin yhden yön paikassaan, sunnuntaina lähdemme taas etelään päin. Köröttelemme bussilla Jerusalemiin asti. On niin hikikin. Majoitumme kaupunkiin ja lähdemme hengailemaan. Urputusmuuri (tunnetaan paremmin nimellä Itkumuuri) ainakin on nähtävä. Kauppiaita on joka puolella. Minä en ole vielä täysin rutinoinut täkäläiseen kaupankäyntiin vaikka olenkin Damasin basaareilla käynyt harjoittelemassa. Jotenkin tuntuu että olemme nyt arabien tai palestiinalaisten alueella, vaikka tienneekö tuon varmaksi. Arabiaa kirjoitetaan pyöreästi ja hebreaa kulmikkaasti. Kummastakaan ei ymmärrä mitään, vaikka tietäisikin että niitä luetaan oikealta vasemmalle.

Tiellä Jerusalemiin

Istumme nyt joka tapauksessa palestiinalaiskauppiaan takahuoneessa. Kaveri uskoo pystyvänsä myymään meille lampaannahkaiset liivit ja me vakuutamme että ilmankin pärjätään. Puhumme englantia. Emme puhu hyvin mutta puhumme pitkään, hyvin pitkään. Välillä puhumme keskenämme suomea.

Meille tarjotaan teetä, mutta silti suuta alkaa kuivata viimeistään kahden tunnin väittelyn jälkeen: rääli, bikääm, cheap, expensive. En ole ihan varma mitä olemme ostamassa ja millä hinnalla, mutta kaupat on kaiken aikaa aivan syntymäisillään. Kauppias tarjoaa lopulta oluetkin, kun janoisempi meistä meinaa lähteä jo pois. Kaupanteko jatkuu. Kolmen tunnin kaupanteon jälkeen horjumme ulos vapisevin jaloin. Meillä on kolmet lampaannahkaliivit. Kauppiaalle jäi minun kelloni. Luultavasti hän sai rahaakin. Lopulta hän yritti veloittaa tarjoamansa oluet, ainakin osan niistä. Olemme väsyneitä, mutta onnellisia siitä että tämä on vihdoin ohi. Emme osta enää mitään, osaamme jo kieltäytyä tylysti.

Yön yli nukuttuamme matkaamme pohjoiseen, suuntana Tel Aviv. Ainakin rantakatu, Hayarkon Street ja Kaktus täytyy nähdä. Yövymme hotelli Maximissa, sieltä lähtee tiistaisin lomakuljetuskin takaisin Golanille. Tiistaina toiviomatkat on tehty ja levänneet soturit matkaavat kohti leiriään.

Camp Ziouani

Keskiviikkona 26.9 on rotaatiolento - kypsät kotiutuvat ja hiutaleet saapuvat. Viestijoukkueesta vaihtuu monta kaveria. Perjantaina viestin sauna alkaa jo olla kuosissaan ja pidämme kenraaliharjoitukset. Lauantaina 29.9 on saunan viralliset avajaiset. Se on Camp Ziouanin läyhyin sauna.

Karun ulkokuoren sisällä on lämmin kiuas

Mutta kauan ei voi levätä laakereillaan, sillä onhan meillä velvollisuudet hoidettavanamme. Minulla on edelleen pitämättömiä lomapäiviä ja ne on yritettävä pitää ajallaan. Siispä suuntaan sunnuntaina rajan taakse ja liityn kuuskymppisellä Väiskin, Veksin ja Hannun matkaseuraksi.

Donna Summerin tuore hitti Hot Stuff soi lujaa Damasin diskossa, kun syyskuu vaihtuu lokakuuksi.

Lokakuinen lomareissu -> http://vaitteri.blogspot.com/1979/10/kypros.html

Siinain hiekalta Golanin kukkuloille - kerran vielä pojat

(otsikko lainattu Kimmo Vainiolta, ks. linkki)

Puoli seitsemältä aamulla lähdemme ajamaan kohti Golania. Tällä kertaa minä olen kuskina. Passatissa on lisäkseni Eero ja Paakku viestijoukkueesta sekä komppanian äiti, Ari Hilden. Saattueessa on useampia autoja.

Lähtö Siinailta

Ensin ajelemme kohti Siinain niemimaan eteläistä kärkeä. Sitten alkaa nousu kohti Eilatia Siinain itärantaa myötäillen. Eilatiin on matkaa noin viisisataa kilometriä. Ei reitillä merta näe kuin ajoittain, tylsää nukuttavaa hiekkaa on maisema pääosin. Mutta joissain kohti tie kiemurtelee meren partaalla vuorenrinteellä. Tällaisessa kohdassa vuorenrinteen peittämän mutkan takana on yllättäen Israelin sotilashelikopteri, joka on juuri nousemassa tien vieressä olevalta levennykseltä. Hidastan voimakkaasti mutta silti tuntuu kuin auto kopterin lapojen ilmavirrassa nytkähtäisi mittansa verran sivulle päin. Tiellä pysymme kuitenkin, mutta kokemus on virkistävä.

Lämmintä on. Paita on märkä. Taukoja pidetään, Eilatissa käydään syömässä ja muualla pysähdellään muuten vain: Kuollut meri, Jeriko, Tiberias.

Kuollut meri

Jeriko

Ilta jo pimenee ja viilenee, kun Tiberias jää taakse ja aloitamme nousun Golanille. Teemme matkaa myös korkeussuunnassa: Kuollut meri on maailman matalin luonnonmukainen paikka ja yli neljäsataa metriä merenpinnan alapuolella, Golanin ylänkö on jopa kilometrin korkeudella merenpinnasta. Tie kiemurtelee ylös koilliseen Genesaretin järveltä. Kaupunki ja tiet näkyvät valopisteinä jostain alhaalta. Näkymä on vaikuttava.

Saavumme Camp Ziouaniin. Olemme olleet matkalla reilusti yli kellonympäryksen ja viimein pimeä osuus alkoi tuntua jo raskaalta. En kyllä ennen ole yhden päivän aikana tällaista matkaa ajanutkaan. Mutta Zivani on tällä kertaa paljon tutumpi paikka kuin edellisellä saapumisella - kotina tätä on nyt pidettävä.

Camp Zivanin syksyä -> http://vaitteri.blogspot.com/1979/09/camp-ziouani.html

Convoy Siinaille

Materiaalia siirretään Siinailta Golanille. Näissä kuljetuksissa ajetaan yhteensä matka, joka vastaa kymmentä kierrosta maapallon ympäri. Eikä yhtään kolaria satu.

Minua jäi hieman vaivaamaan turhan vähillä ansioilla saatu "Siinain mitali". Niinpä kun tilaisuus avautuu, lähden mielelläni paikkaamaan puutetta. Kohta viimeisetkin suomalaiset lähtevät Siinailta pois, on siis korkea aika mennä siellä käymään.

Tiistaina 4.9 lähden Siinaille purkukomennukselle convoyn mukana. Aamupäivällä teemme vielä Takamäen kanssa puhelinasennuksia Zivanissa, mutta iltapäivällä vaihdan ne reissuhommiin. Hävittäjäksi kutsutussa kuormapelissä on tuttu miehitys: Nuutinen 60:ltä ja Laine 67:lta. Autoja saattueessa on useita.

"Hävittäjä" miehistöineen valmiina lähtöön.

Välillä vaihdetaan kuskia. Jerikossa pidetään lepotauko. Eilatiin pysähdytään yöksi. Keskiviikkoaamuna matka jatkuu Siinain eteläkärkeä kohti. Ennen iltaa olemme perillä Abu Rudeisissa, sehän tuntuu melkein kotikylältä.

Ajovuoro minulla Ofirasta ylöspäin kohti edesmennyttä toimialuetta.

Laiva on lastattu... Laine ja Nuutinen jatkavat ajourakkaa, minä jään purkuporukkaan.

Aluksi olen Zenimassa ja heitän ahkerasti sekä keskuspykälää että vartiopykälää. Zenima ei alueena ole minulle täysin tuttu ja ensimmäisen yöpykälän alussa kaveri sanoo, että älä mene ihan lähelle Akia, vartiokoiraa. Kierrosvartio on kolmesta kuuteen enkä ole virkeimmilläni. Yht'äkkiä huomaan tuijottavani silmiin julmetun näköistä sotakoiraa - siis tähän minun ei pitänyt mennä. Peräännyn hätäisesti ja sotkeennun jalkoihini, koira tulee päälleni. Ei, ei tulekaan, liekanaru loppuu ja hurtta jää julmasti haukkumaan minua puolen metrin päähän naamastani. Adrenaliinitasoni pomppaa, nyt olen täysin hereillä. Vetäännyn ja jatkan kierrostani. Seuraavalla rundilla osaan jo reitin. Housussani on palkeenkieli, mutta iholle asti koira ei päässyt tai ei vain halunnut.

Perjantaina viedään lasti Rudeisiin ja sillä reissulla minä jään sinne. Purkukomennuksen loppuajan olen Rudeisissa ja päiväohjelma vakiintuu. Täällä teemme päivät purkuhommaa eikä pykälävuoroja ole ollenkaan. Illat on vapaata saunomista sekä olut- ja konjakkivarastojen tyhjentämistä. Välillä käydään Supatuvalla uimassa tai Zenimassa muilla asioilla. Päivisin tehdään ahkerasti töitä, että uuden convoyn saapuessa meillä on tarjota siihen lastattavaa.

Eräänä aamuna havahdun siihen, että tuntuu jotenkin epätasaiselta. Avaan silmäni ja herään. Kävelen taas unissani. Läpsyttelen hiekkaa pitkin vain sandaali toisessa jalassani. Ilmankos tuntuu epätasaiselta. Aurinko on nousemassa, Ruttukylä nukkuu vielä. En ole onneksi kävellyt kovin kauas, osaan helposti takaisin. Nolottaa, mutta eipä ollut ensimmäinen kerta kun vaeltelen unissani. Onneksi ei ole miinakenttiä vieressä.

Välillä käydään uimassa Supatuvalla.

Tehtävämme on ohi. Keskiviikkona 12.9 lähdemme aamulla aikaisin ajamaan kohti Golania. Viimeisetkin suomalaiset poistuvat Siinailta, kun kapteeni Helasterä luovuttaa Zeniman ja Supatuvan 23.9.1979.

Siinai on nyt luovutettu alue. Suomalaisilta jää sinne vain muistomerkki.

Paluu Kollaalle -> http://vaitteri.blogspot.com/1979/09/siinain-hiekalta-golanin-kukkuloille.html

FINBATT UNDOF

Tähän mennessä tapahtunut:

Iran vetää maansa sisäisten tapahtumien vuoksi rauhanturvapataljoonansa pois Golanilta. Suomelta pyydetään osastoa Golanille Siinalla olevasta pataljoonasta. FINCOY alias Osasto Ilva alias Kolmas Veljes siirtyy Golanille 15.3.1979 ja miehittää iranilaisten jättämän alueen eteläosan. FINCOY on operatiivisesti UNDOFin alainen, mutta organisaationa kuuluu edelleen UNEFiin. UNDOFin toiminta-alueen "AOS" - Area of Separation - Israelin ja Syyrian välisellä rajalla ulottuu pohjoisessa Libanonin rajalta etelään Jordanian rajalle.

28.8.1979 FINCOY ottaa vastaan AUSBATTilta loput 60-sarjan asemat. Nyt suomalaisilla on jo 16 vartioasemaa. Siirrot Siinailta Golanille tehtään pääosin 28-30.8.1979.

1.9.1979 pidetään Camp Ziouanissa vaihtoparaati, jossa vastuu siirtyy suomalaisille, YKSV 13:lle, joka valvoo alueen eteläistä osaa. Pohjoisessa alueen valvomista jatkaa itävaltalainen pataljoona.

YKSV:n komentajana on edelleen eversti Seppänen. Suomalaisten vahvuus Golanilla on nyt kasvanut 155 miehen komppaniasta yhteensä 390 miehen vahvuiseksi (tässä on kyllä mukana

myös Damasissa oleva erikoisosasto). Näistä Esikunta- ja huoltokomppaniassa Camp Ziouanissa on 140 äijää plus tietenkin lisäksi esikunnan kerpat 26. Arolla Syyrian puolella rajaa 1. Jääkärikomppaniassa on 123 miestä ja 2. Jääkärikomppaniassa on 95 miestä. Naisia täällä ei ole. Vahvuus on merkittävästi pienempi kuin 550 miehen Siinain pataljoonan vahvuus. Syyskuun aikana tehdään kuitenkin vielä Siinailla siirtotöitä, joihin miehiä tarvitaan. Sen jälkeen jäljellä ovat vain nämä 390.

- 26.9.2009 -

Havahdun että edellisissä kirjoituksissani olen mahdollisesti antanut epätäsmällistä tai kenties väärääkin faktatietoa FINCOYn ajasta. Muistiin ei voi luottaa enkä kaikkea ole tiennytkään. Päätän hakea käsiini Kimmo Vainion kirjan Siinain hiekalta Golanin kukkuloille. Kirja on loppuunmyyty, eikä sitä ole Helsingin kirjastoissa. Siispä vierailen Eduskunnan kirjastossa, josta opus löytyy. Yliluutnantti Vainio oli OPSin upseerina ja mikäli muistini ei jälleen kerran petä, hän oli mukana siinä samassa Passatissa, jolla minä matkasin ensimmäisen kerran Siinain hiekalta Golanin kukkuloille.

Lähdetietoa:

Siinain hiekalta Golanin kukkuloille, Yhdistyneiden Kansakuntien suomalaisen valvontajoukon historiikki, Kimmo Vainio, Jyväskylä 1994, Gummerus Kirjapaino Oy

YK:n SUOMALAINEN VALVONTAJOUKKO 13, Finnish Battalion on Golan Heights, NR.1 May 1980, toimittaja Hannu Pesonen

http://picasaweb.google.com/vaitteri.kahkonen/YKSV13FINNISHBATTALION#

Eversti Pertti Seppänen in memoriam

http://picasaweb.google.com/vaitteri.kahkonen/EverstiSeppanenInMemoriam#

Mutta palatkaamme jälleen takaisin Kollaalle ja vuoteen 1979.

Jossakin on tehty vakava virhe, sillä läyhyparaatin yhteydessä 1.9 jämät pamahtaa minullekin. Olenhan ollut sopivasti aina poissa kerppojen silmistä, joten erehdys on helppo ymmärtää. En ole enää PTE vaan CPL. Positiivisena puolena tässä on palkkaluokan korotus. Arkinen tehtäväni on keskusryhmän johtaminen. Ryhmään kuulun ainakin minä itse.

Saan jälkikäteen myös mitalin joka näyttää myönnetyn minulle jo 6.8.1979. Se on UNEF -mitali, sillä vaikka olen UNDOF-alueella ollutkin, olen ollut organisatorisesti UNEFin alainen. Toki suurin osa UNEF-mitalin saajista on viettänyt aikaansa Siinain hiekalla huomattavasti minua enemmän. Tuntuu että etten aivan täysillä tätä mitalia ansaitsisi, olen ikäänkuin vielä Siinailla käynnin velkaa. Onneksi tilaisuus velan lyhentämiseen järjestyy piankin.

Kun juhlat on juhlittu alkaa taas arkinen aherrus. Keskusta pyöritetään ja siinä sivussa tehdään sähköasennuksia uusiin parakeihin, puhelinverkkokin piilotetaan maan alle niin ettei se enää näytä hämähäkin verkolta. Tekemistä on paljon, sillä elintasovaatimuksemme on edeltäjiämme korkeammalla tasolla. "Viestijoukkue rakentaa ja ylläpitää pataljoonan johtamisessa tarvittavat puhelin- ja radioyhteydet, hoitaa viestiliikenteen kotimaahan ja voimakonetoiminnan sekä viestikorjaamossa suorittaa oman alansa korjauksia erittäin suurella ammattitaidolla, jota on tarvittu koko UNDOF:n alueella. Lisäksi joukkueen alaa ovat sähköasennukset." Näin hienosti komppanianpäällikkö majuri Mäkeläinen kiteyttää tehtävämme. Haluan tähän vielä lisätä, että joukossamme on myös Lähi-idän parhaaksi tiedetty kylmäkoneasentaja, Nakki. Työtä tehdään sotilasarvoihin katsomatta, viestijoukkueen johtaja sot.mest Takamäki käyttää ruuvimeisseliä siinä missä pojatkin. Mieleen tulee Siinain aikaisen joukkueenjohtajan slogan: "Viesti ei ole aselaji vaan tieteenhaara".

Vakituinen työpaikkani on korituoli ja käden ulottuvilla on Ericssonin käsivälitteisiä keskuksia, joihin on yhteensä kytketty noin sata linjaa. Rajantakaiset yhteydet hoidetaan linkeillä. Lisäksi keskukseen saa yhteyden radiolla. Puhelimia on toimistoissa, vartiopisteissä, työpisteissä, majoitustiloissa. Tarvittaessa keskusmies kuuluttaa puhelun, kaiuttimia on esikunta-alueella siellä täällä. Aamukuudelta kuulutetaan herätys ja kerrotaan päivän keskeisiä faktoja: viikonpäivä, päivämäärä ja lämpötila. Joskus kuulutuksissa sattuu kaikenlaisia kömmähdyksiä, joiden seurauksena keskuksen läpät alkavat tippua ja PU saattaa käydä tarkastamassa keskusmiehen kunnon.

Keskuksen vuorokausi on jaettu neljään jaksoon: aamupykälä aamupalasta lounasaikaan, päiväpykälä lounaasta päivällisaikaan, iltapykälä päivällisestä iltayhdeksään ja yöpykälä siitä aamuun asti. Yöpykälässä saa nukkua, mutta niin kevyesti että on valmis tarvittaessa hoitamaan tehtävänsä.

Keskusryhmänjohtaja laatii keskuspykälälistan. Se ei ole helppo tehtävä silloin, kun porukkaa on lomilla, ja pienen joukon toimenkuva uhkaa muuttua yksipuoliseksi. Koko viestijoukkue osallistuu vapaaehtoisesti pykälänpyöritykseen. Vanhan vääpelinkin saa silloin tällöin vapaaehtoisesti yöpykälään, kun vain jaksaa neuvotella.

"Finbatt. Yhdistän."

Mutta vielä ei ole aika astua tasaiseen arkeen. Osa porukasta on Siinailla purkuhommissa ja sinne tarvitaan täydennystä. Olen valmis lähtemään.

Convoy Siinaille -> http://vaitteri.blogspot.com/1979/09/convoy-siinaille.html