Joulu itäisillä mailla

Beirutissa kului niin vähän lomapäiviä, että niitä riitti joulukuun alkuun Tipukylän jatkoille. Niihin aikoihin oli Zionin baarissa joitain häiriöitä, että sinnekin julistettiin lomakielto. Meillä ei ole sijaa enää siinä majatalossa.

Itsenäisyyspäivänä pidetään luonnollisesti paraati. Pikkuhiljaa mennään joulua kohti harmaassa, tuulisessa, sateisessa säässä. Nyt sen ymmärtää, etteivät kaikki puut jaksa kasvaa ylöspäin vaan vähän maata myöten myötätuuleen.

Vanhojen harrastusten lisäksi löydämme uuden: olemme innokkaasti kuljetusporukan apuna soran- ja sepelinajossa. Zivanin kuraisia väyliä kunnostetaan ja viikonloppuisin lähdemme innolla sepelikeikalle. Kuormat haetaan Damasin luota olevalta montulta. Ensimmäisellä keikalla kuljetuksen kaverit ovat näyttämässä tietä ja paikkaa, seuraavia vedämme jo viestimiehityksellä. Siinä on sopivaa sunnuntaipuuhaa: ajelu Damasiin, kuormanhaku, paluumatkalla ostellaan supaa basaareilta. Sitten kotiin Zivaniin ja kaiken kruunaa se, että kuorman saa purkaa ihan käsin, lapiolla. Kaikissa Sisuissa kun ei ole kippiä.

Damasin montulla 

Ajaminen Syyriassa ja erityisesti Damaskuksen kaupungissa on oma kokemuksensa. Ajoneuvon tärkein hallintalaite on tööttä, jarrut tulee sitten toisena. Äänimerkin avulla keskustellaan liikenteessä: väistätkö vähän, minä tulen, no menee nyt siitä! Täällä ei ajeta tuppisuuna. Kuorma-autolla on mukava ajella, isomman sanaan uskotaan. Vartioasemilla käydään useastikin erilaisilla viesti- ja voimakoneasioilla, mutta Damasissa ei nyt niin usein. Joskus käyn pienemmällä kärryllä Damasin lentoasemalla, mutta siihen verrattuna nämä sorakeikat ovat supaa. Opin tuntemaan Damasia jo sen verran, että kun takana tuleva kokemattomampi sorakuski eksyy kintereiltä ja kääntyy hirttoaukion liikenneympyrästä liian aikaisin, ehätän toista reittiä löytämään kadonneen lampaan takaisin convoyhin. Katujen nimiä on turha kysellä, mutta jotenkin täällä osaa perille.

Basaarilla piipahtaminen on tärkeä osa ohjelmaa. Soralastissa olevat Sisut pannaan parkkiin lähikadulle ja eiku shoppailemaan. Ostin vastikään uuden mankan ja täydennän musiikkikokoelmaani kaseteilla, jotka maksavat kymmenen paikallista puntaa. Se on sama markoissa. Suomessa kasetin hinta on jo 39:90.

Härski keräilee Boney M:ää. Täältä saa monenlaisia kokoelmia. Nyt löytyy taas uusi. "Ei ollut tässäkään One way ticketiä", Härski manaa myöhemmin kämpillä. Emme henno kertoa, että se on Eruptionin biisi. Tärkeintähän ei ole päämäärä vaan liike, joten jatkakoon kaveri vaan harrastustaan.

 Damaskuksen basaarit

Kohta ollaan joulussa. Kenraali Ensio Siilasvuo käy jäähyväisvierailulla pataljoonassa. Mittava on miehellä ura takana.

Ilmoittaudun joulukirkkoon Nasaretiin. Retki on suosittu ja paikkoja on rajoitetusti. Pappa ei harmittavasti sopinut mukaan. Pappa on kokenut vaitteri, Saaren ja Hiekan reissuja heittänyt ennen tätä. Luovutan paikkani vanhemmalleni, kyllä minä ikämiestä kunnioitan, vanhaa ja kokenutta, reilusti yli kolmekymppistä vääpeliä.

Me lähdemme toiseen suuntaan, aattona karautamme Kettusen kanssa sorakeikalle Damasiin. Palatessamme kaikilla välitsekkareilla toivotellaan hyvää joulua, sekä Syyrian, Uunon että Israelin. Joulu hiipii väistämättä mieleen, vaikka maa ei ole valkoinen eikä me poroilla ajeta. Lastin purkamisen jälkeen ehdimme hätäisesti vaihtaa suntikset päälle ja kipaista ruokalaan joulujuhlaan.

Onhan täällä tiernapojat: "tahdon minä palkita sinut kullalla ja hopialla ja antaa sinulle yhden verisen todistuksen rynkkyni piipusta". Sekä tietysti joulupukki. Seuraavana yönä porttivartiossa seisoo mm. eräs vaitteri nimeltä Pertti Seppänen.

Suomalaisten ensimmäistä joulua Golanilla on kuvattu paljonkin: Katso joitakin kuvia Hannu Pesosen toimittamasta katsauksesta.

"Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa." *

* 30.12.2009. Jos lainataan niin lainataan kunnolla. Sanamuoto korjattu. Katso perustelut tämän luvun kommenteista. Kommentti siirretty ja huutoon vastattu.

----

10.12.2009

Hyvää Joulua, vaitterit!

---

Joulupukin konttiin voi tilata itselleen vaikkapa Kiviharjun, Suikkarin ja Tuomisen toimittaman teoksen 
El Omaan … El Mutahidda – Erään YK-komppanian tarina

Luin sen kyllä jo ennen pikkujouluaikaa ja herkistyin erityisesti Hannu Sarikan ja Markku Pirhosen osuuksista: tuttua stooria tutuilta miehiltä. Kirjassa mennään vuodesta 1979 vuoteen 1993. Lue lisää Kuneitran kojoottien sivuilta: http://www.kuneitrankojootit.org 
---

27.12.2009 

Joulutervehdyksiä tuli vaittereilta ympäri Suomea. Joulusta 1979 on jäänyt monenlaisia muistoja, niin pos 60:n uuden messin joulujumalanpalveluksesta kuin kanuskimessin kabbanaaleista. Kaivan esiin päiväkirjani, miten se joulu oikein menikään?

---

Joulupäivänä sataa vettä. Käyn ruokalan joulukirkossa - en ole varma onko tämä palvelusta vai eksynkö tänne vapaaehtoisesti. Päivä pysyy harmaana. Kämpillä pojat jäävät pelaamaan korttia, kun lähden iltapykälään.

Tapaninpäivänä pyhät alkavat jo kyllästyttää, niinpä tapaninajeluksi sopii hyvin Damasin sepelikeikka. Kanuskimessin joulumenot olivat kuulema kosteat. Tällä kertaa minä en ollut mukana mekkaloimassa.

Arkipäivät tulevat. On kaapelin vetoa ja akkuhommia. Sitten sunnuntain tullen lähdemme Hämyn kanssa sepelikeikalle. Tähän taitaa jäädä koukkuun.

Maanantai on joulukuun viimeinen päivä. Olen varannut itselleni keskuspykälän yöksi, kun vuosikymmen vaihtuu.

Hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä!

Kohti uutta vuotta ---> 1980

Beirut

Damasin Silver Tower -hotellissa Bahsa Streetillä yövytyn yön jälkeen olemme valmiina lähtöön. On keskiviikko 28.11.1979. Otamme Service taxin ja sanomme kuskille että ajeleppa Beiruttiin. Menomatkalle ei tule muita, joten sovimme matkan hinnan näin meidän kesken.

Tokko matka on sataakaan kilometriä, mutta se kestää. Keli vuorilla ei ole kesäinen. Talvi päätti tulla tänään ja kuorma-autoja on tienposkessa kyljelläänkin. Ei meidänkään letukassa ole nastoja alla ja kuski köröttelee hissukseen. Mikäpä kiire tässä. Paitsi, että olemme sopineet tai paremminkin meille on määrätty ilmoittautuminen UN-offiisissa. Sinne pitäisi ehtiä ajoissa. Olemme ilmoittaneet olevamme perillä virka-aikana. Saatammehan ehtiäkin.

Beirutiin suuntautuvat lomamatkat eivät ole kovin yleisiä, sillä kukapa nyt niin hullu olisi että ehdoin tahdoin sinne haluaisi, kun leppoisampiakin paikkoja on tarjolla. Beirut on ollut lomakiellossa, mutta nyt kun kielto purettiin, päätimme heti iskeä.

Tulemme rajalle. Vakavailmeiset miehet tarkistavat papereitamme. Vastaamme jos ymmärrämme kysymyksen, vastaamme toki vaikkemme ymmärtäisikään. Meille kirjoitetaan kolmen päivän viisumi, pitempään emme saa maassa oleskella. Tutkimme valmista paperia ja se huvittaa meitä. Viisumi on kolmelle henkilölle: mr. Kahkonen, mr. Eero ja mr. Puhelinasentaja. Vanhemman vaitterin passimallissa on vielä ammattikin merkittynä. Pohdimme matkustusasiakirjaa hetken. Tuumimme että sillä on päästävä takaisinkinpäin. Niinpä vakavoidumme ja mr. Eero avaa jälleen keskustelun asemapäällikön kanssa, selittää suomalaisen passin merkintöjä. Meille kirjoitetaan uusi viisumi, jossa on pelkästään sukunimiä. Pääsemme rajan yli. Olemme Libanonissa.

Matka jatkuu. Autosta puhkeaa rengas. Sen vaihtoon kuluu aikansa.

Saavumme Beirutiin. Liikenne on tukossa. Syykin selviää pian. Olemme keskellä mielenosoitusta. Väkijoukko velloo ympärillä. Ajatollahin kuvia on joka puolella. Islamilainen vallankumous leviää siis tännekin. Olemme hiljaa taksin takapenkillä. Väkijoukko tuntuu uhkaavalta, mutta onko se. Ei tee mieli mennä kysymään. Ei tee mieli räpsiä valokuvia. Ei tee mieli näyttää naamaansa. Väkeä riittää, väki osoittaa mieltänsä, toivotaan ettei näytä väki valtaansa.

Lopulta tie selvenee edessä. Pääsemme Beau Rivage Hoteliiin, jossa meillä on varaus. Sovimme taksikuskin kanssa paluukyydin ja kaveri lähtee takaisin lumiselle reitilleen. Toteamme olevamme jo pahasti myöhässä sovitusta tapaamisesta. Koska virka-aika on ohi, päätämme siirtää ilmoittautumisen huomiseen. Nyt on aika mennä syömään jotain, sillä meillä on jo jano.

Itä-Beirutiin ei kuulema kannata mennä, siellä on sala-ampujia katoilla ynnä muuta kivaa. Länsipuoli on rauhallisempaa. Emme toki haluakaan mennä itäisiin osiin, riittäköön tämä puoli kaupungista nyt.

Syömme ja tutustumme kaupungin oluttarjontaan. Loppuillan vietämme yökerhomaisessa kapakassa, jossa naiset tulevat pyytämään drinkkitarjoilua. Tarjoilijat täällä ovat pukeutuneet myös käsiaseeseen, se näkyy selkäpuolella kumartelun yhteydessä. Illan mittaan tulee pientä erimielisyyttä siitä, mitä olemme tilanneet ja mistä meidän on maksettava. Asiakas ei välttämättä ole aina oikeassa ja poliisia täällä on turha huudella apuun. Käymme kiivasta keskustelua, jota höystetään sekä suomen- että arabiankielisillä ilmaisuilla. Emme ole kotikentällä, joten on pelattava näillä säännöillä. Kättelemme kapakanomistajan kanssa ottelun päättymisen merkiksi. Hän kättelee vasemmalla kädellä, mutta ele ei ole loukkaava, hänellä vain ei ole enää oikeaa kättä. Vaihdamme sovinnolliset lopputervehdykset ja poistumme Beirutin yöhön.

Tulemme myöhällä hotelliin. Receptionisti välittää meille viestin UN:n paikallisedustajalta. Meitä on etsitty kaikista hotelleista, jo ennen kaupunkiin tuloamme ja sen jälkeenkin. Moititaan, ettemme ilmoittautuneet. Varoitetaan liikkumasta missä tahansa. "Beirut is like wild west". Kehoitetaan ottamaan heti yhteyttä. Mr. Eero soittaa annettuun numeroon ja kuuntelee tyynenä nuhtelut. Meillä on monta hyvää excusea: lunta vuorilla, rengasrikko, mielenosoitus... Sovimme huomiselle tapaamisen.

Aamulla otamme taksin ja menemme UN-toimistolle. Italialaisupseeri pitää meille tunnin turvallisuusesitelmän siitä mitä voimme Beirutissa tehdä ja minne voimme mennä. Meitä kohdellaan ystävällisesti, vaikka ymmärrän, että olemme aiheuttaneet ylimääräistä harmia arkisten sota-askareiden ohessa. Että olisi täällä ainakin kuudentoista eri sotilaallisen ryhmittymän valtaamassa kaupungissa, jossa maan virallinen armeija on lähinnä koulukiusatun asemassa, niin olisi täällä muutakin tekemistä kuin etsiä kolmea suomalaisrauhanturvaajaa jotka jostain kumman syystä ovat saaneet päähänsä tulla lomailemaan tänne toisten työpaikalle. Että miksi ette menneet Avivin Kaktus-baariin tai Eilatin rannalle. Esitelmän jälkeen emme pääse poistumaan YK-rakennuksesta, sillä ulkona on poikkeustilanne. Kadut ovat jälleen poikki, mielenosoitukset jatkuvat. Meneehän se lomapäivä näinkin.

Ilmastoitu talo esikaupunkialueella

Pääsemme kuitenkin lähtemään ihan vielä valoisan aikana. Esitelmät laannuttavat merkittävimmän innon tutustua kaupungin joka kolkkaan. Tieto lisää tuskaa. Pysymme nyt tiukasti länsiosissa, pidämme yhteyden Välimereen lyhyenä. Leveällä rantakadulla näemme vaikuttavan näyn: pitkä autosaattue jossa on isoja ajatollahin kuvia kuvia ajaa vauhdikkaasti eteenpäin. Jotenkin pelottavalta tällainen moottorimarssikin tuntuu, olisikohan vauhti joka pelottaa. Nyt on kuitenkin aika toimia reportterina ja räpsiä kuvia. Tunnen olevani tinttinä maailmanhistorian keskellä: nyt tapahtuu ja minä olen täällä.

Iltakierros on eilisiltaa suppeampi, turvallisuusesitelmä alkaa näköjään vaikuttaa. Näemme UN:n kollegoita, heillä on täysi työvarustus mukana kaupungissakin.

Perjantaina kyytimies saapuu sovittuun aikaan. Nyt mukana kyydissä on meidän lisäksi yksi muukin Damasiin matkaaja, mieshenkilö, oletettavasti syyrialainen. Kiipeämme ylös kaupungista ja pysähdymme ostamaan evästä. Räpsin filmirullan loppuun. Se vain ei meinaa loppua millään. Laskuri on jo yli neljänkymmenen, vaikka rullassa on vain 36 kuvaa. Alan aavistella pahinta. Kameran lainaamisesta on ennenkin ollut jotain harmia. "Laitoin siihen jo filmin valmiiksi..." Eihän se saamarin filmi ole lähtenyt vetämään. Minulla ei ole yhtään kuvaa Beirutista! Reportterimme maailmalla! Varsinainen Tintti!

Laitan filmirullan kameraan. Varmistan että se lähtee kulkemaan. Otan nyt alhaalla näkyvästä kaupungista kuvia.

Beirut jää taakse

Taksi ja sen kuski

Bekaan laakso

Tienoo on luminen, mutta tie on auki. Ilman sen kummempia kommelluksia pääsemme Damasiin ja sieltä Camp Ziouaniin. Lyhyt lomamatkamme on herättänyt jonkinlaista huomiota, mutta nyt kadonneet lampaat ovat palanneet takaisin laumaansa. Joudumme kertomaan matkakertomustamme moneen kertaan. Väritämme ja vähättelemme, valehdella ei tarvitse.

Beirut julistetaan jälleen lomakieltoalueeksi. Ei se ole meidän vika!

---> Itäisten maiden viisaat miehet ja ... -> joulutarina

Marraskuu

- 07.11.2009 -

Kaima heitti kuson että on tullut uusi painos Voitto Kiviharjun ja Teppo Suikkarin teoksesta Taskara, tabloo ja taboné ja muutamia kappaleita olisi saatavilla. Mailasin Voitolle ja kohtapa kirja kolahti postiluukusta - toissapäivänä. Ahmin sen parissa illassa. Opus on oiva sekoitus faktaa ja fiktiota. Olen tunnistavinani sieltä jotain minullekin tuttua tapausta, mutta palaan siihen sitten kun sen aika tulee. Kirjaa voi tilata Voitolta osoitteesta etunimi.sukunimi(a)gmail.com

Mutta nyt takaisin vuoteen 1979.

Marraskuun alussa Golanilla käy vieraita. YK:n Lähi-idän pääkoordinaattori, legendaarinen kenraali Ensio Siilasvuo vierailee FINBATTissa. Samaan aikaan tulee Suomesta kenttäpiispa Remes kyläilemään. Täällä on autoporukassa myös Remes-niminen kaveri ja kaimapojat esitellään toisilleen.

Osallistun papinretkelle Pohjois-Israeliin. Käymme Jordanin alkulähteillä ja Filippuksen Kesareassa. Ja muutamassa muussakin paikassa. Tällä Israelin kierrroksella tulee enemmän taustoja tarinoille ja reissukohteille kuin normimatkoilla. Lopuksi nautimme Genesaretin järvestä pyydettyä Pietarin kalaa. Kyytipoikana on paikallista Maccabee-merkkistä valkoviiniä.

Filippuksen Kesareaa

(lisää kuvia papinretkeltä)

Saan koto-Suomesta kasetti- ja kirjapaketteja. Sisarukset muistavat Suomi-musalla ja tästä eteenpäin sävellahja soi suhteellisen säännöllisesti viestin majoitustiloissa (lisää aiheesta). Myös Suomi-lomalla kävijät pitävät osaltaan yllä Suomi-tietoutta populäärimusiikinkin osalta. Suomi-lomalta tuodaan myös muuta hyvää; HK:n Sininen ja Turun sinappi ovat suosittuja tuliaisia, samoin kuin silli, ruisleipä ja salmiakki. Ja kun Rémy Martin alkaa kyllästyttää, ystävällinen kollega tuo Suomesta pullollisen tikkuviinaa koti-ikävän loitontajaksi.

Saunalla nautitaan makkaraa ja kaljaa. Olut on yleensä heinäkenkää. Saunapolulla toteutan pitkään vaivanneen pakkomielteeni, repäisen sokan irti, heitän metallilieriön menemään ja syöksyn rähmälleni heinikkoon. Muut katselevat sen kummemmin ihmettelemättä - kypsä heittää kaljansa. Löydän tölkin puolilleen vajuneena. Toista en sentään heittänyt.

Toisen kerran samaisella polulla saunasta tullessa Kalle tulee joukon perässä. Ei tule polkua pitkin vaan etenee syöksyillen heinikossa. Äkkiä kuuluu manailua, kello putosi. Miten sen tuolta löytäisi. Katson omaani, puolella joukkueella on samanlainen uutuus Citizen Digi-Ana. Herätykset, tasatuntihälykset ja muut hienoudet. Ei ihan halpakaan uutuus. Iso digitaalinen näyttö ja pieni perinteinen analogianäyttö alanurkassa. Vähän toista kuin Musta Casio. Kello on viittä yli seitsemän ja kohta on pimeää. Miten käy Kallen kellon? Meillä on 55 minuuttia aikaa, totean, menemme messiin ja otamme oluet. Tulemme takaisin niin että olemme tässä ketjussa ennen kello kahdeksaa. Näin teemme. Ketju on valmiina ja ukkoja on muutaman metrin välein Kallen syöksyreitillä. Valmiina, hiljaisuus! Heinikosta kuuluu hämärässä vieno piipitys - tasatuntihälytys. Tämän jälkeen homma on selvää pässinlihaa. Kalle tarjoaa kellonsa löytymisen kunniaksi kaljat messissä.

Kämpillä pelataan korttia. Kun kasino on loppuun pelattu, pelataan laistokasinoa. Kun laistokasino kyllästyttää, pelataan ryöstökasinoa. Kun sekin tuntuu vanhan toistolta, kehitetään näiden pohjalta uusi sovellus, ryöstölaisto.

Tiberiakseen ei ole paha matka ja siellä käydään lyhyillä lomilla. Viestijoukkue vuokraa asunnon Tipukylästä, joten siellä on näppärä yöpyä, koko joukkue kun ei kuitenkaan kerralla ole lomailemassa. Zionin baari tulee suomalaisille tutuksi ja Zion itse oppii nopeasti auttavan suomen kielen.

Keskuspykälälistojen teon helpottamiseksi vedän pitkän vuoron maanantaista keskiviikkoon: olen yhtäjaksoisesti yli kaksi vuorokautta keskuksessa ruokataukoja lukuunottamatta. Julistan aiheesta epävirallisen kilpailun. Hämis on minua kovempi, hän vetää yli kolme vuorokautta putkeen. Viestijoukkueen varajohtaja vääpeli Laakso istuu kapteeni Helasterän kanssa aamiaispöydässä, kun Hämis keskuspykäläänsä jo ilmeisen kypsyneenä sekoilee sanoissaan kuulutuksessa. Helasterä heittää, että mieshän tarvitsee ylimääräistä harjoitusta. Laakso toteaa siihen lakonisesti, että se on istunut jo siellä kolme päivää.

Ensimmäinen FINBATTin mitaliparaati Golanilla järjestetään 23.11.1979. UNDOFin itävaltalainen komentaja eversti Greindl jakaa meille UNDOF-mitalit.

Mitaliparaatipäivä 23.11.1979

Olemme Eeron ja Paakun kanssa tehneet lomasuunnitelmia. On taas aika lähteä. Diakonin kyydissä pääsemme Damasiin. Sieltä matka jatkuu ---> Beirut

Lokakuu

"Tänään on YK:n päivä. Meille jokainen päivä on YK:n päivä. Taakse poistu!" Komppanianpäällikkö avaa päivän räväkästi käskynjaolla.

Niinpä. Arki on taas asettunut uomaansa. Sulkeisetkin ovat virkistävää vaihtelua. Asennamme sähköjä, kunnostamme ja asennamme puhelimia. Kirjastokin saa puhelimen. Kirjasto on varsin vaatimaton, sekä tilana että valikoimaltaan. Vanhan muuten katottoman rakennuksen nurkassa on katettu tila. Syyssateiden aikana kosteutta on liikaa. Kirjavalikoima on suppea ja satunnainen, uutuudetkin ovat vuosien takaa. Mutta tuleepahan luettua jotakin, johon muuten ei ehkä tulisi tarttuneeksi. Otan nyt lainaan Miehuuskokeen ja Postimies Purasen tapauksen.

Syksyn sateiden virkistämää maisemaa. Kirjasto keskellä kuvassa.

Olen varmaan ahkerimpia kirjaston käyttäjiä ja hoidan epävirallista varadiakonin virkaa. Se tarkoittaa, että diakoni antaa minulle kirjaston avaimen silloin kun itse on lomilla tai muuten estynyt. Mainostan itseäni varadiakonina: "Kertokaa minulle murheenne ja kun kerron teille omani, teidän murheenne tuntuvat mitättömiltä."

Sulkeisia, asetarkastuksia ja nyrkin hälytyksiä pidetään silloin tällöin. Keskuksessa riittää yöpykäliä peräkkäisiksi öiksikin. Keskuspykälän lisäksi joutuu vuorollaan myös porttivartioon. Vartiovuoroihin osallistuvat alempiarvoiset sotilastyöntekijät jääkäreistä kersantteihin, ylemmät sotavirkailijat ylikessusta ylöspäin hoitavat PU:n eli DO:n, Duty Officerin hukeja.

Saan kirjeitä Suomesta ja kirjoitan takaisin. Pelaan Hannun kanssa kirjejätkänsakkia. Siirtovälit ovat sen verran pitkät, että keskittyminen häiriintyy - selitystä sille että taidan olla häviämässä tämän pelin. Barbaralle kirjoitan englanniksi, britit kun eivät suomea ymmärrä. Kirjeenvaihto on hankalaa kielellä, jota ei oikein hallitse, vaikka koko joukkue avustaa. Tästä syystä tyyli on hieman kirjavaa ja ilmaisu kärsii. Tällainen ei tunnu luontevalta ja päätän toistaiseksi hylätä englannin kielen kirjallisessa ilmaisussani, joten se siitä kirjeenvaihdosta sitten. Olin nimittäin koulussa saksanlukija (älä suotta kysy osaisinko kirjoittaa yhtään paremmin jos Barbara olisikin Hannelore). Mutta englanninkielisen puheilmaisun kehittämisen vuoksi käymme väliin pitämässä priifinkiä kanuskien messissä.

Saan Israelin reissun diakuvat. Iltaisin katsellaan vuorollaan aina itsekunkin uusia kuvia. Ja väliin vanhojakin. Loppukuusta tulevat jo Kyproksen reissukuvatkin.

Kotiteatteri. Heikki ja Härski* katselevat kaitafilmiä.

* Ei pidä sekoittaa Härskiin pos. 60:llä. Härski on yleinen etunimi, jota poikalapsille kasteessa annetaan Pertti Pasasen luoman sankarihahmon mukaan.

Viestin saunan kattoa laitetaan. Se tehdään kreivin aikaan, sillä kunnon sadekausi alkaa. Leiri alkaa tuntua Macondolta. ("Macondossa sataa aina". Huomautus tulevaisuudesta: kirjoittaja ei ole vielä lukenut Gabriel Garcia-Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyttä, joten hän ei voi tietää Macondosta mitään. Tämä ei suinkaan ole ainoa tämänkaltainen ristiriitaisuus, joita hänen teksteissään esiintyy.)

Sataa siis päivätolkulla. Ukonilmat on mahtavia. Keskuksen ikkunasta katselen, kun salama iskee kerta toisensa jälkeen parin sadan metrin päässä olevaan kanadalaisten mastoon. Tulitus on hurjaa. Kipinät sinkoilevat mastosta kerta toisensa jälkeen eikä kauan tarvitse odottaa seuraavaa. Katselen keskusta ja toivon ettei kukaan saa päähänsä ryhtyä soittelemaan. Ei saa. En varmaan uskaltaisi tarttua johtoon tällä ilmalla.

Zivani vai Macondo

Pioneereilla on paljon töitä, kun aluetta rakennetaan. Olemme välillä pioneerien apuna. Upotan kaivurin mahaansa myöten märkään maahan, joten apuni taitaa jäädä miinusmerkkiseksi. Vitsailemme etelän lämpimistä maista, kauas taakse jäivät jo heinäkuun helteet. Niiskutan nuhassa ja nautin rommini kuumana. Kuulemme uutisia, että meinaavat ottaa meiltä 15 mk päivärahasta pois; ns. hiekkalisä, joka on Siinain peruja, jää pois vuoden alusta. No, ei täällä todellakaan hiekka pölise, mutta enpä tiedä ovatko olosuhteet sen helpommat. Skorpionien aika on ohi, nyt liikkuvat kilpikonnat ja joskus näen siilinkin.

Välillä joutuu tiskivuoroon, sillä keittiön tiskikone on rikki. Kovin työ on silloin kun 130:lle äijälle on tehty makaronilaatikkoa, jonka jämät juuttuvat tiukkaan alumiinivuokiin, ja tuskin puhdistuvat teräsvillalla ja hiomapaperillakaan. Lohtuna on, että keittiölle on palkattu kaksi paikallista naista, joista toinen on nuori ja erityisen kaunis - tiskihukikaan ei tunnu pahalta. Eikä aina toki ole makaronilaatikkoa - joka on muuten herkkuani, vaan täällä on todella hyvää ja monipuolista ruokaa tarjolla. EHK:n kokit ovat siviilissä ravintolakokkeja ja osaavat hommansa. Se alkaa näkyä jo vyötäröllä. Tiskivuorossa ollessani jemmaan keittiöltä herkkuja viestin saunan jääkaappiin. Kanaa on usein ja kana on herkkuani. Illalla tiskin jälkeen vetelemme saunalla Kettusen kanssa muutaman kanankoiven iltapalaksi.

Aloitamme Paakun kanssa aamulenkit. Käymme ennen herätystä vetämässä ehkä vajaan vitosen. Välillä diakoni liittyy seuraamme.

Joku, kenties Helluntaiherätys, on lahjoittanut pataljoonaan hengellisiä kasetteja. Ihastumme Niilo Yli-Vainion ilmaisuun. Niilo osaa sanoa sanottavansa elävästi ja käyttää mahtavia kielikuvia. "Niilo kun lähtee niin töppöset vain jää, se ei kestä atomisekuntiakaan..." Yhtä paljon ei tosin innosta Niilon kannanotot YK:n toimintaan pyhässä maassa: "...suomalaisten luut vaalenevat Siinain hiekassa...", mutta emme anna pienten mielipide-eroavuuksien laimentaa suhdettamme, varsinkaan, kun tältä osin profetia ei näytä toteutuneen. Kuuntelemme Niiloa kämpillä, viestihuollossa, saunalla. Ihan kaikki eivät innostu Niilosta samalla tavoin ja joudumme rajoittamaan harrastustamme. Joku kummastelee kuinka moiset jutut jaksavat viihdyttää maallisen suruttomia kavereita. Kypsyminen vaan nyt ilmenee niin monella eri tavalla.

"Saunapolku ilman saunakaljojen kanssa polulla astelevaa faitteria on kuin syysmyrsky ilman salamoita."

---> Marraskuu

Kypros

Aamulla menemme Damasin lentokentälle. Donna Summer takoo edelleen päässäni hottiatuota. Ja ennen pitkää laskeudumme Kyprokselle Larnacan kentälle. Olemme Hannun kanssa hyvien matkaoppaiden seurassa, sekä Väiskillä että Veksillä on saaresta pitkä moniotteinen kokemus. Olemme siis Saarella. Jassu!

Lentoasemalta menemme bussilla kaupunkiin. En meinaa löytää bussin ovea, kun se on väärällä puolella. Kyproksella on vasemmanpuoleinen liikenne. Meillä on yöpaikka Larnacassa etukäteen varattuna, olemme perhemajoituksessa. Aamulla syömme aamupalaa yhdessä perheen kouluun lähtevien lasten kanssa.

Tiistaina otamme Larnacasta vuokra-auton. Siinäkin on ratti väärällä puolella. Eikä täällä kirjaimistakaan ottaisi tolkkua, jos ei matematiikasta jotakin muistasi: alfa, beetta, gamma, delta ... ööö ... omega. En tuppaudu kuskiksi vaan annan mieluusti kokeneempien vasurien ajaa. Menemme Nicosiaan ja asetumme Churchill-hotelliin. Väiski ja Veksi esittelevät vanhoja palvelupaikkojaan. Suomalaiset YK-miehet lähtivät täältä 1977 muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, täällä palvelee alle kymmenen MP:tä. Käymme saunomassa suomalaisten sotilaspoliisien kanssa. Kiertelemme kaupungilla ja epämääräisemmillä kujilla. Kyproslainen Keo-olut maistuu hyvältä. Maistamme myös makeaa viiniä Commandariaa, joka sopii mainiosti juustojen kanssa. Ja sopii se vaikkei sattuisi juustojakaan olemaan. Myös Brandy souriin tutustun, se on paikallisesta brandystä sekoitettu aperitiivi, joka maistuu ilman apettakin.

Olemme kreikkalaisella puolella ja kaupunkia halkoo vihreäksi linjaksi nimetty linja, joka erottaa kreikkalaisen ja turkkilaisen puolen. Checkpointilta pääsee yli näyttämällä YK:n id-korttia. Kyproksella vierailevia muiden toimialueiden YK-miehiä on kielletty käyttämästä id-korttiaan tämän rajan ylitykseen. Hyvin se kuitenkin kelpaa. Vierailemme turkkilaisella puolella sen aikaa että syömme siellä jäätelöt. Muistoksi minulle jää vaihtorahana turkkilainen seteli. Sillä on vain muistoarvo. Kyproksen - siis kreikkaisen puolen - valuutta on Kyproksen punta, jonka arvo on noin 12 markkaa, se on siis iso raha, tämä ei. Minua hieman jännittää luvaton vierailumme, mutta rauhoitun kun saarella palvelleet vaitterit eivät pidä tätä rikettä minään.

Keskiviikkoaamuna suuntaamme kohti Limassolia Troodos-vuorten kautta. Lupaan tarjota perillä jotakin syntymäpäiväni kunniaksi. Troodos on Kyproksen suurin vuoristo ja saaren korkein huippu sijaitsee jossain siellä.

Näkymät ovat paikoin vaikuttavat. Iloitsen etten ole kuljettaja. Silti tuntuu hurjalta istua "kuskin paikalla" ilman rattia.

Limassolissa nautimme hyvää liharuokaa. Viinituntemukseni on vähäinen ja viinikokemukseni rajoittuu lähinnä hintaprosenttisuhteeltaan kilpailukykyisiin makeisiin vatsahermoja ärsyttäviin tuotteisiin. Olen hieman ylittänyt laajentaa tajuntaani, mutta sisimmässäni pidän viinin nauttimista ruuan kanssa teeskentelevänä hienosteluna. Commandaria ei sovi nyt ruokaviiniksi, minua opastetaan. Joku seurueestamme valitsee viinin. Asiantuntevasti. Koen valaistuksen. Viini istuu todella hienosti yhteen lihan kanssa. Tämä ei ole hienostelua. Tämä on hyvää. Nautiskelua, herkuttelua.

Kiertelemme kaupungin kujilla ja kabareissa. Käymme Marjan baarissa. Marja puhuu suomea, hän on ollut naimisissa suomalaisen kanssa ja asunut Suomessa. Täällä on monta hänen kaltaistaan Suomen tuntijaa.

Tutustumme lähiympäristöön, käymme mm. Akrotirissa, jossa on brittien tukikohta. Englantilaiset ovat olleet täällä sotilaina useammassa roolissa, sekä UN:n että UK:n lipun alla. Rooli ei aina ole tainnut tulla selväksi, sillä paikalliset eivät kuulema pidä heistä. Nimittelevät ilkeästi...

Matkalla Akrotiriin - antenneja ja suolaa

Emme oikeastaan enää tarvitse autoa Limassolissa. Loppuviikosta Hannu ja Veksi vievät pirssin takaisin Larnacaan ja palaavat bussilla. Väiskin kanssa kulutamme päivää Makarios streetillä levyjä soitellen ja biljardia pelaten.

Loma kulkee kohti loppuaan. Aikaa vietetään mm. naapurin baarissa ja kaupungin eläintarhassa. Maanantaina ajamme servicetaxilla Larnacaan ja lennämme Damasiin. Sieltä matkaamme 60:lle. Tiistaina palaan lomalta Camp Ziouaniin.

(lomakuvia)

...jatkuu... --> Lokakuu Camp Ziouanissa

Camp Ziouani

Camp Ziouanissa rakennetaan ahkerasti syksyn aikana. Parakkeja pystytetään, sähköjä asennetaan ja leirin teitä kunnostetaan kestämään talven kurakelejä. Meille tärkein talkooprojekti on viestin sauna, jonka tuunaamisessa kuluu monet vapaahetket.

Kyllä muutakin ehditään iltaisin tekemään. Käymme kanuskien elokuvissa. Ahkerat valokuvaajat saavat paluupostissa filmirullan toisensa jälkeen paperikuvina tai dioina. Moni hankkii kaitafilmikameran ja leffat pyörivät omassa luukussa.

Harrastan kirjeenvaihtoa, jota voi ajoittain ahkeraksikin kutsua. Saan postia kotoa ja kavereilta Suomesta. Myös jo kotiutuneitten vaittereiden kanssa vaihdellaan kuulumisia. Ja joidenkin lomatuttavuuksienkin kanssa on aikaa kirjoitella.

Vakituinen virka on keskuksessa ja viestin tiloissa. Välillä käydään vierailulla rajan takana. Sitten pitää tietysti hoitaa kertyneitä lomia pois päiväjärjestyksestä. Paakun kanssa syntyi briifinkiveljeys Siinain purkuporukassa. Syyskuisena perjantaina lähdemme yhdessä lomalle Iippo-puolelle.

Israelia ristiin rastiin

Lomakuljetuksella pääsisi Aviviin asti. Menemme Natanian kaupungiin, joka on Välimeren rannalla Tel Avivin pohjoispuolella. Hotelleja, hiekkarantoja ja katukuppiloita. Eikä ole kylmä yölläkään, mikäpä täällä on hengaillessa.

Seuraava päivänä matkaamme pohjoiseen, Haifaan. Haifa on satamakaupunki, jota jonkinlaisella rinnemetrolla pääsee katselemaan ylempääkin. Käymme jopa taidenäyttelyssä, mutta sitten rantakatujen kapakat vetävät puoleensa. Kadulla kuuluu kovaa mölinää ja naureskelemme metelin pitäjille. Kun mekkaloiva joukko tulee lähemmäs erotamme älämälööstä kielen: suomalaisia merimiehiä! Liitymme joukkoon ja kohta kaverit kutsuvat meidät laivalleen. Mikäs siinä. Satamavahti kyselee kortteja ja tutkii sinisiä ID cardejamme. Ei hyväksy. Emme astu laivaan. Jäämme tutkimaan Haifaa.

Haifa hämärtyy

Veri on levoton ja on paljon nähtävää. Emme siis ole kuin yhden yön paikassaan, sunnuntaina lähdemme taas etelään päin. Köröttelemme bussilla Jerusalemiin asti. On niin hikikin. Majoitumme kaupunkiin ja lähdemme hengailemaan. Urputusmuuri (tunnetaan paremmin nimellä Itkumuuri) ainakin on nähtävä. Kauppiaita on joka puolella. Minä en ole vielä täysin rutinoinut täkäläiseen kaupankäyntiin vaikka olenkin Damasin basaareilla käynyt harjoittelemassa. Jotenkin tuntuu että olemme nyt arabien tai palestiinalaisten alueella, vaikka tienneekö tuon varmaksi. Arabiaa kirjoitetaan pyöreästi ja hebreaa kulmikkaasti. Kummastakaan ei ymmärrä mitään, vaikka tietäisikin että niitä luetaan oikealta vasemmalle.

Tiellä Jerusalemiin

Istumme nyt joka tapauksessa palestiinalaiskauppiaan takahuoneessa. Kaveri uskoo pystyvänsä myymään meille lampaannahkaiset liivit ja me vakuutamme että ilmankin pärjätään. Puhumme englantia. Emme puhu hyvin mutta puhumme pitkään, hyvin pitkään. Välillä puhumme keskenämme suomea.

Meille tarjotaan teetä, mutta silti suuta alkaa kuivata viimeistään kahden tunnin väittelyn jälkeen: rääli, bikääm, cheap, expensive. En ole ihan varma mitä olemme ostamassa ja millä hinnalla, mutta kaupat on kaiken aikaa aivan syntymäisillään. Kauppias tarjoaa lopulta oluetkin, kun janoisempi meistä meinaa lähteä jo pois. Kaupanteko jatkuu. Kolmen tunnin kaupanteon jälkeen horjumme ulos vapisevin jaloin. Meillä on kolmet lampaannahkaliivit. Kauppiaalle jäi minun kelloni. Luultavasti hän sai rahaakin. Lopulta hän yritti veloittaa tarjoamansa oluet, ainakin osan niistä. Olemme väsyneitä, mutta onnellisia siitä että tämä on vihdoin ohi. Emme osta enää mitään, osaamme jo kieltäytyä tylysti.

Yön yli nukuttuamme matkaamme pohjoiseen, suuntana Tel Aviv. Ainakin rantakatu, Hayarkon Street ja Kaktus täytyy nähdä. Yövymme hotelli Maximissa, sieltä lähtee tiistaisin lomakuljetuskin takaisin Golanille. Tiistaina toiviomatkat on tehty ja levänneet soturit matkaavat kohti leiriään.

Camp Ziouani

Keskiviikkona 26.9 on rotaatiolento - kypsät kotiutuvat ja hiutaleet saapuvat. Viestijoukkueesta vaihtuu monta kaveria. Perjantaina viestin sauna alkaa jo olla kuosissaan ja pidämme kenraaliharjoitukset. Lauantaina 29.9 on saunan viralliset avajaiset. Se on Camp Ziouanin läyhyin sauna.

Karun ulkokuoren sisällä on lämmin kiuas

Mutta kauan ei voi levätä laakereillaan, sillä onhan meillä velvollisuudet hoidettavanamme. Minulla on edelleen pitämättömiä lomapäiviä ja ne on yritettävä pitää ajallaan. Siispä suuntaan sunnuntaina rajan taakse ja liityn kuuskymppisellä Väiskin, Veksin ja Hannun matkaseuraksi.

Donna Summerin tuore hitti Hot Stuff soi lujaa Damasin diskossa, kun syyskuu vaihtuu lokakuuksi.

Lokakuinen lomareissu -> http://vaitteri.blogspot.com/1979/10/kypros.html

Siinain hiekalta Golanin kukkuloille - kerran vielä pojat

(otsikko lainattu Kimmo Vainiolta, ks. linkki)

Puoli seitsemältä aamulla lähdemme ajamaan kohti Golania. Tällä kertaa minä olen kuskina. Passatissa on lisäkseni Eero ja Paakku viestijoukkueesta sekä komppanian äiti, Ari Hilden. Saattueessa on useampia autoja.

Lähtö Siinailta

Ensin ajelemme kohti Siinain niemimaan eteläistä kärkeä. Sitten alkaa nousu kohti Eilatia Siinain itärantaa myötäillen. Eilatiin on matkaa noin viisisataa kilometriä. Ei reitillä merta näe kuin ajoittain, tylsää nukuttavaa hiekkaa on maisema pääosin. Mutta joissain kohti tie kiemurtelee meren partaalla vuorenrinteellä. Tällaisessa kohdassa vuorenrinteen peittämän mutkan takana on yllättäen Israelin sotilashelikopteri, joka on juuri nousemassa tien vieressä olevalta levennykseltä. Hidastan voimakkaasti mutta silti tuntuu kuin auto kopterin lapojen ilmavirrassa nytkähtäisi mittansa verran sivulle päin. Tiellä pysymme kuitenkin, mutta kokemus on virkistävä.

Lämmintä on. Paita on märkä. Taukoja pidetään, Eilatissa käydään syömässä ja muualla pysähdellään muuten vain: Kuollut meri, Jeriko, Tiberias.

Kuollut meri

Jeriko

Ilta jo pimenee ja viilenee, kun Tiberias jää taakse ja aloitamme nousun Golanille. Teemme matkaa myös korkeussuunnassa: Kuollut meri on maailman matalin luonnonmukainen paikka ja yli neljäsataa metriä merenpinnan alapuolella, Golanin ylänkö on jopa kilometrin korkeudella merenpinnasta. Tie kiemurtelee ylös koilliseen Genesaretin järveltä. Kaupunki ja tiet näkyvät valopisteinä jostain alhaalta. Näkymä on vaikuttava.

Saavumme Camp Ziouaniin. Olemme olleet matkalla reilusti yli kellonympäryksen ja viimein pimeä osuus alkoi tuntua jo raskaalta. En kyllä ennen ole yhden päivän aikana tällaista matkaa ajanutkaan. Mutta Zivani on tällä kertaa paljon tutumpi paikka kuin edellisellä saapumisella - kotina tätä on nyt pidettävä.

Camp Zivanin syksyä -> http://vaitteri.blogspot.com/1979/09/camp-ziouani.html

Convoy Siinaille

Materiaalia siirretään Siinailta Golanille. Näissä kuljetuksissa ajetaan yhteensä matka, joka vastaa kymmentä kierrosta maapallon ympäri. Eikä yhtään kolaria satu.

Minua jäi hieman vaivaamaan turhan vähillä ansioilla saatu "Siinain mitali". Niinpä kun tilaisuus avautuu, lähden mielelläni paikkaamaan puutetta. Kohta viimeisetkin suomalaiset lähtevät Siinailta pois, on siis korkea aika mennä siellä käymään.

Tiistaina 4.9 lähden Siinaille purkukomennukselle convoyn mukana. Aamupäivällä teemme vielä Takamäen kanssa puhelinasennuksia Zivanissa, mutta iltapäivällä vaihdan ne reissuhommiin. Hävittäjäksi kutsutussa kuormapelissä on tuttu miehitys: Nuutinen 60:ltä ja Laine 67:lta. Autoja saattueessa on useita.

"Hävittäjä" miehistöineen valmiina lähtöön.

Välillä vaihdetaan kuskia. Jerikossa pidetään lepotauko. Eilatiin pysähdytään yöksi. Keskiviikkoaamuna matka jatkuu Siinain eteläkärkeä kohti. Ennen iltaa olemme perillä Abu Rudeisissa, sehän tuntuu melkein kotikylältä.

Ajovuoro minulla Ofirasta ylöspäin kohti edesmennyttä toimialuetta.

Laiva on lastattu... Laine ja Nuutinen jatkavat ajourakkaa, minä jään purkuporukkaan.

Aluksi olen Zenimassa ja heitän ahkerasti sekä keskuspykälää että vartiopykälää. Zenima ei alueena ole minulle täysin tuttu ja ensimmäisen yöpykälän alussa kaveri sanoo, että älä mene ihan lähelle Akia, vartiokoiraa. Kierrosvartio on kolmesta kuuteen enkä ole virkeimmilläni. Yht'äkkiä huomaan tuijottavani silmiin julmetun näköistä sotakoiraa - siis tähän minun ei pitänyt mennä. Peräännyn hätäisesti ja sotkeennun jalkoihini, koira tulee päälleni. Ei, ei tulekaan, liekanaru loppuu ja hurtta jää julmasti haukkumaan minua puolen metrin päähän naamastani. Adrenaliinitasoni pomppaa, nyt olen täysin hereillä. Vetäännyn ja jatkan kierrostani. Seuraavalla rundilla osaan jo reitin. Housussani on palkeenkieli, mutta iholle asti koira ei päässyt tai ei vain halunnut.

Perjantaina viedään lasti Rudeisiin ja sillä reissulla minä jään sinne. Purkukomennuksen loppuajan olen Rudeisissa ja päiväohjelma vakiintuu. Täällä teemme päivät purkuhommaa eikä pykälävuoroja ole ollenkaan. Illat on vapaata saunomista sekä olut- ja konjakkivarastojen tyhjentämistä. Välillä käydään Supatuvalla uimassa tai Zenimassa muilla asioilla. Päivisin tehdään ahkerasti töitä, että uuden convoyn saapuessa meillä on tarjota siihen lastattavaa.

Eräänä aamuna havahdun siihen, että tuntuu jotenkin epätasaiselta. Avaan silmäni ja herään. Kävelen taas unissani. Läpsyttelen hiekkaa pitkin vain sandaali toisessa jalassani. Ilmankos tuntuu epätasaiselta. Aurinko on nousemassa, Ruttukylä nukkuu vielä. En ole onneksi kävellyt kovin kauas, osaan helposti takaisin. Nolottaa, mutta eipä ollut ensimmäinen kerta kun vaeltelen unissani. Onneksi ei ole miinakenttiä vieressä.

Välillä käydään uimassa Supatuvalla.

Tehtävämme on ohi. Keskiviikkona 12.9 lähdemme aamulla aikaisin ajamaan kohti Golania. Viimeisetkin suomalaiset poistuvat Siinailta, kun kapteeni Helasterä luovuttaa Zeniman ja Supatuvan 23.9.1979.

Siinai on nyt luovutettu alue. Suomalaisilta jää sinne vain muistomerkki.

Paluu Kollaalle -> http://vaitteri.blogspot.com/1979/09/siinain-hiekalta-golanin-kukkuloille.html

FINBATT UNDOF

Tähän mennessä tapahtunut:

Iran vetää maansa sisäisten tapahtumien vuoksi rauhanturvapataljoonansa pois Golanilta. Suomelta pyydetään osastoa Golanille Siinalla olevasta pataljoonasta. FINCOY alias Osasto Ilva alias Kolmas Veljes siirtyy Golanille 15.3.1979 ja miehittää iranilaisten jättämän alueen eteläosan. FINCOY on operatiivisesti UNDOFin alainen, mutta organisaationa kuuluu edelleen UNEFiin. UNDOFin toiminta-alueen "AOS" - Area of Separation - Israelin ja Syyrian välisellä rajalla ulottuu pohjoisessa Libanonin rajalta etelään Jordanian rajalle.

28.8.1979 FINCOY ottaa vastaan AUSBATTilta loput 60-sarjan asemat. Nyt suomalaisilla on jo 16 vartioasemaa. Siirrot Siinailta Golanille tehtään pääosin 28-30.8.1979.

1.9.1979 pidetään Camp Ziouanissa vaihtoparaati, jossa vastuu siirtyy suomalaisille, YKSV 13:lle, joka valvoo alueen eteläistä osaa. Pohjoisessa alueen valvomista jatkaa itävaltalainen pataljoona.

YKSV:n komentajana on edelleen eversti Seppänen. Suomalaisten vahvuus Golanilla on nyt kasvanut 155 miehen komppaniasta yhteensä 390 miehen vahvuiseksi (tässä on kyllä mukana

myös Damasissa oleva erikoisosasto). Näistä Esikunta- ja huoltokomppaniassa Camp Ziouanissa on 140 äijää plus tietenkin lisäksi esikunnan kerpat 26. Arolla Syyrian puolella rajaa 1. Jääkärikomppaniassa on 123 miestä ja 2. Jääkärikomppaniassa on 95 miestä. Naisia täällä ei ole. Vahvuus on merkittävästi pienempi kuin 550 miehen Siinain pataljoonan vahvuus. Syyskuun aikana tehdään kuitenkin vielä Siinailla siirtotöitä, joihin miehiä tarvitaan. Sen jälkeen jäljellä ovat vain nämä 390.

- 26.9.2009 -

Havahdun että edellisissä kirjoituksissani olen mahdollisesti antanut epätäsmällistä tai kenties väärääkin faktatietoa FINCOYn ajasta. Muistiin ei voi luottaa enkä kaikkea ole tiennytkään. Päätän hakea käsiini Kimmo Vainion kirjan Siinain hiekalta Golanin kukkuloille. Kirja on loppuunmyyty, eikä sitä ole Helsingin kirjastoissa. Siispä vierailen Eduskunnan kirjastossa, josta opus löytyy. Yliluutnantti Vainio oli OPSin upseerina ja mikäli muistini ei jälleen kerran petä, hän oli mukana siinä samassa Passatissa, jolla minä matkasin ensimmäisen kerran Siinain hiekalta Golanin kukkuloille.

Lähdetietoa:

Siinain hiekalta Golanin kukkuloille, Yhdistyneiden Kansakuntien suomalaisen valvontajoukon historiikki, Kimmo Vainio, Jyväskylä 1994, Gummerus Kirjapaino Oy

YK:n SUOMALAINEN VALVONTAJOUKKO 13, Finnish Battalion on Golan Heights, NR.1 May 1980, toimittaja Hannu Pesonen

http://picasaweb.google.com/vaitteri.kahkonen/YKSV13FINNISHBATTALION#

Eversti Pertti Seppänen in memoriam

http://picasaweb.google.com/vaitteri.kahkonen/EverstiSeppanenInMemoriam#

Mutta palatkaamme jälleen takaisin Kollaalle ja vuoteen 1979.

Jossakin on tehty vakava virhe, sillä läyhyparaatin yhteydessä 1.9 jämät pamahtaa minullekin. Olenhan ollut sopivasti aina poissa kerppojen silmistä, joten erehdys on helppo ymmärtää. En ole enää PTE vaan CPL. Positiivisena puolena tässä on palkkaluokan korotus. Arkinen tehtäväni on keskusryhmän johtaminen. Ryhmään kuulun ainakin minä itse.

Saan jälkikäteen myös mitalin joka näyttää myönnetyn minulle jo 6.8.1979. Se on UNEF -mitali, sillä vaikka olen UNDOF-alueella ollutkin, olen ollut organisatorisesti UNEFin alainen. Toki suurin osa UNEF-mitalin saajista on viettänyt aikaansa Siinain hiekalla huomattavasti minua enemmän. Tuntuu että etten aivan täysillä tätä mitalia ansaitsisi, olen ikäänkuin vielä Siinailla käynnin velkaa. Onneksi tilaisuus velan lyhentämiseen järjestyy piankin.

Kun juhlat on juhlittu alkaa taas arkinen aherrus. Keskusta pyöritetään ja siinä sivussa tehdään sähköasennuksia uusiin parakeihin, puhelinverkkokin piilotetaan maan alle niin ettei se enää näytä hämähäkin verkolta. Tekemistä on paljon, sillä elintasovaatimuksemme on edeltäjiämme korkeammalla tasolla. "Viestijoukkue rakentaa ja ylläpitää pataljoonan johtamisessa tarvittavat puhelin- ja radioyhteydet, hoitaa viestiliikenteen kotimaahan ja voimakonetoiminnan sekä viestikorjaamossa suorittaa oman alansa korjauksia erittäin suurella ammattitaidolla, jota on tarvittu koko UNDOF:n alueella. Lisäksi joukkueen alaa ovat sähköasennukset." Näin hienosti komppanianpäällikkö majuri Mäkeläinen kiteyttää tehtävämme. Haluan tähän vielä lisätä, että joukossamme on myös Lähi-idän parhaaksi tiedetty kylmäkoneasentaja, Nakki. Työtä tehdään sotilasarvoihin katsomatta, viestijoukkueen johtaja sot.mest Takamäki käyttää ruuvimeisseliä siinä missä pojatkin. Mieleen tulee Siinain aikaisen joukkueenjohtajan slogan: "Viesti ei ole aselaji vaan tieteenhaara".

Vakituinen työpaikkani on korituoli ja käden ulottuvilla on Ericssonin käsivälitteisiä keskuksia, joihin on yhteensä kytketty noin sata linjaa. Rajantakaiset yhteydet hoidetaan linkeillä. Lisäksi keskukseen saa yhteyden radiolla. Puhelimia on toimistoissa, vartiopisteissä, työpisteissä, majoitustiloissa. Tarvittaessa keskusmies kuuluttaa puhelun, kaiuttimia on esikunta-alueella siellä täällä. Aamukuudelta kuulutetaan herätys ja kerrotaan päivän keskeisiä faktoja: viikonpäivä, päivämäärä ja lämpötila. Joskus kuulutuksissa sattuu kaikenlaisia kömmähdyksiä, joiden seurauksena keskuksen läpät alkavat tippua ja PU saattaa käydä tarkastamassa keskusmiehen kunnon.

Keskuksen vuorokausi on jaettu neljään jaksoon: aamupykälä aamupalasta lounasaikaan, päiväpykälä lounaasta päivällisaikaan, iltapykälä päivällisestä iltayhdeksään ja yöpykälä siitä aamuun asti. Yöpykälässä saa nukkua, mutta niin kevyesti että on valmis tarvittaessa hoitamaan tehtävänsä.

Keskusryhmänjohtaja laatii keskuspykälälistan. Se ei ole helppo tehtävä silloin, kun porukkaa on lomilla, ja pienen joukon toimenkuva uhkaa muuttua yksipuoliseksi. Koko viestijoukkue osallistuu vapaaehtoisesti pykälänpyöritykseen. Vanhan vääpelinkin saa silloin tällöin vapaaehtoisesti yöpykälään, kun vain jaksaa neuvotella.

"Finbatt. Yhdistän."

Mutta vielä ei ole aika astua tasaiseen arkeen. Osa porukasta on Siinailla purkuhommissa ja sinne tarvitaan täydennystä. Olen valmis lähtemään.

Convoy Siinaille -> http://vaitteri.blogspot.com/1979/09/convoy-siinaille.html

Position 60

Sunnuntaina 8.7 lähden taas kuuskymppiselle. Komennus ei ole vastentahtoinen vaikka äkkinäinen niin voisi luulla. Esikunnan ja arokomppanian välillä on eroavuuksia vähän kuten pääkaupungin ja provinssin välillä. Eroavuuksia on esim. mukavuuksissa - esikunnassa on parhaat ravintolakokit, arolla kokkeja saattoi olla moneen lähtöön (meillä on hyvä!), esikunnassa on hieman enemmän varuskuntamaista, arolla on ellun kanan vapaus - tässä totuuksia ja osatotuuksia. Lisäksi on vielä muistettava että tässä vaiheessa on vasta FINCOY, siis yksi suomalainen komppania jakaantuneena molemmin puolin rajaa.

Kuuskymppinen ja ja sen miehistö ovat tuttuja ja hyväksi havaittuja. Rajan takana olemisessa on määrätty vapaudentuntunsa, sinne ei kerpat huomaamatta tule, eivätkä iltaisin rajan sulkeuduttua ollenkaan. Jumalan selän takana täällä ollaan - siis suojassa ;-)

Asema 60:n arki ja pyhä pyörivät toisiinsa sekoittuen. Jotkut lähtevät lomille, joku Suomeen asti. Pykäliä pyöritetään sillä miehityksellä mikä milloinkin on. Välillä jalla kaataa porukkaa ja loput vetävät tiukemmin rinkiä. Kun tulee tiukka paikka, kokkikin jättää kauhanvarren ja tarttuu kivääriin. Aseman oma vartiopaikka on miehitettynä 24h. Päivävartio ja partio toimivat vain valoisaan aikaan. Arskaan ja paavoon ajetaan lantikalla parin kilometrin päähän päällystettyä, mutta erittäin kaitaa tietä. LV-radion kestävyyskin tulee testattua, se kestää ainakin kahdeksankympin vauhdissa uloslentämisen kun kuppaisella tiellä auton takaovi lentää auki.

18.7.1979 on mitaliparaatipäivä. Sitä varten harjoitellaan. Kapteeni Rautavaara tarkastaa. Mitalinsaajat ovat 60:ltä, 67:lta ja 68:lta. Taustalla vasemmanpuoleinen rakennus on "viestimaja". Siellä asumme Härskin kanssa. Etuvasemmalla näkyy vielä lentopallokentän nurkkaa. Kun elo-syyskuun vaiheessa FINCOY:n aika päättyy tähänkin kohtaan nousee uusi parakki. Viestimodulikin "peruskorjataan" ennenpitkää.

Pidän kesän aikana toisenkin jallan, tällä kertaa oikein kunnollisen. Kuumetta on 39 useamman päivän ajan ja vatsassa tuntuu niin kuin joku tarttuisi tongilla suoleen ja vääntäisi. Vessassa - tai tarkemmin sanottuna peltiseinäisessä puuseessä - pitää juosta aika ajoin helpotusta hakemassa, vaikka vatsassa ei ole päiviin ollut mitään annettavaa. Siirryn base campille sairastamaan, toisaalta samapa se olisi kummalla puolella rajaa punkassa makaa. Juuri muuta ravintoa kuin sokeroitua teetä en nauti viikkoon. Nimitän tautiani amebaksi mutta tarkka diagnoosi jää tekemättä.

Vartioasemamme koiran nimi on myös Ameba. Se on nimensä saanut kauniin värityksensä vuoksi. Ameba on syntyperäinen paikallinen.

Koirat ovat täällä vapaita ja vastuuttomia, juoksevat ja räksyttävät niin kuin koiran kuuluukin. Eivät ne ole mitään rotua, ovat vain sellaisia kuin ovat, kylän koiria. Damasin tiellä voi nähdä auton alle jääneen koiran. Ei sitä kukaan korjaa pois. Ensin se on siinä iskunvaimentimia koettelevana möykkynä, joka olisi parempi kiertää. Pikkuhiljaa se mataloituu tiestä nousevaksi karvatupsuksi ja lopulta tuuli käy sen ylitse eikä sitä enää ole.

Koirat voivat tulla lenkillä joskus liian tuttavallisiksi. Lääkärimme ohje koiranpureman varalle on, että sen pää kannattaa tuoda tutkittavaksi, josko sattuisi raivotautia tai vesikauhua olemaan.

Tämä kaikki joka edellä koirista kerrottiin, ei koske Amebaa. Ameba on poikkeus, sillä on käynyt satumainen onni, se on päässyt vakituiseen virkaan vartioaseman koiraksi. Sille on päivittäinen ruokavero taattu. Se on myynyt vapautensa Yhdistyneille Kansakunnille. Koska tahansa se saisi vapautensa takaisin, mutta ei se toki sellaista halua. Ei vapautta voi syödä.

Ameba Cooperin testissä. Toisen kaverin nimi on päässyt unohtumaan.

Aloitan päivittäisen lenkkeilyn, jota kestää koko vartioasemalla oloni ajan. Tällainen ei ole ollenkaan tapaistani. Lenkin pituus on parhaimmillaan 12 km, sellainen matka tuntuu minusta numeroina hurjalta, mutta kun kunto on kohdallaan, ei itse juoksu tunnu enää pahalta. Väinön ja Veksin kanssa juoksemme joskus 67:lle ja 68:lle asti. Kun viikonlopun tai lyhyen loman yhteydessä lenkkeilyyn tulee tauko, on seuraava lenkki paha: jalka on niin kipeä että se tuntuu olevan katkeamaisillaan. Minulla lienee penikkataudin oireita, vaikka en sellaisesta taudista mitään tiedäkään. Lenkkeilykauteni päättyy elokuun lopussa muiden mullistusten myötä. Cooperin testeissä juoksen aina 2700 metriä tasaisella tahdillani.

Kaikki harrastukset eivät ole yhtä terveellisiä. Väliin pidetään priifinkiä ja sitä varten haetaan viskiä Kuneitran baarista taikka Ausbatin messistä. Joskus painitaankin supana. Aamulla saattaa vähä hottuuttaa.

Lantikalla Quneitrassa. Quneitran entinen loisto on nyt entinen.

67:n ja 68:n pojat ovat priifaamassa 60:llä, kun minulla yöpykälävuoro puolesta yöstä kolmeen. Sitten kuskaan äijät yöllä takaisin omille asemilleen. Köröttelen Lantikalla ja pidän sisävalon päällä ja vielä taskulamppua kädessäni niin että se valaisee kasvoni ja ennen kaikkea YK-kokardin. Syyrialaiset vartiomiehet saattavat kuulema olla yöaikaan hermostuneita ja liipasinsormi herkällä yllättävien kulkijoiden suhteen. Tällaiset puheet hermostuttavat hieman minuakin ja erityisesti yksinäinen paluumatka on jännittävä.

Hannun synttäreitä juhlitaan heinäkuun lopulla, ikämies kun täyttää jo 25. No, tosi vanhat körmyt ovat kolmenkympin tienoilla, joku ylikin.

Äijälauma saa päähänsä parturoida päänsä muliksi. Kun puolet vartioaseman miehistä on kaljuja, ei heitä enää tunne takaapäin, vaan on kierrettävä etupuolelle tunnistaakseen kaverin. Tuuli tuntuu tukattomaan päähän kylmältä. Rajaa ylittäessä syyrialainen vartiomies kysyy osaaottavasti, mistä minua on rangaistu. Ei usko rehellistä vastausta.

On kuiva aika ja skorpionit liikkuvat öisit. Päivisin niitä löytää kiviä kääntelemällä, yöllä taskulampun kanssa. Aamulla varhain, kun muut vielä nukkuvat, kokki vetää kumikengät jalkaansa, ottaa luudan käteensä ja menee lakaisemaan keittiöstä skorpparit pihalle. Jostain syystä ne vaeltavat öisin oven alta kynnyksettömään kivilattiaiseen köökkiimme. Myös käärmeitä on, oikein pitkiä mustia lieroja näkee teillä ja pienempiä vaaleita myös. Joku niistä on kuulema palestiinankyy.

Istumme iltaa "ruokasalissa", joka on elämänluukulla erotettu keittiöstä. Yhtäkkiä joku huomaa käärmeen huoneen nurkassa: alkaa hillitön jahti, jossa kymmenen ukkoa hätistelee yhtä kärmestä uskaltamatta kuitenkaan mennä lähelle. Lajimääritys jää tekemättä. Käärme pelastautuu jääkaapin alle. Tilanne ratkeaa lopulta rynnäkkökiväärillä. Sota vaatii uhrinsa, sen heikomman osapuolen, aseettoman, siviilin, kuten niin monesti käy.

Myöhemmin, kun kuiva kausi on ohi, skorpionit piiloutuvat jonnekin talvivarastoihinsa. Silloin on kilpikonnien vuoro esittäytyä.

Damaskoskella käydään ostelemassa supaa. Damaskus on yksi maailman vanhimmista kaupungeista ja sen basaarialue on suuri. Damasiin ei ole pahasti matkaa, olisiko kuutisenkymmentä kilometriä ja käyn siellä aika monta kertaa. Myös kultaa sieltä ostetaan. Kultabasaarit ovat muista poikketen auki perjantaisin, muslimien pyhäpäivänä, ja kiinni sunnuntaisin. Siitä tiedämme, että kultakauppiaat ovat pääasiassa kristittyjä. Ostan pirunsormuksen ja sen kasaamisen opettelu kiristää pinnaani usean päivän ajan.

Kahdeksan- ja neljäosaiset pirunsormukset

Aaseja meillä on joka lähtöön. Joskus nelijalkainen aasi tulee vartioaseman pihaan. Silloin on aika pitää öinen rodeo. Yksi aasi tulee kuolemaan vartioaseman aidan viereen - sille on järjestettävä polttohautaus sille paikalle.

Aasit Aasiassa

Lainaan kamerani Jermulle, joka lähtee lomareissulle Kyprokselle. Siellä hän kertoo tavanneensa näyttelijä Risto Mäkelän, joka on tuttu monesta elokuvasta ja tv-sarjasta Merirosvoradio. Minun on syytä olla ylpeä, että kamerani on nyt hänellä. Jermun yllätti lomamatkalla akuutti finanssikriisi, josta hän selvisi myymällä kamerani. Materiaan ei ole syytä kiintyä.

Elokuun loppupuoliskolla jotkut kerpat käyvät tarkistelemassa asemaa ja selviää että lentopallokentällemme käy huonosti. Joukkomme kasvaa pataljoonan vahvuiseksi ja lisää majoitustiloja rakennetaan. Uusi parakki nousee lentopallokentän paikalle.

Torstaiaamuna 30.8 heitän aamupaavon ja palaan sen jälkeen kevyellä siirtymäriitillä Camp Ziouaniin iltakeskuspykälään. Elokuu vaihtuu syyskuuksi ja FINCOY vaihtuu FINBATTiksi. Elämä muuttuu hieman erilaiseksi.

Asemapiirros, piirt. Juha 21v. 26.8.1979

Elokuisena keskiviikkoiltana tyttäreni kysyy: Piirteletkö sä iskä koskaan niinku me piirrellään? Mä en oo nähny sun piirtävän. Piirtelitkö sä lapsena?

Kaivan arkistostani tämän piirustuksen - se on päivälleen 30 vuoden takaa.

Valokuvia asema 60:n arjesta FINCOY:n aikana [linkki kuviin]

Syyskuussa Camp Ziouaniin -> FINBATT UNDOF - teksti valmistuu 30 vuoden viiveellä

Golan - kesäkuu 1979

Paikkani on viestijoukkueessa EHK:ssa Camp Ziuoanissa. Laakson Rami tutustuttaa minut toimialueeseen ja loputkin viestijoukkuesta opin tuntemaan ennemmin tai myöhemmin.

Base Campillä eli Zivanissa on kaikenlaista touhua käynnissä. Aluetta kohennetaan paremmin suomalaisia standardeja vastaavaksi. Signal Centerissä tehdään pintaremppaa ja maalitelat heiluvat. Puhelinlangat kaivetaan maahan. Moskeijaa emme tarvitse joten parakin minareetit puretaan ja rakennus arkistuu toimistoksi. Uusia parakkeja nousee ja vanhoja ranskalaisten jäljiltä olevia rakennuksia katetaan. Tämä toiminta kiihtyy syksyllä kun suomalaisten joukko kasvaa pataljoonan vahvuiseksi, mutta hyvä alku on jo käynnissä.

Kiertelemme positsuuneilla Syyrian puolella. Rajanylitys on jännittävän monivaiheinen operaatio: ensin on iippojen checkpoint, välissä on YK:n tarkistuspiste ja sitten vielä Syyrian tsekkari. Mitään hepreankielistä tekstiä ei kannata viedä Syyrian puolelle, ei limu- eikä olutpulloja, joissa etiketeissä olisi vääränlaisia kirjaimia, ei mitään - vihanpito on vahvaa ja sotatila on voimassa.

Position 60 on muita suurempi asema. Siellä on yhden viestimiehen sijoituspaikka. Viestimiehellä on asemalla kaksi tärkeää tehtävää: LV 217 -kenttäradion akkujen lataaminen ja voimakoneen öljynvaihto. Viikon kuluttua tänne kukkuloille tulostani siirryn kuuskymppiselle ja Pyykönen puolestaan siirtyy takaisin basecampille. Viestimoduli on kotini eivätkä viestimiehen tehtävät pahemmin rasita. Niinpä osallistun muiden mukana päivittäisiin askareisiin eli pykälävuoroihin asemalla sekä päivävartio 60A eli arskaan ja 60P paavoon eli partioon.

Näkymä 60:ltä. Alueen maamerkkinä toimiva kukkula on Israelin puolella. Kukkula on päällystetty radioantenneilla.

Asemalla on viestimodulin lisäksi kaksi isompaa parakkia, joissa on keittiö, "ruokasali" ja majoitustiloja. Samassa rotaatiossa tullut luutnantti Sarikka on täällä kalifina ja taitaa olla koko rajan tämänpuolisen porukan pomo. Kuuskymppisellä on vajaat kaksikymmentä äijää, asemat 67 ja 68 ovat pienempiä.

Sauna on siellä missä suomalainenkin. On toki suihkukin, parakin seinustalla. Vettä on korkeilla jaloilla seisovassa säiliössä, jota puolalaiset käyvät täyttämässä. Sitä ei suositella juotavaksi, mutta juodaan sitä kuitenkin. Siitäköhän tulee parin päivän jalla minullekin.

Asema 60:n sauna on koruttoman tyylikäs ja lämpenee kerosiinilla eli lamppupetroolilla.

Juhannusta vietetään perinteisin menoin kokkotulen ääressä. Juhannusjuomaksi on käyty ostamassa viskiä Kuneitran baarista. Makkaraakin on. Lauletaan eldankaa ja muita tuttuja lauluja uusin sanoin: "...on rauhaa turvattu, on aluetta valvottu, laukaistu miinoja, juotu Kuneitran viinoooja... "

Heinonen, Pirhonen, Räihä, Kajava, Eerikäinen, Hänninen, Kähkönen, Nuutinen. Kuvan otti tuntematon sotilas (joka myöhemmin tunnistettiin Maukoseksi).

Vietän asema 60:llä kaksi viikkoa. Juhannussunnuntaina vaihdamme taas vuoroja, siirryn takaisin basecampille. Lehdet ilmestyvät tänne epäsäännöllisesti mutta harvoin. Kuuskymppisellä kuunneltiin aina suunnatut Suomen uutiset aamulla radiosta ennen paavoon ja arskaan lähtöä, Zivanissa luen vanhoja Hesareita. Israel on pudottanut Libanonissa viisi Syyrian konetta. Pohdin mahtaako tämä vaikuttaa mitenkään meidän olemisiin ja tekemisiin. Tuntuu omituiselta, että on alueella, jonka tilanteesta ei oikeastaan tiedä mitään muuta kuin oman sammakkoperspektiivinsä näkymän ja yleiskuva muodostuu Suomesta tulevasta tiedosta. Vaan eipä sitä etulinjan mosurikaan voi tietää muuta kuin mitä periskoopista näkyy.

Ostan Minolta-merkkisen kameran ja aloitan kuvallisen dokumentoinnin. Zivanissa pidetään maalaustalkoita, valutalkoita, seltteriharjoituksia. Illalla käydään saunassa, messissä, kanuskien elokuvissa. Viikonloppuna pelataan lentopalloa, revitään supaa, pötäillään.

Pos. 60:n miehet turnauksessa Zivanissa

Keskuspykälä pyörii ja yöpykälän päätteksi keskusmies käy pistämässä vedenlämmittimen päälle. Se toimii kaasulla eikä kytkennät vastaa suomalaisia standardeja, ainakin paineentasausventtiili puuttuu. Kaasu valuu kauhamaiseen kuppiin ja sytytys on tehtävä varovasti. Tai olisi pitänyt tehdä, tämä selviää jälkikäteen. Minulla ei valitettavasti sytyttänyt ajoissa ja kun kaasu valui yli, sitä oli jo aika paljon. Haavoitun jälleen, tällä kertaa räjähdysonnettomuudessa. Okei, liioittelen hieman, leimahdusonnettomuudessa. Saan kunnon palovammat naamaan, käsivarteen ja jalkoihin. Ne ovat tuskallisia, enkä pysty pysymään paikoillani odottaessani lääkärille pääsyä. Kipulääke lievittää, mutta jäljet näkyvät vielä viikkoja. Käsivarren värivirhe näkyy vielä vuodenkin päästä. Mutta vaikka tekee kipeää, ei haittaa. Tässä naamassa arpikin kaunistus on...

Kuukausi on vaihtunut heinäkuuksi. Vedän lauantaina kunnon läksiäiskörmyn ja sunnuntaina 8.7 siirryn taas asema 60:lle. Siirry sinäkin kun tarina valmistuu:

http://vaitteri.blogspot.com/1979/07/position-60.html

--------------------------------------------------

Toukokuussa 2009 sain viestiä että vuoden 1979 faitterit kokoontuvat Lieksassa 5.6.2009. Nyt ei päässyt mukaan, mutta joskus ehkäpä.

Terveiset kojooteille!